Koska The Art of Action on koostettu useista eri lähteistä, niin esitettävien elokuvakohtausten laatu vaihtelee, joskaan hyväksi ei kuvaa voi kutsua juuri missään vaiheessa, mikä sitten ainakin isommalta ruudulta katsottaessa hieman heikentää esityksen tehoa. Jotenkin erikoisesti ne ovat nimenomaan vartavasten tätä dokumenttia kuvatut Samuel L. Jacksonin isännöintiosuudet jotka vaikuttavat olevat kuvanlaadultaan kaikkein heikoimpia, aivan kuin Jackson käyttäisi jotain häivetekniikkaa kadotakseen kuvasta. Ihan turhaan, sillä vaikka The Art of Action ei hirveän syvällinen olekaan, niin ihan mukavasta dokumentista on kyse.
Dokkarissa ei vain esitellä tappelukohtauksia elokuvista, vaikka niitä onkin hyvin paljon, vaan haastateltavat kuten David Carradine pääsevät puhumaan kung fun henkisyydestä, Sammo Hung ja kumppanit kertovat Peking-oopperasta, Shaolin-historiikkia puidaan, Shaw brothers sekä Golden Harvest ja varsinkin juuri aasialaislähtöinen itsepuolustusmenneisyys yhdistettynä teatteriperinteeseen pääsee kunnioitettavasti esille.
Se mikä tosin ei ole kunnioitettavaa on se, että John Woo ja kumppanit ovat dubattu englanniksi. Tietenkin kiina-aksentilla. Mutta jos kyse ei ollut jonkinlaisesta kehnon vitsikkäästä kunnianosoituksesta kömpelöä leffadubbausta kohtaan, niin olisivat mielummin voineet tekstittää puheet. Enkä oikein tiedä onko tuo Jackson nyt kaikkein onnistunein valinta juontajaksi, sillä vaikka miehellä on ääninäyttelijäksi sopiva ääni ja onhan mies itse muutoinkin varsin cool, niin puhetavan ja esiintymisensä vuoksi moni varsinkin niihin kung fu-filosofiaan liittyvistä jutuista muuttuu vääräksi Wu Tang Clan-ganstailuksi ja siten tahattoman koomiseksi väärissä kohdin. Mutta kokonaisuutena The Art of Action esittelee sopivan asiallisesti taistelulajien henkisyyttä ja fyysistä kosketusta, kuten myös kertoo mainiosti varsinkin elokuvanteon ja kung fun yhteensulautumasta, joka aasialaiskulttuurissa on selviö samalla tavalla kuin lehmänmaito meille.
Henkilöistä etenkin Bruce Lee saa paljon tilaa, hänen edustaessaan sitä varsinaista globaalia taistelulajielokuvien läpimurtoa. Tämän jälkeen vuorossa ovat tutut nimet sieltä Jet Listä Jackie Chaniin, ja ihan syystäkin. Hieman surku on, että kun John Woo pääsee kunnolla ääneen, niin leffoissa keskitytään vain hänen jenkkituotoksiinsa ja niissäkin vain Face/Offiin ja Mission Impossible kakkoseen. AIka hukkaan heitetty tilaisuus. Muutenkin kun tässä vaiheessa rupeaa näkymään enemmän jenkkielokuvia, niin ne ovat Charlien enkeleitä ja The Matrixia. Jälkimmäisen vielä ymmärtää sen innovatiivisen sekameteliefektikungfuilunsa vuoksi, mutta Charlien enkelit toimii pikemminkin vain esimerkkinä siitä kuinka elokuvien itsepuolustus on muuttunut fyysisestä kokemuksesta binäärikoodiksi. Mitä ironisesti The Matrix ei niinkään tehnyt. Onneksi sentään siellä välissä pääsivät muun muassa Cynthia Rothrock ja jopa Steven Seagal muistuttamaan liikkeen ja mielen vapaudesta.
Mutta kuka Paul Buchman on ollut asialla, kun on pitänyt valita Carl Offin hyvä mutta valitettavan kulunut O Fortuna soimaan.
Kuten Bruce Lee on sen sanonut:
“You must be shapeless, formless, like water. When you pour water in a cup, it becomes the cup. When you pour water in a bottle, it becomes the bottle. When you pour water in a teapot, it becomes the teapot. Water can drip and it can crash. Become like water my friend.”
Tähdet: ***
The Art of Action: Martial Arts in the Movies
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti