Carlito Brigante (Al Pacino) vapautuu vankilasta vuonna 1975 viiden vuoden vankeuden jälkeen, asianajajansa David Kleinfeldin (Sean Penn) todistettua viimein poliisien rikkoneen sääntöjä pidätyksen yhteydessä. Edessä olleen 30 vuoden tuomion välttänyt Carlito vakuuttaa jättävänsä rikollisen elämän taakseen, mitä kukaan ei oikein tunnu uskovan miehen menneisyyden ja rehvakkaan esiintymistavan vuoksi, mutta hän on tosissaan. Carlitolle riittäisi ystävän autovuokrausbisneksessä osallisena olo, etenkin kun se sijaitsee Bahamalla ja kunhan hän saa laillisesti kerättyä 75 000 dollaria ostaakseen osuuden tuosta yrityksestä niin se on näkemiin murut. Carliton ei kuitenkaan anneta vetäytyä rikolliselta polulta sivuun, kun koko ystäväpiiri tuntuu koostuvan huumekauppiaista sun muista ilkiöistä ja he jotka eivät halua Carliton tulevan yhteistyöhön heidän kanssaan pelkäävät hänen toimivan kuten New Yorkin Kuninkaan ja pyrkivän pääsevän takaisin valtaan.
David houkuttelee Carliton osaomistamansa yökerhon vetäjäksi ja se tuntuu ihan sopivan rauhalliselta työltä pitäen miehemme poissa pahojen poikien vaikutukselta, ja samalla voidaankin sytyttää uudelleen vankilan vuoksi tyrehtynyt rakkaussuhde tanssija Gailin (Penelope Ann Miller) kanssa. Huumeriippuvaisella Davidilla on kuitenkin suuria ongelmia, kuten erään vankilassa istuvan Mafiapomon rahojen pimitys ja tämän vuoksi hänet pakotetaan auttamaan vankilapaossa johon David saa vedettyä Carliton mukaan. David pilaa pakosuunnitelman tarkoituksella saadakseen tapettua tuon pelastettavan rikollispomon ja Carlito tajuaa, että nyt he tulevat päätymään Mafian tappolistalle. Carlito on oikeassa ja David päätyykin pian sairaalaan courtesy of puukotus.
Syyttäjä Norwalk (James Rebhorn) on jo tovin tutkinut Davidin yhteyksiä rikollisuuteen ja pyytää Carlitoa todistamaan häntä vastaan, osoittaen samalla että David oli valmis valheellisesti hoitamaan Carliton takaisin tanssimaan kalteritangoa. Carlito ei kuitenkaan halua edes tässä vaiheessa toimia Davidia vastaan, vaan ostaa junaliput itselleen ja Gailille. Yhdessä he voisivat paeta kaikkia ongelmia. Edessä ovat juoksu aikaa vastaan, Odessan portaat ja aiemmin suututettu gangsterinousukas Benny Blanco (John Leguizamo) ja lopputulos jota näytettiin jo alkuteksteissä.
Carlito's Way on erinomainen rikolliselokuva, mutta jostain syystä tuntuu siltä kuin se unohtuisi aina keskusteluista kun kaikki Kummisedät ja Mafiaveljet vievät kaiken kunnian. Eikä saa unohtaa Pacinon ja Carlito's Wayn ohjaaja Brian De Palman Scarfacea, jonka eräänlaisena "jatko-osana" olen aina tätä elokuvaa pitänyt. Scarface heittääkin valitettavan suuren varjon Carliton päälle ja itse olen huomannut sen esimerkiksi siinä, että jos vaikka kuulen Carlito's Wayn dialogia sämplätyn joissain musiikkikappaleissa niin saatan erehtyä luulemaan sen olevan juuri Scarfacesta. Yhtäläisyyksistään kuten latinokulttuuri, huumeet, nousut ja tuhot, tekijät, ja muista sen sellaisista huolimatta Carlito ja Scarface ovat kuitenkin aivan erityylisiä elokuvia, jälkimmäisen ollessa ajoittain erittäinkin brutaali ja edellisen ollessa paljon seesteisempi. Mutta kuitenkin...
Näyttelijät tekevät loistavaa työtä ja Pacinon lisäksi etenkin lähes Gene Wilderiksi maskeerattu Sean Penn on aivan loistava pelkurimaisena rikoksiin sekaantuvana asianajajana.
Erityistä huomiota kannattaa myös suunnata pienessä roolissa olevaa Viggo Mortensenia kohtaan, sillä sydän meinaa särkyä kun katselee hänen hahmonsa kovaa kohtaloa.
Elokuva on muutoinkin hyvin roolitettu ja sitä saa Spaceballs-tyyliin kammata koko autiomaan löytääkseen huonoja suorituksia.
Hienoa tässä elokuvassa oli myös se, kuinka osuvasti hölmönkin kuuloiset diskobiisit oli saatu istumaan kohtauksiin.
Ja kohtauksista puheen ollen, se missä Carlito pudottaa luodit roskikseen ja sen vaikutus Davidiin oli aivan julmetun toimiva.
Carlito's Way saattaa olla kuten ohjaajansa, hieman liian pahasti pimentoon jäänyt, mutta sitä katsoessaan ei voi kuin ihailla elokuvan taidokkuutta ja ihmetellä että miksi sitten se jää sinne hämärään.
