The Big Fall (1997)

Vanhan ajan dekkarimeiningistä haaveileva vähälahjainen yksityisetsivä Rybeck (C. Thomas Howell) tutkii muun muassa uskottomuustapauksia ja heitetään siksi katolta alas. Helppohan se on sellaisesta pelastua kun selkään on kiinnitetty turvavaijeri joka tuntuu ottavan pääosan tässä kohtauksessa.
Eräänä päivänä Rybeck saa asiakkaakseen sen niin sanotun femme fatalen, Emman (Sophie Ward) ja työksi tulee löytää neidin kadonnut, mahdollisesti kuollut veli. Tutkimustensa yhteydessä Rybeck tutustuu benjihyppääjien jengiin, johon myös se kadonnut veli oli kuulunut. Ilmenee, että kadonnut ja kuolleeksi päätynyt veli oli osa ilkeän Axen (Jeff Kober) johtamaa extremehyppääjien pankkiryöstäjäjengiä ja miten se sitten oikein toimisi? Kiinnität kumiköyden siltaan, hyppäät nappaamaan alta kulkevan raha-auton kattoikkunasta dollarisäkin ja palaat takaisin ylös, laskeudut alas ja keikut siinä kuin jojo? Öö, okei. 

Tämä on,,, öö,, mielenkiintoinen elokuva. Aluksi luulin levyllä olleen eri leffan kun mitä kannessa väitetään, kun jonkinlaiselta Myrskyn ratsastajien halpaimitaatiolta kuulostanut elokuva alkaakin kuin halpaversio jostain Bogart-dekkarista. Kapakkajatsi soi, hahmot pukeutuvat lierihattuihin ja pitkiin ns. sadetakkeihin, tupakoivat naiset ovat kohtalokkaita, dialogissa viljellään sanoja kuten "kid"  ja pöytätuulettimet heiluttavat niihin kiinnitettyjä paperisuikaleita. Sitten siellä kuitenkin on elokuvan tekoajalle kuuluvia tietokoneita ja film noir-hengestä muutoinkin poiketaan taukoamatta, aivan kuin kyseessä olisi jokin kieltolain aikoihin sijoittuva roolipeli, vierailu holokannella. En minä nyt rupea kehumaan tätä modernin ja menneen yhdistelmää, sillä vaikka se aika veikeältä idealta vaikuttaakin, niin toteutus kärsii keskittymisen puutteesta ja ilmeisestä rahavajauksesta joiden vuoksi esimerkiksi näissä eräänlaisissa aikavääristymissä ei olla saatu kokonaisuutta tukemaan kunnolla tarkoitettua mielikuvaa. Siispä kun kohtauksen pitäisi simuloida täysin jotain Caponen aikaa, niin dialogissa ja lavastuksessa on aina jotain joka rikkoo mielikuvan. Sinänsä se ei ehkä haittaisi kun tapahtuma-aika kuitenkin on nykyhetki, mutta joissakin tilanteissa kuten heti alussa kuitenkin koetetaan hämätä katsoja luulemaan ajan ja paikan olevan muu kuin mitä se sitten todellisuudessa on. Siltikin häiritsevämpää tässä keskittymiongelmassa lienee se, että välillä siellä on hahmoja jotka tuntuvat ilmaantuvan tyhjästä, kohtauksia jotka eivät liity mihinkään edeltävään taikka seuraavaan ja kun kerran se benjihyppy on pitänyt saada mukaan, niin sellaisella mässäillään kuin Caligulan orgioissa. Joten kyseessä on elokuva jossa tuntuu olevan paljon asiaan liittymätöntä mukana vain siksi, että esimerkiksi joku on nyt keksinyt vaikkapa jonkin muka hauskan Raymond Chandler-kohtauksen ja se pitää saada mukaan vaikka se olisikin vain muiden tiellä. Vähän niin kuin kun ollaan keksitty jokin uusi efekti (esim. bullet-time), niin sitä pitää ryöstöviljellä, eikä ottaa vain tarvittaessa käyttöön. Vaikka samapa tuo, sillä ylimääräinen karsittunakin The Big Fall on löysästi kulkevaa tylsää halpiskokoelmien täytemateriaalia, vaikka Howellilla tuntuukin olleen suht' kivaa päästessään leikkimään perinteistä etsiväroolia kova heppu-puheineen.

Niin se benjihyppääminen jota muun muassa elokuvan kansikuvassa ja esittelytekstissä korostetaan: 
"Jäljet johtavat benji-hyppyä harrastavan adrenaliininarkomaanien ryhmään, ja Rybeck paljastaa suunnitelman ´nostaa´ miljoona dollaria rahalähetysautosta."
Tasan yksi (joskin hyvin vahvasti venytetty) hyppy ja sekin vain Rybeckin tehdessä tuttavuutta pahisjengin kanssa, ei ryöstääkseen yhtikäs mitään.

Tähdet: *
The Big Fall