John Carpenterin Vampyyrit (Vampires, 1998)

Tämä ei nyt liity itse elokuvaan millään lailla, mutta minun on vinguttava tästä nimenomaisesta DVD-julkaisusta.
Kuten kannesta voitte huomata kyseessä on elokuvan Saksa-julkaisu ja kyseessä on päällisin puolin ihan hyvä versio, mutta hitto kun kaikki on dubattu saksaksi. Mukana on kelvollisen pituisen making of-dokkari saksaksi. Mukana on trailereita saksaksi. Elokuvassa on kaksi ääniraitaa saksaksi ja yksi englanniksi saksalaisella tekstityksellä. Peruskoulun krautopinnot kantavat sen verran pitkälle, että sisällöstä saa kyllä tarpeeksi selvää koska kyse ei ole aivokirurgiasta, mutta kyllä tuo dubbausinto käy hermoille. Kuka haluaa nähdä traileritkin dubattuina? Edes suomeksi? Okei, jos kyseessä on lastenelokuvia, mutta esimerkiksi Universal Soldier?
Onneksi Vampyyreissa on se yksi englanninkielinen ääniraita, mutta hitto kun sitä ei saa valittua ilman tekstitystä.
Mutta ekstroista pitäville saksaa osaamattomille suosittelen jotain muuta julkaisua.

Jack Crow (James Woods) on kirkon valtuuttama vampyyrimetsästäjä, joka etsii ns. mestarivampyyria Jan Valekia (Thomas Ian Griffith) ja saatuaan ryhmänsä kanssa tuhotuksi Valekin pesän, niin kostoksi Valek silpoo kaikki Crown apulaiset ja näiden bileisiin hankkimat ilolinnut. Crow ehtii turvaan kera oikean kätensä, Montoyan (Daniel Baldwin) ja Valekin pureman kokeneen maksullisen neidin, Katrinan (Sheryl Lee) jota Crow aikoo hyödyntää Valekin metsästyksessä. Eli se tuttu psyykkinen yhteys ja jos päävampyyrin tappaa ajoissa, niin puremasta paranee.
Koska Crown tiimiin kuulunut pappi kuoli, saa hän riesakseen uuden sellaisen, isä Adamin (Tim Guinee) ja Crow kiduttaa nörtähtävää pappia minkä kerkiää.
Tässä välissä Katrina puraisee Montyaa, joka tietenkin peittelee asian Crowlta. Samalla Montoya alkaa ihastumaan Katrinaan, mikä on ihan ymmärrettävää koska minäkin rakastun aina naisiin jotka haluavat repiä kurkkuni auki.
Toisaalla Valek pureskelee itselleen uusia apulaisia ja ilmenee että hän haluaa suorittaa muinaisen rituaalin jonka avulla voisi kulkea myös auringossa (ei sen pinnalla, vaan valossa.) Siihen hän tarvitsee ensimmäisessä manauksessa käytettyä ristiä ja Valek itse oli aikoinaan 1300-luvulla se manauksen kohde ja sen mentyä pieleen hänestä tuli tuo kaikkien rakastama päitä irrottava vampyyri.
Valek löytää ristinsä ja Crowlla tulee kiire juosta ansaan, sillä paljastuu että ikuista elämää janoava Crown pomo kardinaali Alba (Maximilian Schell) on tehnyt yhteistyösopimuksen Valekin kanssa. Sopivasti rituaalin suorittamiseen tarvitaan sankarillista verta ja sitähän rääväsuisesta Crowsta löytyy. Onneksi kuitenkin isä Adam, Montoya ja auringovalo auttavat kärventämään Valekin apulaiset ja haulikon laukaus ilmastoi kardinaali Alban. Valek puolestaan saa kuulla penisvitsin ja seivästetään rituaaliristiinsä. Kiva kiva.
Niin ja eihän se päävampyyrin tappaminen Montoyaa ja Katrinaa auta, mutta vanhan ystävyyden vuoksi Crow antaa sentään etumatkaa Montoyalle.