Carlito's Way: Rise to Power
On elokuvia joille ei ikinä uskoisi tehtävän jatko-osia, ja Carlito's Way oli niitä elokuvia joiden kohdalla en todellakaan uskonut kenenkään edes haluavan tehdä jatkoa ja lopputuloksen perusteella ei olisi pitänytkään tehdä. Ei vaikka Carlito-kirjoja onkin enemmän kuin yksi.
Kuten nimikin osoittaa tämä sijoittuu ajallisesti ennen Carlito's Wayta, joten olemme nyt 60-luvulla ja Carlito Brigante (Jay Hernandez) elää kuninkaallisen elämää vankilassa. Vapauduttuaan Carlito aloittaa yhteiset huumebisekset Earlin (Mario Van Peebles) ja Roccon (Michael Kelly) kanssa, joista edellinen edustaa mustia ja jälkimmäinen italialaisia, joten jonkinlaisesta rotujen ja jengien välisestä yhteistyöstä on kyse.
Carlito opettelee jättämään katugangsterin tavat taakseen ja ryhtymään pukugangsteriksi, treffailee pesulatyöntekijä Leticiaa (Jaclyn DeSantis) ja saa luoteja selkäänsä Letician veljeltä Sigfredolta (Juan Carlos Hernández) joka ei hyväksy sisarensa suhdetta rikolliseen. Samaan aikaan kun Carlito toipuu sairaalassa pyritään pitämään bisnekset toiminnassa kun Earl on jo matkannut paratiisisaarelle eläkkeelle, Earlin pahasti ylinäyttelevä agressioveli Reggie (Mtume Gant) sekoilee ja poliisi haluaa Carliton lavertelevan kumppaneistaan. Seuraavaksi Reggie tekee todella fiksun päätöksen ja oma-aloitteisesti kidnappaa Mafiapomo Artien (Burt Young) pojan Artie Juniorin (Domenick Lombardozzi) ja koska Reggie on äärimmäinen fiksu, niin lunnasrahat saatuaan hän vapauttaa Artie Juniorin, minkä vuoksi Reggie saa kokea miltä kuolema maistuu takaisin palanneen Earlin ansiosta.
Mafia ei ole tyytyväinen ennen kuin he saavat lunnasrahat, 2 miljoonaa dollaria takaisin ja Carlito kumppaneineen saa luvan kaivaa ne taskuistaan, mitkä eivät ole aivan niin syvät. Carlito kuitenkin tietää, että paikallisella pukugangsterilla, Hollywood Nickylla (Sean "Puff Daddy/P Diddy/ jokin muu hölmö taiteilijanimi" Combs) on sen verran suuret huumevarastot, että ne varastamalla rahaa riittäisi joka suuntaan. Nicky ei kuitenkaan ilolla seuraa kamavarkautta, vaan saamme katsella kuinka Nickyn joukot ampuvat Artien miehet.
Nyt kun muut Mafian heput on saatu hengiltä ja poliisit ovat maksettuja, niin Carlito, Earl ja Rocco voivat jatkaa bisneksiä entiseen malliin. Paitsi että Carlito vetäytyy paratiisisaarelle eläkkeelle Letician kanssa ja Pacinon tähdittämää elokuvaa ei koskaan tapahdukaan.
Rise to Power ei ole aivan niin surkea tekele kuin annoin alussa ymmärtää, se on vain tarpeeton.
Kyseessä on hyvin tavanomaisen oloinen suoraan videolle/dvd:lle-tuotos joka varsinkin De Palman Carlito's Wayn rinnalla vaikuttaa Pirkka-versiolta Carneval-kekseistä. Onhan se vähän sinne päin, mutta ei lähelläkään sama asia.
Näyttelijät ovat enimmäkseen ihan kelvollisia, mutta eivät sellaisia joita loistaviksi menisi väittämään.
Dialogi ja itse juoni ovat tavanomaista gangstauhoa, joten se ei suurempaa vaikutusta tee.
Mutta kaiken kaikkiaan Rise to Power on ihan siedettävä B-viihdettä, jonka kyllä katsoo läpi mutta jota ei jää muistelemaan.
Rise to Powerissa on yksi suuri ongelma ja se on itse Carlito-hahmo. Jay Hernandez olisi toki voinut olla huonompikin roolissaan, mutta erityisen häiritsevä hän on etenkin kertojaäänen muodossa, koska jostain syystä varsinkin silloin hän tuntuu imitoivan Pacinon Carlito-puhetapaa ja se kuulostaa aivan liian paljon huonolta kopiolta. Muulloin hän ei samalla tavalla tunnu jäljittelevän Pacinoa, mutta sitten puolestaan alkaa ihmettelemään että miten Carlito muka olisi niin arvostettu "legenda" omilla kulmillaan. Carlito's Wayssa kun moneen kertaan osoitettiin, että hänen arvostettu rikollismaineensa oli niin suuri, että sitä oli mahdotonta paeta ja nyt kun me näemme miten se syntyi niin sen pikkunilkkisyys vain laimentaa Pacinon esittämän hahmon merkitystä. Rise to Powerin perusteella Carlito on keskinkertaisella älykkyydellä varustettu perusroisto joka nousi maineeseen muiden siivillä.
Tähdet:
**** (Carlito's Way)
** (Carlito's Way: Rise to Power)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti