keskiviikko 13. lokakuuta 2021

The Red Monks (I frati rossi, 1988)

Richard (Gaetano Russo) saapuu tutustumaan perinnöksi saamaansa pitkään tyhjillään olleeseen linnaan, mutta paikkapa ei olekaan tyhjä vaan siellä samoilee alaston nainen joka sitten lyökin miekallaan perijältä pään irti. Kyseessä ei siis olekaan turvallinen seutu? Myöhemmin linnassa asustaa äskettäin edesmenneen veli eli Robert (Gerardo Amato), mutta tärkeintä on etteivät alastomat mahdolliset aavenaiset ole iskemässä päitä irti ja kaikki on ihan hyvin. Linna saa uuden emännän kun Robert nai kauniin Ramonan (Lara Wendel), josta jonkinlaisena taloudenhoitajana toimiva Priscilla (Malisa Longo) ei pidä sitten yhtään, että taitaa olla mustasukkaisuutta ilmassa. Ramonan ei kenties tule pelätä jotain nokanyrpistelyitä tai vastaavaa kun Robert sattuu olemaan muinaisen satanistikultin, Punaisten munkkien talutusnuorassa ja jokin ikiaikainen ennustus vaatii neitsytverta joka tulee vuodattaa Ramonasta. Arvatkaa vaan ottaako Robertia päähän kun ei saa rakastella vaimonsa kanssa edes hääyönään. Ennustuksella saattaa kuitenkin olla toinen osa Ramonan esitettäväksi, että olisit Robert vaan rikkonut sääntöjä kun oli mahdollisuus.

Takakannessa kyllä mainitaan The Red Monksin olevan Gianni Martuccin ohjaama, mutta Lucio Fulcin nimellä tätä myydään. Mistä kertoo kansipaperin ohella esimerkiksi se, että elokuvan ekstroissa on nimenomaan Fulcin filmografia esittelyssä eikä Martuccin. Joskin Martucci itse oli ilmeisesti ilomielin hyödyntänyt Fulci-yhteyttä ja puheissa jälkimmäisen osa The Red Monksin tekoon onkin vaihdellut erikoistehosteista apulaisohjaukseen. IMDb tietää korjaten kertoa, että Fulci ei ollut kuten väitetään elokuvan ohjaksissa, vaan ainoastaan sen tuottaja. Joka sekin voidaan luokitella sarjaan "yeah, right". Minkä takia onkin varsin soveliasta, että Fulci itse oli kieltänyt koskaan olleensa millään tavalla mukana tässä kyseisessä elokuvaprojektissa ja oli esittänyt jopa haasteita raastupaan saadakseen valheelliset väittämät pois. Kuulostaakin tutulta italokauhun markkinoinnilta.

Okei, kyseessä ei siis ole Lucio Fulcin elokuva, mutta voin helposti uskoa tämän menevän läpi sellaisena. Visuaalisessa ilmeessä on samanlaista ruskeasävyistä ränsistynyttä goottilaisuutta (vähän kuin Hammerin ilme, mutta siten että paikat ovat jo lahoamassa vanhuuttaan) kuin mitä Fulciin on helppo yhdistää, tunnelma on ahdistava, kylmä ja musiikki pimputusta joka on samaan aikaan sekä nättiä että ärsyttävyyttä lähentelevää. Fiilis on maanläheisesti yliluonnollinen ja kuin mudassa rypevä porsas.

