sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Primer (2004)

Mitä jos Bill Gates ja Paul Allen olisivat autotallissa ollessaan kehitelleet aikakoneen?

Primer kuuluu sellaisiin elokuviin kuten Pi, El Mariachi, Evil Dead ja Blair Witch Project. Eli elokuviin joissa ei ole ollut juurikaan rahaan käytettävissä, mutta lopputulos on kiinnostavampi ja miellyttävämpi kuin valtaosa ison rahan Hollywood-möhkäleistä.
Kun ei ole kerran varaa massiiviseen efektimyllytykseen, niin keskitytään siihen mikä on tärkeintä, eli tarinaan. Primerin kohdalla tämä on hyvin tärkeää, sillä kyseessä on aikamatkailuun liittyvä scifistely. Kun Hollywood tekee aikamatkailuelokuvan, on lopputuloksena joko parhaimmillaan Perhosvaikutus (The Butterfly Effect, 2004) tai pahimmillaan A Sound Of Thunder (2005.) Mutta aina sinne väliin mahtuu myös jokin poikkeus, kuten Donnie Darko (2001.) Ikävä kyllä, suurin määrä aikamatkustuselokuvista paiskaa mielummin kättä A Sound Of Thunderin kanssa, kuin edes Perhosvaikutuksen. Kuitenkin näillä on usein kaksi yhteistä tekijää:

1.Jonkinlainen visuaalinen efekti osoittamassa koska se aikamatkustus tapahtuu. Tämä tietenkin lähes poikkeuksetta tarkoittaa vähintään jonkinlaisia valoilmiöitä.

2.Aikamatkustus muuttaa radikaalisti vallitsevaa tilannetta. Esimerkiksi käydessäsi menneisyydessä ammut Hitlerin ja tullessasi nykyaikaan ovat liskoihmiset valloittaneet maailman.

Kun tehdään sci-fiä, niin harvoin elokuvantekijöille tulee mieleen ajatus, että vähemmän olisi enemmän. Ja miksi sellainen ajatus pitäisikään tulla heidän mieliinsä? Jos kerran on varaa tehdä melkein mitä haluaa, niin tehdään sitten mitä halutaan. Mutta entäpä sitten kun ei ole varaa tehdä mitä haluaa, tai tehdä mitä luulee haluavansa. Sitten tulee aika tehdä elokuva kuten Primer.
Primerin erikoisefektit ovat siinä, että kuva on sävytetty kauttaaltaan eltaantuneen vihreäksi.

Aikamatkustus on aina vaikea aihe käsiteltäväksi ja siksi varmastikin elokuvien suhteen harrastetaan pitkälti niitä perhosvaikutustarinoita, kuin oikeasti pohdittaisiin sen todellisuutta. Niin kauan kun aikamatkustus ei mahdollista kuin tässä reaaliaikaisessa ajassa jossa tätäkin kirjoitetaan, niin sen pohdiskelu on aina vain joukko oletuksia. Minullakin on oma teoriani aiheesta, mutta jätän sen nyt kertomatta, koska olen jo nyt eksynyt liikaa aiheesta.

Primer kertoo kahdesta insinööristä jotka käyttävät vapaa-aikansa kehitellen uusia innovatiivisia keksintöjä. Mitään kovin mullistavaa ei oikein tunnu syntyvän kunnes he kehittävät laitteen jonka uskovat toimivan jonkilaisena uutena energianlähteenä. Ihmetyksen aiheita rupeaa syntymään, kun laite tuntuu pystyvän kehittämään energiaa silloinkin kun sen ei pitäisi. Seuraavaksi kummastuttaa laitteen synnyttämä sienirihmasto joka tarvitsee vuosia kasvaakseen sellaiseksi kuin se on parin päivän aikana kasvanut. Seuraavaksi laitetta kokeillaan kelloilla. Hetken tuumittuaan kaverukset toteavat laitteen olevan jonkinlainen aikamatkustusvempele joka lähettää laitteeseen asetetun esineen aikapisteestä A aikapisteeseen B ja takaisiin A-pisteeseen. Johtopäätöksenä tehdään, että jos se mikä on laitteessa kulkee ajassa pisteeseen B ja palaa sitten takaisin, voisi kenties jäädä ulos pisteessä B. Jos kyseessä olisi elävä olento, joka päättää poistua laitteesta pisteessä B. Siispä insinöörit rakentavat tarpeeksi ison laitteen ja astuvat sisään.