Olen huomannut että John Carpenterin Vampyyrit kerää aika paljon negatiivisia kommentteja ja osan niistä ymmärrän, kuten sen ettei elokuva tuo lajityyppiin mitään uutta, tai sen että vakavaa elokuvaa saavatkin nähtäväkseen kieli poskessa tehdyn tuotoksen. Mutta se mitä en ymmärrä on kenties eniten kritiikkiä kerännyt seikka, eli James Woodsin hallitsematon pottuileva papupata-räpätys-esiintyminen. Hetkinen? Oletteko nähneet yhtäkään James Woodsin elokuvaa? James Woods-elokuva ilman jatkuvaa kettuilua olisi kuin Al Pacino-elokuva ilman sitä yllättävää ylivedettyä räjähdystä "hoo-haa!"
Tässä elokuvassa James Woods saa aukoa päätään niin suurella antaumuksella, että tuntuukin kuin Carpenter olisi antanut ainoaksi ohjaukseksi toteamuksen että "olet vampyyrinmetsästäjä joka v*ttuilee kaikille koko ajan" ja Woods on todenut siihen "kuten aina." Siispä elokuvaa kannattaa lähteä katsomaan ajatuksella, että tässä on kulmahammaskieli poskessa ja vaikka Hämärästä Aamunkoittoon saakka ei revitelläkään, niin se on lähempänä todellisuutta kuin Hammer-horrorit.

Pidin kovasti elokuvan pohjana olleesta John Steakleyn kirjasta, jonka muuten aikoinaan ostin vain koska minusta oli jotenkin coolia että kirjan Vampires-nimessä ass-kirjaimena oli dollarilogo. Että se siitä.
Ja kun luin sitä tiesin, että siitä oltiin tekemässä elokuvaa ja pääosaa esittäisi James Woods, joten lukiessa näin jo Woodsin Jack Crowna eikä se haitannut minua yhtään. Siispä minä pidin Woodsista kovastikin.

Muutoin elokuvan näyttelijät ovat ihan kelvollisia, mutta eivät pääse kovinkaan vahvasti esille. Syynä tuohon on tietenkin se, että Woodsille annetaan niin paljon tilaa, ettei sinne pelkohiiriä mahdu.
Muista esiintyjistä parhaiten mieleeni jäi Valekia esittänyt Thomas Ian Griffith ja vaikka hänen roolinsa on pitkälti poseerausta ja sähisemistä, niin mies on sen verran vakuuttavan näköinen pahisvampyyri, että tämän elokuvan ansiosta jaksan edelleen valita Griffithin elokuvia katseltavaksi. Pitkässä takissaan ja mustissa väreissään Griffith on aivan pirun coolin näköinen.

Vampyyrit on idealtaan aika perinteinen ja ei se toteutuskaan ole mitään maata mullistavaa. Mutta kyseessä on elokuva joka ei ota itseään kovin vakavasti ja roiskii verta joka puolelle, ja sellaisena se on hauskaa katseltavaa etenkin James Woods-faneille.

Tässä elokuvassa on myös se nykyään pakollinen selitys siitä mitä vampyyrit oikeasti ovat ja piti sen monologin Woods tai joku muu, niin se on aina yhtä rasittava. Vaikka dialogissa onkin joitakin huvittavia kommentteja:
"Well first of all, they're not romantic. Its not like they're a bunch of fuckin' fags hoppin' around in rented formal wear and seducing everybody in sight with cheesy Euro-trash accents, all right? Forget whatever you've seen in the movies: they don't turn into bats, crosses don't work. Garlic? You wanna try garlic? You could stand there with garlic around your neck and one of these buggers will bend you fucking over and take a walk up your strada-chocolata While he's suckin' the blood outta your neck, all right? And they don't sleep in coffins lined in taffata. You wanna kill one, you drive a wooden stake right through his fuckin' heart. Sunlight turns 'em into crispy critters."

Minun on kyllä vielä myönnettävä, että John Carpenter-fanittamisen lisäksi olen taatusti normaalia puolueellisempi kehumaan tätä elokuvaa, koska se herättää minussa hyviä muistoja eräästä valitettavasti edesmenneestä ystävästäni. Joten vaikka Teille näkyvä tähtimäärä on mikä on, niin järjen ulkopuolella se on minulle itselleni suurempi.

Ja hei, se kohtaus jossa vampyyrit nousevat maasta on supercool.

Tähdet: ***
John Carpenterin Vampyyrit