Tarinaltaan The Red Monks on vieläpä sellainen jonka uskoisi sopineen Fulcille ja hahmot tutun oloisia. Etenkin Ramona on sellainen jonka helposti sijoittaisi Fulcin ohjaamaksi. Kaunis, herkkä, neitseellinen, mutta valmis esittelemään tissejään heti kun rietas paneskelukohtaus taikka himokas zombie sitä vaatii. Mutta etenkin fulcimaisuudelta kuulostaa se miten häntä pidetään jatkuvan uhan alla ymmärtämättömänä mitä on tapahtumaisillaan, joten hysteria ja väkivalta ovat taukoamatta parin askeleen päässä. Joskin uhka on esimerkiksi Dario Argenton hulluuteen ajoa enemmän fyysisesti tuntuvaa ja vaikuttaa olevan pikemminkin lihanhimoa kuin pataanvetoa. Siinä vaiheessa kun narulla vedetty leluhämähäkki saapuu paikalle tulee se suurin fulcismi mieleen ja heti piirtää ajatuksiinsa hetken hämähäkistä vetämässä korostetun raa'asti kieltä irti. Ja tämä ajatus lieneekin se mikä erottaa Martuccin elokuvan Fulcista: The Red Monks on elokuva joka näyttää samalta ja liikutaan samanlaisessa maailmassa, mutta sen toteutus ei ole lähellekään yhtä armoton kuin Fulcilla. Aina kun tapahtuu jonkinlainen viipalointi, tms. niin sillä ei mässäillä yhtä antaumuksella ja usein kamera pysytteleekin itse osumakohdan ulkopuolella, kuin olisi pelätty katsoa oikeaan suuntaan. Näin ollen jos oikeasti olettaa Fulcilla olleen suurikin osuus tai osuutta ylipäätään The Red Monksin teossa, niin sitä ajattelisi kyseessä olevan hänen heikoimpia, laimeimpia elokuviaan.
Mutta tosiaan, koska kyseessä ei ole Fulcin elokuva ja minäkin jumitan siinä pääosin vain kasvattaakseni tekstin pituutta, niin ei sitä tule myöskään täysin verrata hänen teoksiinsa. Tuotantopuoli itse vain on halunnut sen yhteyden tuoda muassaan ja kuten jo totesin, niin elokuvassa on tyylillisesti sen verran paljon yhteitä että ilman Fulcin todellista läsnäoloakin on vaikutus kuitenkin nähtävissä. Näin ollen ei vertailua tarvitse täysin sivuuttakaan.

Kuitenkaan The Red Monks ei ole mikään ole hullumpi kauhistelu vaikka tarina, näytteleminen ja muut eivät ihan suurimpien peukutusten arvoisia olekaan. Jos dialogi olisi kirjoitettu terävämmäksi ja itse juoni tarjoaisi muutakin kuin odotettuja käänteitä niin kenties sitten teho olisi parempi. Elokuva kun on suht' raukeasti kulkeva, syynä selvä ajatus kasvattaa jännitystä, mutta ajautuu toisinaan pitkäveteisyyteen kun ei pysty kunnolla osoittamaan mitä pitäisi jännittää. Esimerkiksi visuaalisesti punaiset munkit ovat toimiva idea ja ainoastaan kohtaukset joissa heitä näkee päivänvalossa rikkovat uhkaavuuden tunnetta, mutta jossain vaiheessa meinaa jo unohtaa heidän edes olevan jotenkin oleellinen osa tarinaa ja lopussa saattaa vähän kohtauttaa olkapäitää, että eh! eipä heillä nyt sitten oikein ollutkaan sellaista merkitystä etteikö se osa tarinasta olisi voitu siirtää jonkun muunkin hoidettavaksi. Eli he ovat vähän kuin ne alkuperäisen Tähtien sota-trilogian "punaiset vartijat": näyttävät siistiltä, mutta menkää kotiin siitä maleksimasta. Vähän tiukempi ote ja munkkien merkityksen nostaminen, niin hyvä olisi tullut.

Tähdet: **(*)

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Nothing Left to Fear (2013)

Pastori Dan (James Tupper) muuttaa työn vuoksi vaimonsa Wendyn (Anne Heche) sekä kolmen teinilapsensa kera pieneen Stullin kylään, joka tietenkin on suurkaupungin ihmisille suuri muutos ja sitä etenkin perheen lapsille. Erityisen kivaa ei ole sekään, että paikan eläköityvä pastori Kingsman (Clancy Brown) johtaa saatanakulttia ja he manaavat ikiaikaista demonia esille, johon sitten tarvitaan yksi Danin lapsista. He manaavat demonin esille estääkseen demonia valtaamasta maailmaa!

Ilmeisesti Nothing Left to Fear suuri ylpeyden aihe muusikko Slashille, tämän ollessa ensimmäinen elokuva hänen perustamalleen Slasher Films-tuotantoyhtiölle ja samalla kyseessä oli mahdollisuus laajentaa musiikillista repertuaaria elokuvasäveltämisen puolelle. Nothing Left to Fear ei kuitenkaan ollut menestys ja kritiikki jopa sen verran murskaavaa, että tekijöitä kehoitettiin pyytämään anteeksi yleisöltä, joten on sinänsä hieman yllättävää ettei Slasher Films lopettanut toimintoaan samantien. Mutta kaksi elokuvaa siellä näyttää nyt olevan tuotannossa ja jos ne ovat yhtään samanlaisia kuin tämä, niin rahaa niiden tekemiseen ei juurikaan käytetä ja olettavasti Nothing Left to Fearkin sai halpuutensa vuoksi kulunsa katettua. Negatiivinen vastaanotto ei kyllä yllätä sillä Nothing Left to Fear on aika p*ska elokuva. Sen pelottavimmat hetket ovat niitä kun levinneillä silmämeikeillä varustettu ihminen avaa yht'äkkiä suunsa jota on tietokonetehosteella venytetty normaalia suuremmaksi ja siinä se sitten oikeastaan olikin.
Eikö tämä jump scare mennyt muodista jo vähintään 10 vuotta ennen Nothing Left to Fearia? Mitä sontaa elokuvan ohjannut Anthony Leonardi III on aiemmin tehnyt? Imagine Dragonsin musiikkivideon. Öö, okei.

