Remo Williams: The Adventure Begins (1985)

Remo - Aseeton ja vaarallinen jolla nimellä tämän elokuvan lapsuudestani muistan on tullut tässä blogissa positiivisesti esille pariinkin otteeseen ja näkyvimmin Movie mondayn sankarihahmohaasteessa. Eli ei ole enää tässä vaiheessa salaisuus, että Remo saa huippupisteet.

En nyt uskalla mennä sanomaan kumpi tuli ensin itselleni tutuksi, elokuva vaiko sen pohjana olleet The Destroyer-kirjat, mutta eipä sillä niin väliä ole koska suurinpiirtein samoihin aikoihin molempiin tutustuminen kuitenkin sijoittuu. Kirjat ovat silkkaa pulpia, niin sekä sisällöllisesti että paperilaadultaan ja en esimerkiksi muista koskaan nähneenikään Remo-kirjoja kovakantisina, vaan aina näitä pieniä hauraina pehmytpokkareina.
Näitä kirjoja on julkaistu vieläpä jotain miljoona ja kaksi osaa, ja jokainen on käytännössä samanlainen: hallituksen supersalainen ammattitappaja-agentti Remo kouluttajansa Chiun kanssa estää jonkun mielipuolen maailmanvalloitus, tms. -hankkeet. Vähän niin kuin James Bond, mutta ainakin sisältönsä tason perusteella pienemmälle yleisölle suunnattuna ja hahmoilla jotka eivät ole yhtä kilttipilttejä. Kovin vakavissaan Remo-kirjoja ei voi todellakaan ottaa, mutta hemmetin viihdyttävää luettavaa ne ovat. Esimerkkinä pätkä tuosta kuvassa olevasta kirjasta:
"Väärin, Remo tokaisi torjuen iskun kahdella sormellaan. Shortyn nyrkki jatkoi matkaa eteenpäin, pyörähti ympäri ja mäjähti sitten keskelle hänen omaa naamaansa, niin että liian usein murtunut nenä hävisi ikiajoiksi."
Trashia enemmän kuin sellainen metal.

Remo-kirjoja tuli usein ostettua matkalukemiseksi kun edessä oli pitkä istunto takapenkillä kohti kesämökkiä, tms. ja koska kirjat olivat aina lyhyitä ja helppoa luettavaa, niin usein ne päätyivät perillä kadotukseen. Niillä kun ei tuntunut olevan juuri muuta virkaa kertalukemisen jälkeen kuin esimerkiksi toimia takan sytykkeenä ja siksi vaikka niitä muisteleekin nyt suurella nautinnolla, ei kokoelmani ole lähellekään täysi edes suomennoksien suhteen. Kuitenkin jos hyväkuntoiseen Remo-kirjaan tulee törmättyä ja hinta on järkevä, niin kyllä ehdottomasti sellainen mukaan lähtee. Hinnan suhteen se ei yleensä olekaan este, sillä kuten jotkut Jyrki Cool Dance-kokoelmat, ei Remoilla juuri rahallista arvoa tunnu olevan, mutta koska painotuotteina ne kirjat ovat aika kauheaa jälkeä, niin hyväkuntoisen kirjan löytäminen voi ollakin vaikeampaa. Muste tuskin on tahriintunut, mutta sivut eivät ehkä löydä yhteistä tietä.

Sitten on tämä elokuva joka ei nyt mikään kaupallinen hitti ollut, mutta joka kuitenkin on kerännyt mukavan kulttistatuksen ja on etenkin siksi ollut silloin tällöin esillä jatko-osien ja uusintaversioinnin osalta. No, 1988 oli tehty tv-sarjapilotti, mutta se yritys tyrehtyi siihen. Sääli sinänsä, sillä tv-sarjana Remo voisi toimiakin varsin hyvin, koska kirjojen toistavuus pystyttäisiin varmasti upottamana hyvin viikon jakso-muottiin.