Sitten kaikki alkaakin mennä sekavaksi.

Kaverukset huomaavat käyvänsä aiemmin keskustelemiaan keskusteluita uudestaan, kokemansa aiemmin kokemiaan tapahtumia uudestaan ja huomaavansa jotain kulkeneen heidän mukanaan ajassa takaisin nykyhetkeen.
Se jokin mikä on tullut nykyhetkeen kaverusten mukana, ovat he itse.

Eli kyseessä on aikamatkustuksessa monesti käytetty idea siitä, että aikamatkustuksen myötä samassa ajassa elää kaksi, tai useampi samaa henkilöä. Toisin kuin yleensä, Primerissa tämä ei tarkoita sitä että se kaksoisolento olisi jokin psykopaatti, tai että heillä kahdella samalla olisi oikeasti eroa toisistaan. Heidän ainoa eronsa toisistaan on vain se aikajakso joka aikamatkustuksessa on kulunut. Joten toisen saman henkilön kokemukset ovat hetken pidempiä kuin toisen, mutta toinen kokisi sen pian itsekin.

Primerissa ei synnytellä mitään isoja ristiriitoja samassa ajasssa olemisen kanssa. Siinä annetaan ymmärtää että samassa ajassa olevat vain jakavat toistensa tietoisuuden siten, että oma käsiala ei näytäkään enää samalta kuin ennen, koska sama käsiala jakaantuu kahden ihmisen välillä. Mutta ei mitään, että jos kohtaamme itsemme, niin toinen muuttuu tuhkaksi, tms. No, mukaan on tungettu idea siitä, että joku ammutaan, mutta se on niin triviaalinen seikka elokuvassa, ettei siihen meinaa edes kiinnittää huomiotaan.

Enemmänkin Primer kuvaa sitä, että jos meitä on kaksi samassa ajassa, niin kumpi meistä on minä, jos me molemmat kerran olemme minä.
Vihjeenä voidaan kertoa, että kuvan värisävy kertoo kumpaa kaverusversiota katsomme kulloinkin.

Primer saa anteeksi kömpelön kuvauksensa ja muutoinkin halvan ulkoasunsa, kun kerran tietää sen olleen kengännauhabudjetin elokuva. Myöskin näyttelijäkaartia on vaikea haukkua, koska oletettavasti ohjaajan on täytynyt ottaa mukaan heidät jotka on ilmaiseksi saanut, ja silloin ei ole aihetta nurista. Vastaavasti myös on kuitenkin todettava, että kuvaus on kömpelöä vain koska elokuva on pitkälti kuvattu käsivaralta ja se tekee elokuvasta turhan kotivideomaisen. Vaikka ei olisi varaa kunnon jalustoihin kameralle, niin olisivat sitten asettaneet kameransa vaikka pöydälle. Myöskin näyttelijävalinnat heikentävät elokuvan tasoa. Olkoonkin niin, että oli otettava kenet sai, niin se aiheuttaa sen, että on otettu ilmeisesti kaikki omat kaverit mukaan ja siitä syystä näyttelijöiden ikäjakauma on roolitusten mukaan hieman vinoutunut.

Primeria on vaikea suositella muille kuin älyllisen sci-fin ystäville, tai paranoia-aiheista pitäville. Elokuva sisältää lähestulkoon pelkkä puhetta ja sekin puhe on täynnä asiasanastoa. Joten Star Warsista innostuneelle tämä tuskin olisi ensimmäinen valinta, mutta jos fanitat elokuvia kuten 2001, Brainstorm (Cypher) ja Pi, lienee myös Primer mieleesi.
Kyseessä ei missään nimessä ole mikään unohtumaton elokuva, mutta varmasti miellyttävä lajityyppinsä ystäville.

Primer on myös siitä erikoinen aikamatkustuselokuva, ettei siinä taideta kertaa käyttää sanaa aikamatkustus. Eikä Primerissa myöskään näytetä aikamatkustusta, saatikka että itsensä kopiot kulkisivat samassa kuvassa itsensä kanssa.
Joten Primeria katsoessa kannattaa oikeasti seurata ruutua, muuten elokuva voi vaikuttaa vain ajatukselta ”häh?”

Niin ja kannessa oleva uho siitä että Primer on pelottava kuten 2001 on liioiteltua. Primer ja 2001 ovat kyllä jokseekin ahdistavia, mutta ettäkö pelottavia?

Tähdet: ***

Primer



...NOIR

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Suljetun Maailman Pojat (Song For a Raggy Boy, 2003)

Tätä elokuvaa minulle suositteli alunperin eräs Hanna, joten kiitos hänelle. Olin jo aiemmin pariin otteeseen harkinnut tätä, koska pääosassa oleva Aidan Quinn on mielestäni vallan mainio näyttelijä. En kuitenkaan aiemmin katsonut tätä syystä, että se näytti kannen perusteella niin pirun masentavalta.

Elokuva aloitetaan agressiivisesti kuvaamalla ränsistyneitä seiniä ja kahta teloitusta, joista toisen kuolleen silmät muuten liikkuvat vielä kuoleman jälkeenkin. Toisaalta koska kyseessä on uskonnollisesti virittäytynyt elokuva, niin uskottakoon että silmien liike oli viite kuolemanjälkeisestä elämästä.
Tämä ns. Rankka aloitus oli vain osoittamaan että elokuvan päähenkilöllä, Aidan Quinnilla on raskas taakka menneisyydessään joka tulee olemaan jokseekin tärkeässä asemassa myöhemmin elokuvan aikana.
Elokuvaa on nyt kulunut seitsemän minuuttia ja kuusi sekuntia kun pistän pausen päälle. Syy siihen on se, että aion ennustaa mitä elokuvassa tapahtuu.
Tähän mennessä elokuvaa katsonut tietää siis että Aidan Quinn on opettaja, jolla on ilmeisen raskas menneisyys ja hän on saapunut katoliseen kouluun/poikakotiin opettamaan jotain.
Oletan että elokuva tulee kulkemaan suurinpiirtein näin: Aidan Quinn ei ole pappishenkilö kuten muut koulun henkilökunnasta, joten hänen opetusmetodinsa ovat erilaiset. Quinn ei varmastikaan usko samanlaiseen katumuksen ja kärsimyksen tiehen kuin muut ja tämä kiukuttaa muita opettajia. Oppilaat fanittavat kuitenkin Quinnia kybällä, kunhan ensin pääsevät irti arkuudestaan. Quinn kokee dramaattisen tilanteen elokuvan aikana, jossa hänen menneisyytensä palaa kummittelemaan ja hän kyseenalaistaa oman itsensä tarkoituksen. Lopulta pappishenkilöstö lieventää ajatuksiaan Quinnista, oppilaat fanittavat ja Quinn kokee oman itsensä synninpäästön.
Nyt jatkan elokuvan katselua.

En voi väittää olleeni väärässä.
-Quinn tulee kouluun jossa esiintyy selkeää sadismia oppilaita kohtaan.
-Quinn on kova, mutta reilu, kun muut ovat vain kovia.
-Oppilaiden joukossa yksi on erityisen lahjakas muihin verrattuna ja hänessä Quinn näkee suurta potentiaalia.
-Opettajien joukossa yksi on erittäin sadistinen ja osoittaa selkeän vastenmielisyytensä Quinnin liberaaleihin opetustapoihin ja asenteeseen.
-Quinnin menneisyys sotilaana ja sodan kauhut kokeneena purkautuu aina välillä turhautumisena ja voimattomuuden tunteina.
-Lahjakas oppilas kuolee, sadistinen pappi kengitään pihalle ja Quinn saa annettua opetuksen reilusta pelistä poikakodin porukalle.