Ajatus on selvästi ollut rakentaa hitaasti syttyvää tunnelmallista kauhua, mutta näyttelijät tuntuvat kilvan olevan toinen toistaan pökkelömpiä eikä ohjaajalla vaikuta olleen kärsivällisyyttä kasvattaa sitä jännitystä ja sitten kun aie olisi repäistä ovet yllättäen auki niin se tosiaan on se kulunut juoksu naamalle ja suu auki.
Siis ei saatana! Nyt oikeasti kiukutti.
Harmi Slashin puolesta koska tämän elokuvan vuoksi lueskelin jotain hänen vanhoja twiittejään ja haastatteluitaan joissa hän vaikutti olevan innoissaan ja ylpeä tuloillaan olevasta elokuvasta ja sitten käsiin iskettiin tälläinen pitkäveteisyys jossa hidastempoisuus ei ole voimavara vaan unilääke. Elokuvan musiikki on kyllä tunnelmallista huminaa, että on varmasti ollut Slashille kiva kokemus tehdä ihan erilaista kamaa kuin mistä on tunnettu, mutta harvemmin elokuva hyödyntää sitä kunnolla ja tuntuukin kuin olisi vain laitettu jokin levy soimaan ja toivottu, että edes osa synkkaisi meneillään olevan kohtauksen kanssa. Joskus kyllä ja joskus on kohtaus jossa tuikitavallinen hiiri vipeltää pesäkoloonsa ja siihen on pitänyt laittaa se kaikista kauhistuttavin musiikkihetki. Eikä se edes ole aikeena harhauttaa katsojaa ennen todellista säikäytystä. Eli tätä katsoessa tulee koko ajan fiilis, että ei vain yksinkertaisesti ole kokemusta ja/tai tietämystä siitä mitä kauhuelokuva... minkäänlainen kauhuelokuva edellyttää toimiakseen.

Nothing Left to Fearissa on kolme kiinnostavaa seikkaa ja ne ovat järjestyksessään vähiten kiinnostavasta kiinnostavimpaan Slashin halu siirtyä elokuvatuottajaksi, se kuinka eräs elokuvan tuottajista oli ilmeisesti jokin lainapetoksia tehtaillut rosvoparoni (mikä saa arvelemaan tämänkin elokuvan olleen motiiveiltaan epäilyttävä) ja se, että Stullin kaupunki on todellisuudessakin tunnettu olemalla yksi maailman seitsemästä portista Helvettiin. Ei kun ihan oikeasti. Tämä Helvetin portti tarjoaakin suurimman syyn katsoa elokuva ja sitä jotenkin olettaisi siitä saatavan enemmänkin irti kuin minuutin elokuvan lopussa, mutta ei sitten. Pystyn kyllä näkemään tässä ajatuksen tehdä jotain The Wicker Manin (tähän verrataankin takakannessa, mutta se varmaan tarkoitti sitä Nicolas Cagen tähdittämää versiota) ja Lucio Fulcin The Beyondin sekoitusta, että varmasti jollain on ollut jokin ajatus haastaa katsojaa ja tehdä vaikutus, mutta sitten mielummin peliin vedettiinkin valkonaamainen tyttö konttaamassa musta tukka silmillä.

Surkeat tietokonetehosteet.

Tahtoisin sanoa Clancy Brownin olevan Nothing Left to Fearin pelastaja, mutta vaikka hän ehdottomasti onkin parasta mitä näyttelijärintamalta löytää, niin ei hän jaksa karismallaankaan tätä elokuvaa nostaa. Pääosissa kyllä ovatkin sen teinit, vaikka heitä ei markkinointi mainitse yhtään sen paremmin kuin minäkään.

Tähdet: ei kiitos