Mutta niin, itse elokuvaan:

Poliisi Samuel Makin (Fred Ward) kohtaa huligaaneja ja sen seurauksena hänet lavastetaan kuolleeksi, jotta hypersuperultrasalainen maailmaa turvaava agenttijärjestö saa itselleen uuden jäsenen. Kyseinen järjestö on Babylon viiden tavoin "our last, best hope for peace" ja tosiaan niin salainen, että se koostuu  nyt Samuel mukaanlaskettuna yhteensä neljästä ihmisestä ja heidän ohellaan vain presidentti tietää järjestön olemassaolosta, ja hän on merkitykseltään mitättömin. Viiksien poistamisen jälkeen poliisimme ei tietenkään enää tunnista itseään, joten on syytä antaa miehelle uusien kasvojen ohella uusi nimi. Alusastian mukaan nimetty Remo Williams on syntynyt.
Uudelleensyntymä voi kyllä johtaa lyhyeen ikään, sillä Remo joutuu mestari Chiun (Joel Grey) koulutettavaksi ja tämä maailman tappavimman taistelulajin sinanjun huippuosaaja pitää kyllä huolen siitä, että jos Remo ei opi niin hän kuolee. Tottakai tästä syntyy eräänlainen isä-poika-suhde, kun Chiun pilkkaa taukoamatta Remoa ja asettaa hänet toistuvasti kuolemanvaaraan. Siis aivan kuin isä.
Remon uudet taidot väistellä luoteja, juosta vetten päällä ja sytyttää tuli hieromalla sormiaan yhteen tulevat tarpeen, sillä ahne asevarustelijailkimys Grove (Charles Cioffi) sekä myy viallista laitteistoa että suunnittelee sitä tavanomaista megalomaniaa. Edellä mainittu herättää myös majuri Flemingin (Kate Mulgrew) mielenkiinnon ja näin ollen hänkin joutuu Cioffin kätyreiden tappolistalle, mutta ei huolta sillä kuten alkuperäinen takakansiteksti kertoo niin pahiksien tiellä on mies joka "voi lamaannuttaa vastustajansa pelkällä katseella ja murskata kallon yhdellä ainoalla iskulla". 
Shit just got serious.

Verrattuna kirjoihin on elokuvaversionsa huomattavasti humoristisempi.
Ei niin etteikö kirjoissa olisi tarkoituksellistakin komiikkaa mukana, mutta enimmäkseen Destroyer-kirjojen huvittuneisuus johtuu sen tavasta esittää vakavasti tilanteita joissa revitään kassakaappien ovia irti saadakseen suojaa luotisateelta, etc. Kun taas elokuvassa samankaltaisten hetkien koomisuus tiedostetaan ja kohtauksissa on sellaista indianajonesmaista pilkettä silmäkulmassa, jossa panssarilasin rikkominen iskemällä pahiksen naama sitä vasten ja leikkaamalla hänen hampaassaan olevalla timanttikorulla lasi halki on aivan normaalia, mutta silti selvästi naurettavaa.

Tähän sopien dialogi on täynnä nasevuuksia kuten:
Harold: I'm Harold Smith. I'm the head of the organisation that just recruited you.
Remo: Dumping me in the river and reshuffling my face is recruitment?
Harold: Yeah. It works.
Joten ajoittain runsasta näsäviisastelua kuullessaan voisi uskoakin tarkoituksena olleen tehdä suoraa komediaa, mutta uskoakseni kyseessä tosiaankin on vain itsetietoinen tapa huomauttaa, että kun edessä on sitä mitä on, niin sitä ei voi ottaa mitenkään vakavissaan.

Ja kun kameran eteen astuu Shaw Brothersien elokuvasta karanneen oloinen korealaiskungfumestari Chiun joka rakastaa saippuasarjoja, dissaa jenkkejä, aliarvostaa naisia, halvaannuttaa ihmisen kosketuksella, antaa orgasmin toisella ja fyysisesti vahingoittaa oppilastaan nonstoppina, ollen silti elokuvan sympaattisin hahmo, niin parempi se onkin antaa heidän pottuilla koomisesti, kun ovat muutenkin sellaisia.
Chiun: Women should stay home and make babies. Preferably, manchild.
Kuitenkin samalla kun Chiun on komediallinen hahmo, on hän myös uskottavan filosofinen opastaja, jonka puheisiin on helppo uskoa kuin suureen totuuteen.
Chiun: Fear is just a feeling. You feel hot. You feel hungry. You feel angry. You feel afraid. Fear can never kill you.
Kuulostaa kovasti siltä, että Yodakin oli Remonsa katsonut, sillä hyvin samanhenkinen on hänen repliikkinsä Phantom Menacessa.