Ja koska kyseessä on katolilaisuuteen linkittyvä elokuva, niin tottakai elokuvassa esiintyy myös pedofiliaa, sillä mikäs pappiselokuva se sellainen on jos ei siinä poikia naida.
Koska kyseessä on tositapahtumiin pohjautuva elokuva, niin ilman lisäinformaatiota en mene kyseenalaistaan elokuvassa esiintyneitä ajatelmia ja tapahtumia. Mutta esimerkiksi tuo pedofiilipappi vaikutti olevan elokuvassa vain tuomassa hiukan lisää agressiota tarinaan, ei kuljettamaan sen juonirakennetta eteenpäin. Pedofiilipappiin kyllä kajotaan elokuvan aikana tarpeeksi, mutta varsinaisen päätarinan kannalta kyseessä on turha sivujuonne.
Kun tälläinen elokuva tehdään yhdysvalloissa, on lopputuloksena Kuolleiden Runoilijoiden Seura.
Kun tälläinen elokuva tehdään uudestaan yhdysvalloissa, on lopputuloksena Mona Lisa Smile.
Kun tälläinen elokuva siirretään sotatantereelle, on lopputuloksena Hyvää Huomenta Vietnam.
Joten kyseessä ei ole mikään ennenkuulumaton tarina, mutta koska Suljetun Maailman Pojat on Irlantilainen elokuva, niin siitä puuttuu sellainen Hollywoodin pintakiilto. Tätä elokuvaa on helppo suositella ihmisille, jotka kaipaavat laatudraamaa, mutta haluavat nähdä saman tarinan sielukkaampana kuin Kauniin Mielen.
Siispä kaikenkaikkiaan kyseessä on kaikesta yllätyksettömyydestään huolimatta ihan kiva, mutta ei kovinkaan erikoinen draama.

Tähdet: ***

...NOIR

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Total Recall (1990)

Total Recall on erinomainen scifistely miehestä joka paljastuu kaksoisagentiksi ja joka pelastaa Mars-planeetan tuholta.
Vai pelastaako?
Onko päähenkilömme Douglas Quaid (Arnold Schwarzenegger) kaksoisagentti?

Tapahtuiko mitään elokuvassa näkemäämme oikeasti?

Katsojaa on mahdollisesti kusetettu koko elokuvan ajan, tai sitten ei. Kun toteaa elokuvan pohjautuvan Philip K. Dickin kertomukseen (We Can Remember It For You Wholesale,) niin elokuva vaikuttaakin kovin helppotajuiselta.

Philip K. Dickin kertomuksissa on kovin yleistä kyseenalaistaa ihmisen minuus. Ja koska tässä tapauksessa puhumme elokuvasta, niin mainitaan muutama yksinkertaistettu esimerkki Dickilta elokuvien kautta.

Minority Report.
Poliisi näkee ennakolta rikokset ja estää niiden tapahtumisen ennen rikoksen syntyä. Päähenkilömme joutuu itse epäillyksi murhasta, jota hän ei tiennyt suunnittelevansa.

Impostor.
Aseellisen puolustusverkon suunnittelija joutuu epäillyksi ihmispommiksi. Luonnollisestikaan hän ei itse usko olevansa vihollisen soluttama ase.

Hämärän Vartija.
Huumeagentti määrätään seuraamaan itseään, mutta hän ei tiedä seuraavansa itseään.

Tunnetuimpina ovatkin sitten Total Recallin lisäksi Blade Runner ja Truman Show, mutta nuo olivatkin vain esimerkkeinä, ettei niistä sen enempää.
Dickin tarinoissa kuitenkin esiintyi usein ajatus siitä, että jos ”minä en ole minä, niin kuka minä olen?” Useimmissa Dick-filmatisoinnessa perimmäiset ideat jäävät kuitenkin aivottoman actionin varjoon. Vaikka joku Paycheck ja Next sisältävät hyvät ideat, niin niiden pääpainotus elokuvina on ison rahan räjähteissä ja cg-rypynpoistoissa. Vastaavasti joku Screamers ei houkuttele katsojia itselleen edes niillä isoilla botoxtähdillä ja miljoonan dollarin räjähdyksillä, mutta ei se kuitenkaan jotain Nextia huonompikaan ole.

Total Recall varmasti on monien mielestä vain ison rahan toimintaleffa, ei sen enempää. Mutta siinä ollaan kovin väärässä. On kuitenkin helppo nähdä Total Recallin olevan vain iso, hölmö toimintafilkka, sillä se on sitäkin. Mukana kuitenkin on Arnold Schwarzenegger, jota harva pitää lahjakkaana näyttelijänä, ja enemmänkin viihdelihaskimppuna. On isoja räjähdyksiä ja paljon ammuskelua. On hölmön näköisiä mutantteja. On käsittämättömän tyhmiä on-linereita. On pahiksia jotka näyttävät pahiksilta. On ohjaaja jonka aiempi työ, Robocop on samoin erehdyttävästi vain toimintaleffa, vaikka onkin paljon enemmän.

