Wall Street - Rahan ja Vallan Katu (Wall Street, 1987)

Toinen Oliver Stonen ja Charlie Sheenin yhteistöistä käsittelee pitkälti samaa teemaa kuin ensimmäinen, eli Platoon. Nyt tavallinen viidakko on vaihtunut urbaaniin, mutta edelleen Sheen on suuntaansa hakeva nuorukainen jonka toisella olkapäällä seisoo ns. pahuuden ilmentymä ja toisella hyvyyden. Mutta mitäpä tuosta sillä minäpä muistan, että samalla ostosreissulla 90-luvun alussa kun ostin Wall Streetin, ostin myös elokuvan Vigilante Cop ja nallekarhun muotoisia valkosuklaanamuja. Vigilante Cop maksoi enemmän koska se oli uutuuselokuva ja vaikka se ei mitenkään järin mestarillinen elokuva ole, niin silti se olisi mukava nähdä uudestaan, sillä tietenkään se ei mukanani kulkeutunut näin pitkälle elämäntiellä.

Voimasolmioita, juppeja, 80-luku ja markkinatalous jyllää (aivan kuten se tekee nykyäänkin.) On aika pörssikeinottelun.
Nuori pörssimeklari Bud Fox (Charlie Sheen) työskentelee rivianalyytikkona keskikastin puljussa ja haaveilee pääsevänsä ansioissaan sinne sijoittajien puolelle neuvomisen sijaan. Tällä tasolla Budilla ei ole toivoakaan rikastumisesta ja hän pyrkiikin sinnikkäästi saamaan asiakkaakseen ylirikkaan Gordon Gekkon (Michael Douglas), jonka ura on kulkenut juuri meklarista sijoittajamiljonääriksi. Siihen saakka Bud kuitenkin joutuu lainaamaan pienessä Bluestar-lentoyhtiössä pääluottamusmiehenä toimivalta isältään Carlilta (Martin Sheen) rahat ruokaan ja vanhan kansan edustajana isä ei ymmärrä poikansa aivoituksia.
Ponnistelut palkitaan ja Bud pääsee viimeinkin tapaamaan Gekkoa, mutta jollain pitäisi miljonääriin tehdä vaikutus ja ilman sisäpiiritietoja ei sellaista tehdä. Joten Bud vuotaa isältään kuulemansa tiedon erään laitevalmistajan tekemästä valmistuvirheestä ennen kuin se on julkista tietoa, mutta se on juuri sellaista mitä Gekko halusikin kuulla. Tällä tavoin Bud saa Gekkon asiakkaakseen, sekä oppi-isäkseen, mutta pysyäkseen mestarin alaisena täytyy häneen tehdä jatkuvasti vaikutus ja se tarkoittaa sääntöjen kiertämistä laittomuuksiin saakka. Valta, pinnalliset naiset kuten Darien (Daryl Hannah) ja raha, raha, raha saavat pään niin sekaisin, ettei siinä ehdi omatuntoa kuunnella. "Jos haluat ystävän. Hanki koira."
Bud sokaistuu menestyksestä siten, ettei ymmärrä varoa kun Gekko siirtää rikosoikeudellisen vastuun nuoren miehen niskoille, mutta rahaa tarvitaan pitämään huonon modernin taiteen ystävä Darien onnellisena. Tämä tie vain sattuu johtamaan sinne missä Carlin työpaikka Bluestar päätyy Gekkon haltuun ja sen vuoksi kengän kuvio voitaisiin painattaa suoraan housujen takamuksiin. Siispä omaan perheen kohdistuvan iskun vuoksi Bud alkaa huomaamaan, ettei Gekko olekaan hyväksi ja kun viranomaiset alkavat syyttämään keinotteluista juuri Budia, alkaa vallan ja rikkauksien sijaan pelkkä vankilan ulkopuolella oleminen vaikuttamaan unelmien täyttymykseltä.
Bud päättää näpäyttää Gekkoa tämän omilla aseilla ja hakee apua Sir Lawrencelta (Terence Stamp) joka kantaa kaunaa Gekkolle ja hänen avullaan pudotetaan Bluestarin osakearvo ja ostetaan firma pois Gekkolta. Sitten koetetaan minimoida vankilareissu auttamalla viranomaisia saamaan Gekko sinne.
Loppu, kunnes se jatkuu.