Joel Grey on aivan loistava Chiunina, ollen uskottava henkinen oppi-isä, kuin myös täysi mulkero jonka kettuilu aiheuttaisi tosielämässä suuria haluja kuolemantuottamukseen. Fred Ward jäykkänä ja kömpelönä oppilaana onkin erinomainen vastapeluri Greylle, varsinkin kun hän ei jää päänaukomisessa laisinkaan alakynteen, vaikka tyylinsä onkin vähemmän hienostunut. Greyn ja Wardin keskinäiset kohtaukset ovatkin niin eloisia ja täynnä sarjatulella tulevaa huvittavaa kinastelua, että vaikka pidän muistakin elokuvan esiintyjistä, niin kyllä tämä tuon duon oma elokuva on. Toivoisinkin, että jos uusi Remo-elokuva joskus vielä tehtäisiin, niin Grey ja Ward saisivat toistaa roolinsa. Sama se jos ikää on ja niin edelleen.

Vaikka The Matrixin ja Kill Billien kohdalla esikuviksi onkin nostettu elokuvia jotka ovat saattaneet olla myös Remon synnyssä tärkeitä, niin uskallanpa väittää tämän elokuvan olleen ainakin jollakin tavoin noiden elokuvien ohjaajien mielessä. Kun Remo väistelee pahiksen ammuskelua, on se kuin Neo tekemässä samaa ja Uma Thurmanin suorittama napautus sydämen räjäyttämiseksi tapahtuu sekin lähes sellaisena Remon suorittamana. Mutta kumpikaan heistä ei sentään saanut tulta syttymään vain hieromalla sormiaan, että siitäs saitte. Niin ja Remo pystyy juoksemaan jättämättä jalanjälkiä.

Elokuvan sivusta pitää ottaa esille seikka joka on varsin vekkuli. Ilmeisesti silloin kun roolitusta tehtiin, niin useampikin hakija oli listannut kykyihinsä sinanjun, eli sen Chiun ja Remon harrastaman taistelulajin. Mainiota, etenkin kun kyseeessä on fiktiivinen laji.

Ajassa 44:11 näkyy turvavaijeri kiinnitettynä Wardiin, kuten myös kellon lyödessä 1:02:02 (näkyy se pari kertaa muulloinkin) ja 1:07:23 - 1:07:41 tapahtuu aika nolo erhe kun Remo sitoo köyden pahiksen kaulan ympärille, mutta mies putoaa roikkumaan köysi jalassaaan. Saattaapi tuo viimeinen olla sensurointiakin, eikä mikään vahinko. Emmekä saa unohtaa lasin läpi hyppyä, jossa lasi särkyy juuri ennen siihen osumista.
Teknisistä virheistään (nuo mainitut kohtauksetkin ovat hiton cooleja) huolimatta kyseessä on hyvillä hahmoilla tehty erittäin hauska toimintaelokuva jonka voin laittaa pyörimään milloin tahansa ja aina se on yhtä viihdyttävä. Kuten jo mainittua niin tosissaan tätä ei voi ottaa, mutta eipä se ole tarkoituskaan, sillä kyseessä on niitä teoksia joiden tehtävänä on toimia rentouttavan kevyenä viihteenä ja vaikka mielipidettäni maustaakin hyvin vahvasti nostalgia sun muut elokuvaan vain väljästi liittyvät tunneseikat, niin täydellinen nautinto olkoon nimesi. Muut voivat vähentää lopputuloksesta kaksi tähteä, mutta sitä en suosittele.

Mikä myös on silkkaa täydellisyyttä on Craig Safanin elokuvaan säveltämä musiikki.

Tähdet: *****
Remo Williams: The Adventure Begins