Ensinnäkin Schwarzenegger on loistava valinta elokuvan päähenkilöksi ja tämä elokuva tarkemmin tarkasteltuna todistaa Ah-nuldin olevan hyvä näyttelijä. Tarvitaan siis vain se oikea rooli oikeassa elokuvassa ja huononakin pidetty näyttelijä todistaa omaavansa potentiaalia, olla muu kuin huono näytelijä. Välillä tosin Schwarzenegger mylvii kuin kiimainen mursu ja tuo tahatonta komiikkaa rooliinsa, mutta muutoin hän osoittaa olevansa tarpeeksi sopiva esittämään Quaidia joka kenties ei olekaan hän, vaan joku toinen, joka haluaa olla joku toinen.

Toisekseen elokuvan ”pelkkää toimintaa”-statusta on muuttamassa ohjaaja Paul Verhoeven. Ja se mitä Verhoeven tuo mukanaan on yhteiskunnallista satiiria jota hän on harrastanut eritoten elokuvissa Robocop ja Starship Troopers. Verhoeven on paitsi lahjakas ohjaaja, myös erinomainen yhteiskuntasatiirikko, joka erityisesti tuntuu mieltyneen totalitaarisen maailman kuvaukseen. Tämä on johtanut siihen, että onnistuneen toiminnan lisäksi, Total Recallissa on jaksettu keskittyä muuhunkin osa-alueisiin samalla energialla.

Kolmas ja se tärkein seikka Total Recallissa, on sen tarina.
Toki Total Recallin voi katsoa pelkkänä toimintaelokuvana ja sellaisenaankin se on onnistunutta jyskettä. Olisi kuitenkin sääli jättää koko tarina ilman yksityiskohtia, sillä tarinaa tässä riittää. Joten pilkotaan elokuvassa esiintynyt tarina, sillä takuuvarmasti kukaan ei ensikatselulla ole huomannut kaikkea, koska Total Recall pudottelee vihjeitä pitkin elokuvaa.

Meillä on siis Douglas Quaid, tavallinen duunari joka haaveilee matkasta Marsiin. Vaimo ei oikein innostu ajatuksesta muuttaa Marsiin, erityisesti koska siellä on jonkinlainen sisällissota meneillään. Joten Quaid päättää käydä matkatoimisto Rekallissa, jonka kautta voi ostaa eräänlaisen muistimatkan minne tahansa maailmassa ja sen ulkopuolella. Rekall tarjoaa räätälöidyt muistikuvat, joiden avulla Quaid voi muistaa lomamatkan Marsiin, kuitenkaan käymättä siellä fyysisesti.
Kesken operaation Quaid ”herää” ja huomaa että entiset ystävät koettavat tappaa hänet, vaimo koettaa tappaa hänet ja aiemmin tuntematon Richter (Michael Ironside) kumppaneineen koettaa tappaa hänet. Miksi? No, kohta Quaid saa laukun joka sisältää videon jossa hän itse kertoo itselleen olevansa Marsin kapinallisiin liittyvä henkilö, joka on ilmeisesti saatu kiinni ja muisti tyhjennetty. Siispä Quaidin tie vie Marsiin, jossa hän tapaa kapinallisia, pakenee Richteriä ja joutuu Cohaagenin (Ronny Cox) vangiksi. Cohaagen on Marsin suurin bisnesmies joka vastaa Marsin ilmavarastoista ja on siis eräänlainen Marsin vastinen Bill Gatesille, ollessaan ”maailman rikkain ja kensies vaikutusvaltaisin mies.” Cohaagenin luona Quaidille paljastuu että hän on Hauser ja Hauser on Cohaagenin oikea käsi, joka soluttautui kapinallisiin aikeenaan tappaa Kuato, kapinnallisten johtaja. Koska asiasta ei Hauserina tullut mitään, poistettiin Hauserin mieli ja tilalle asetettiin Quaid. Quaid puolestaan lähettiin maahan, jossa hän saisi tietää olevansa kapinallinen, tulisi Marsiin, löytäisi kapinalliset ja lopulta johtaisi kapinallisen Quaidina ansaan, saisi Kuaton ja Hauserin mieli voitaisiin näiden tapahtumien jälkeen palauttaa Quaidin, eli Hauserin kehoon.
Yksinkertaista eikö?