Wall Street on aiheeltaan sellainen, että se on hyvin uskottava tänäkin päivänä, riittää kun edes vähänkin huomioi esimerkiksi yritysuutisia joissa raha tehdään potkimalla työntekijät pihalle, tms. Se mikä hieman häiritsi Wall Streetissa oli Budin tapa kerätä tietoa bisnessalaisuuksista, kun se päätyi ajoittain jonkinlaiseksi agenttiparodiaksi hänen naamioituessaan silmälasiduunariksi, etc. Mutta muutoin elokuva toimii tarinallisesti yhtä tehokkaasti kuin Street Trashin alkoholi.

Näyttelijät tekevät erinomaista työtä ja tälläisillä elokuvilla Charlie Sheen todellakin palauttaa mieleen sen miksi hänestä alkoi alunperin pitämään, sillä hän on hyvä ja se tulee esille etenkin kohtauksessa jossa Bud pidätetään sisäpiirikaupoista.

Ja koska käytin termiä näyttelijät näyttelijän sijaan, niin sillä huomioidaan myös se, että huonoja roolisuorituksia saa etsiä mikroskoopilla. Sivuosista, niin isommista kuin pienemmistäkin löytyy erinomaisia näyttelijöitä (mm. James Spader, Saul Rubinek, John C. McGinley, Terence Stamp, etc.) ja jokainen saa kyvyilleen sopivasti töitä.
Ymmärrettävästi Martin ja Charlie Sheenin isä-poika-suhde vaikuttaa oikealta isä-poika-suhteelta.
Enpä muistanutkaan, että jopa Sean Young on mukana Wall Streetissa esittämässä Douglasin vaimoa, mutta valitettavasti hän on ehkä se jonkinlainen niminäyttelijä joka on suht' tarpeeton, koska ei saa oikeasti mitään muuta tekemistä elokuvassa kuin jonkun drinkin kantamisen juhlissa.

Kuitenkin se on Michael Douglas joka tässä elokuvassa nousee ylitse muiden ja hänen hahmonsa on se kaikkein kiintoisin.
Pidin erityisesti siitä kuinka kaksijakoinen hahmo Gekko oli. Välillä hän puhuu rakastavasti pojastaan, kuinka haluaa hänelle turvatun tulevaisuuden. Hän puhuu siitä kuinka menestyi ilman koulutusta ja kuinka kaunis auringonnousu voi olla. Sitten jokaisen sympaattisen kommentin jälkeen hän sanoo jotain jonka vuoksi hän paljastuu mulkeroksi jonka hukuttaisi järveen alta aikayksikön. Siis jotain sellaista kuten "minä rakastan sinua kulta, tapan vauvoja ja myyn heidän maksansa terroristeille." Joten Gekko on keinottelija vailla vertaa. Juuri kun hän vaikuttaa hyvältä ihmiseltä, hän myy ystävänsä ja sylkee päälle. Pelottavaa on, että Gekko on tiettävästi toiminut esikuvana monelle tosielämän pörssipelurille. Siinä meillä vasta on Amerikan psyko.

Aiemmin mainitun tahattoman humoristisen tietojenhankintaosuuden lisäksi toinen seikka joka minua hieman kiusaa Wall Streetissa on yksi sen musiikkivalinnoista. Minä pidän kovasti Talking Headsista, mutta vaikka kyseisen yhtyeen musiikki kuulostaa mainiolta ja on tapahtuma-aikaan sopivaa, niin elokuvan aiheeseen liittyen This Must Be The Placen kuuleminen kuulostaa jotenkin väärältä. Ehkä se johtuu vain siitä, että rahan valtaa kuvaavaan elokuvaan se ei ole tarpeeksi ironinen kommentti, mutta on kuitenkin nähdäkseni enemmän sitä kritisoiva kuin kehuva.
David Byrnen ja Brian Enon kappaleet levyltä My Life In The Bush Of Ghostsilta ovat huomattavasti paremmin elokuvaan sopivia, joten suuremmin kritisoitavaa ei siltä alueelta löydy.

Wall Street on ns. älykästä draamaa parhaimmillaan ja ehdottomasti suositeltavaa katseltavaa.

Tähdet: ****
Wall Street