Joten kaikki Quaidin kokemukset Rekallista, Marsin kapinallisiin ja Cohaagenin luokse ovat olleet vain Cohaagenin ja Hauserin monimutkaista suunnitelmaa.
Ongelma syntykin vasta siitä, että Quaid on hyvä tyyppi, eikä haluaisi palata pahaksi Hauseriksi. Niinpä Quaid pistää pahiksia palasiksi ja paljastaa, että muinaisella Marsilla eläneellä rodulla on ollut keino luoda ilmakehä planeetalle. Cohaagen ei julmana bisnesmiehenä uskalla käynnistää ikivanhaa laitetta ja toisekseen mielummin tienaa rahaa ilman avulla, kuin jakaa sitä ilmaiseksi. Kuitenkin pistettyään äijää palasiksi, Quaid käynnistää laitteen ja kohta on Marsissa ilmaa.
Loppu hyvin kaikki hyvin.

Tapahtuiko kuitenkaan mitään ylläolevasta?

Jos olet nähnyt elokuvan, mutta et seurannut elokuvaa, niin et kenties huomannut seuraavia seikkoja, tai vain yhdistänyt niitä toisiinsa. Ja nämä tapahtuvat ennen kuin varsinainen Quaid/Hauser-juoni käynnistyy.

-Ensin on tietenkin alussa nähty uni, jossa Quaid on Marsissa naisen kanssa, joka paljastuu myöhemmin kapinalliseksi, Melinaksi (Rachel Ticotin.) Selviää myös että se ei ole ensimmäinen kerta kun Quaid on nänyt vastaavaa unta. Quaid myös toteaa hieman myöhemmin, että ”Mars on aina kiehtonut minua.”

-Metrossa Quaid näkee Rekallin mainoksen jossa puhutaan jälleen matkasta Marsiin.

-Rekallissa Quaid valitsee lomamuistimatkakseen salainen agentti-tarinan. Hän myöskin valitsee romanttiseksi kohteekseen aiemmin unessa näkemänsä näköisen naisen. Quaidille myös näytetään mallikuvia Marsista ja osa kuvista muistuttaa kovasti elokuvan lopussa näkyvää Marsilaisten muinoin rakentamaa ilmanvalmistuslaitetta. Rekallissa myös Quaidille kerrotaan lyhyesti mitä kuuluu salainen agentti-muistimatkaan:
”Olet salainen agentti suorittamassa tärkeintä tehtävääsi. Sinut yritetään tappaa. Tapaat kauniin, eksoottisen naisen. En halua pilata juttua etukäteen, mutta sinä saat tytön, tapat roistot ja pelastat koko planeetan.”
Ja näinhän elokuvassa tapahtuu.

-Ohimennen Rekallissa myös mainitaan, että heidän Mars-luonnoksensa pohjautuvat miljoonan vuoden takaisiin kuviin. Ja kuinka ollakaan, Marsilaisten rakentama ilmanvalmistuslaite on oletettavasti miljoonan vuoden takaa.

-Rekallissa myös todetaan ohimennen, että Mars-ohjelman nimi on ”Marsin sininen taivas.” Ja mitä tapahtuu kun Marsin punainen atmösfääri kohtaa happipitoisen ilman? Taivas muuttuu siniseksi.

-Lopuksi Rekallissa ollessa todetaan vielä yksi tärkeä seikka. Juuri ennen nukutusaineen vaikutusta Quaid kuulee virkailijan sanovan että hänelle tulee olemaan niin mukavaa, ettei haluaisi herätä enää.
Kun miettii elokuvan tästä eteenpäin alkavaa osaa, niin siellä tapahtuu juuri kaikki se mitä hän oli Rekall-matkaltaan halunnut.
Ja kyllä, huomasin sen että herätessään kesken Rekall-unen, lääkäri sanoo ettei Quaidiin oltu vielä asennettu Mars-muistoa, joten kaikki tapahtuva olisi todellista. Mutta, kenties jo tämä herääminen kesken Rekall-unen on jo osa Quiadin Rekallista ostamaa muistoa.
Sitten tapahtuukin niin että ystävät pettävät, Quaid tapaa kauniin, eksoottisen naisen ja pelastaa Mars-planeetan. Selviääpä jopa, että Quaid oli suorittamassa salaista tehtävää. Tai hänen alter egonsa, Hauser oli suorittamassa salaista tehtävää.

Joten voiko olla niin, että Quaid vain kuvitteli koko jutun? Hänhän koki juuri haluamansa tarinan, kohtasi juuri haaveilemansa naisen, näki juuri näytettyjä maailmoja ja oli kuitenkin jo kauan haaveillut Marsista.
Vai onko niin, että Quaid olikin oikeasti Hauser, joka oli pahis joka muuttui hyvikseksi ja joka pelasti Marsin?
Koko elokuva summataan lopussa juuri edellisten seikkojen luomaan kysymykseen:”Jospa tämä onkin unta?”

Total Recall on monipuolinen toimintaelokuva, jossa kannattaa seurata tarinaa, eikä vain katsoa hassun näköisiä mutantteja ja räjähdyksiä. Elokuva pudottelee vihjeitä katsojan poimittavaksi pitkin elokuvaa, mutta ei kuitenkaan tee siitä itsetarkoituksellista päänvaivaamista. Joten elokuvan voi hyvin katsoa puoliunessakin, mutta parhaimmillaan se on kun näpyttelet kannettavaasi elokuvan pyöriessä ruudulla ja kirjoitat siitä arvostelua.

Tähdet: ****

...NOIR

torstai 3. huhtikuuta 2008

Cherry 2000 (1987)

Cherry 2000 on aikamoista roskaa, mutta onnekseen Cherry 2000 on juuri sellaista roskaa jonka katselu on nautinto.
Jo kannen Rambo/Mad Max-henkisyys antaa jonkinlaista osviittaa sisällöstä, ollaan siis ränsistyneessä maailmassa. Joskaan Melanie Griffith ei todellakaan ole itse elokuvassa mikään lihaskimppu, mutta sentään antaa eräässä kohtauksessa nautinnollisen kaula-aukko-vision. Tämän kaltaisiin elokuviin kuuluu olennaisena osana harhaanjohtavat kannet, joissa saadaan joku Franco Nero näyttämään Rambolta, tms. Ja jos 80-luvun loppupuolella avasit videovuokraamon oven, niin todennäköisesti silmiisi tarttui lukuisia postapokalyptisaiheisia Mad Max-klooneja. Useimmat niistä olivat vain halpakopiota näistä tunnetummista ns. maailmanlopun uhka-elokuvista, joita juuri Mad Max ja Terminator edustivat. Halpakopioiden tyyliin kuului houkutteleva kansi, joissa coolin näköiset s&m-heebot ammuskelivat varsijousilla kyborgeja palasiksi, taustanaan räjähdys.

Joukosta löytyi aina välillä joitakin erinomaisia elokuvia, kuten Richard Stanleyn Mark 13 (Hardware, 1990) ja Rutger Hauerin tähdittämä Kuoleman Ottelu (Salute of the Jugger, 1989.) Ja sitten on niitä joiden muistelee olevan erinomaisia, mutta uusintakatselu saa vain miettimään, että ”mitä hittoa?” Sellaisia kuten Patrick Swayzen Steel Dawn (1987.) Useimmat kuitenkin putoavat siihen kategoriaan, että ne ovat vain huonoja, mutta eivät tarpeeksi ollakseen nautinnollisia. Cherry 2000 on niitä jotka ovat nimenomaan nautinnollisen huonoja.

Eletään jotakin aikaa tulevaisuudesta, kun ihmissuhteita on helpompi luoda ihmisen ja androidin välille, kuin ihmisen ja ihmisen. Liikemies Sam Treadwellilla (David Andrews) on unelmien nainen, Cherry 2000 (Pamela Gidley,) joka luonnollisesti on androidi ja joka luonnollisesti menee epäkuntoon. Cherryn virtapiirit kärähtävät hänen lemmiskellessään Samin kanssa lattialla, johon on valunut vettä.

Tämä aiheuttaakin kysymyksen.

Jos nämä androidit eivät kestä vettä, niin miksi Cherry oli juuri aikeissa tiskata astioita?

Sam huomaakin pian ettei hän osaa luoda suhteita ihmisnaisiin, koska Cherry oli hänen unelmiensa nainen. Siispä tilalle olisi saatava uusi Cherrykeho, johon voitaisiin ladata aiemman Cherryn muisti. Asia ei olekaan nin helppoa, sillä Cherry on vanhentunutta mallia ja ainoa paikka mistä sellaisen voisi löytää on Alue 7. Kukaan ei vain halua lähteä viemään Samia alueelle 7, sillä se on kaukana sivistyksestä ja täynnä vaaroja (kuten kuuro pahis joka lukee huulilta, jopa takaraivon lävitse.) Mutta apuun löytyy E. Johnson (Melanie Griffith) joka on eräänlainen ”gun for hire” ja sopivasta summasta Johnson ammuskelee pahiksia hengiltä, kaahailee autolla aavikolla ja osoittautuu lopulta siksi oikeaksi rakkaudeksi Samille.

Elokuvassa on kaikki apokalypse-elokuvan tunnusmerkit. On kuivaa autiomaata loputtomiin, palaneita autonromuja, likaisia rääsyissä olevia ihmisiä jotka ovat likaisia ja kulkevat rääsyissä, oranssia taivasta ja tietenkin genretietoisille tuttuja näyttelijöitä (Tim Thomerson, Robert Z'Dar ja Brion James.)

Siispä Johnson ja Sam kaahaavat aavikolla, kohtaavat pahan Lesterin (Tim Thomerson) roskajoukon, tappavat saatanasti porukkaa ja lopulta löytävät uuden Cherryn. Ja tietenkin Sam tajuaa että robotti on robotti, mutta Melanie Griffith on oikea ihminen. Joten Sam dumppaa Cherryn mäkeen ja nappaa Johnsonin kainaloonsa.

Loisto-oivalluksia elokuvassa on muun muassa kuollut nosturikuski, joka vielä minuutin pari kuolemansa jälkeen pystyy liikuttamaan kättään.
Se että pahiksien univormuina on pitkälti hawaiipaidat.
Aiemmin mainittu kuuro pahis, jonka ei tarvitse nähdä kasvoja lukiakseen huulilta.

Cherry 2000 ei ole kuitenkaan puhdasta roskaa, sillä sen huonous ei synny pelkästään vahingoista, vaan osaltaan Cherry 2000:n B-henki on tietoista. Tätä elokuvaa ei taatusti ole tehty hampaat irvessä ajatuksena saada aikaan jotain yltiömäisen vakavaa. Se myös aiheuttaa sen, ettei Cherry 2000 pääse mihinkään hyvien roskaelokuvien hall of fameen.
Kyseessä on enemmänkin elokuva, jonka osa viehtymyksestä tulee siitä, että muistaa fanittaneensa sitä ahkerasti silloin kun elokuva oli uutuuttaan hohtava. Joten minullekin tämä on osittain nostalgia-arvoilla toimiva elokuva. Muistan ostaneeni elokuvan silloin joskus kauan sitten pääosin kannen perusteella. Oletin saavani kovaa ramboactionia ja paljasta pintaa. No, action on pääosin kömpelöä, nykymittapuulla hidasta laahaamista ja paljas pintakin on vähäistä. Mutta vastaavasti rupesin fanittamaan Tim Thomersonia ja ihastuin syvästi Melanie Griffithiin ja jo siinä on tarpeeksi syytä omistaa tämäkin elokuva.

Kuitenkin lopputuloksena on todettava, että tätä elokuvaa ei kannata kuitenkaan metsästää otsa hiessä, mutta jos sen näkee vaikka jossain kirpputorilla, niin kyllä siitä pari euroa kannattaa maksaa. Minullakin on hyllyt täynnä paljon parempia roskaelokuvia kuin Cherry 2000, joten kaikesta henkilökohtaisesta viehtymyksestäni huolimatta, en voi sanoa sen olevan parhaimpia roskaleffoja, mutta en toisaalta pysty kutsumaan sitä vain huonoksikaan.

Tähdet: ***


Ps. Yksi asia kannattaa ainakin noteerata tätä elokuvaa katsoessa ja se on Basil Poledouriksen säveltämä musiikki. Hitto! Tämän leffan score on pakko metsästää hyllyn täytteeksi.


...NOIR