Creation oli niitä pieniä levy-yhtiöitä kuten Ninja Tune, Factory, Wall of Sound, Mo' Wax, Warp ja näin pois päin jotka jossain vaiheessa olivat kovastikin aikansa hipstereiden silmissä trendikkäitä ja varsinkin aikana jolloin ns. shoegazing oli kova juttu oli sitä myös Creation. Kuten niin monesti muulloinkin ja varsinkin Factoryn malliin into julkaista perustajien suosikkimusiikkia ja bilettäminen nousi tärkeämmäksi kuin ammattitaitoinen yritysjohtaminen, jolloin muutamista suurista hiteistä huolimatta rahavirta johti liian väärään suuntaan ja lopetus oli vain ajan kysymys. Creation joka mielletään pitkälti Alan McGeen ajatukseksi oli hänelle pitkälti vain keino päästä tekemästä mitään oikeana työnä pitämäänsä ja syy pitää jatkuvia juhlia, saaden siitä hyvästä vielä rahaakin. Niinpä 1983 perustettua levymerkkiä ei ainakaan valettu tukevasti maaperään jos ajatellaan muuta kuin taivaanrannanmaalausta, mutta oli se sitten oikeassa ajassa olemista tai mitä vain, niin McGeen kiinnittämän The Jesus and Mary Chainin ensijulkaisu, dokumentin nimenäkin toimiva noisepopsinkku Upside Down osoittautui kaupalliseksi menestykseksi ja antoi uskoa Creationin tulevaisuudelle. Tämän dokumentin perusteella innovatiivisten yhtyeiden kuten Riden tai jo mainitun My Bloody Valentinen kiinnitysten ohella päivärutiinit kuluivat dokatessa, kamaa vetäessä ja bilettäessä, joten näki Creationissa tulevaisuutta tai ei, niin sen pohdinta ei ainakaan saanut tulla hyvien juhlien tielle. Luonnollisesti tämä ajattelutapa johti lopulta massiiviseen valkakierteeseen kun levyt kyllä myivät, mutta eivät läheskään tarpeeksi paljon kattaakseen välinpitämätöntä tuhlausta ja ennen pitkää Sony syvine taskuineen tulikin pelastamaan Creationin konkurssilta, mutta samalla viemään sen vapaan tahdon joka oli nimenomaan johtanut niihin vaikuttaviin ilmentymiin kuten Screamadelica ja Loveless. Sonya seurasi Creationin kaupallisesti menestynein kiinnitys, Oasis joka kuten tunnettua myi kuin häkä ja toimi Blurin kanssa tuolloin erittäin suositun brittipopin johtonimenä. Mutta niin hyvästä kuin Sony ja Oasis olivatkin Creationin kassakoneelle, niin etenkin isomman levy-yhtiökumppanin vaatimuksesta listoilla ei saisi olla kuin Oasiksen kaltaisia yhtyeitä, ei kavereiden bändejä taikka vain McGee suosikkeja. Ei siis enää kokeiluja, vaan varman päälle pelaamista. Ei siis liene ihmekään, että McGee on useastikin todennut Sony-vuosien olleen elämänsä masentavinta aikaa. Rahaa oli, mutta bileet olivat huonompia. Näin ollen Creationin lopetus vuonna 1999 oli hyvästäkin, koska se ei enää ollut Creation. Sittemmin McGee on tehnyt vähän sitä sun tätä, mutta esimerkiksi lyhytikäisen Poptones-levymerkin perustamisesta (joka muuten kaatui juuri rahaongelmiin) huolimatta halu elävöittää nimenomaan Creation on edelleenkin vahvana mielessä.
Hemmetin hyviä ja jopa erikoisen oloisia yhtyeitä, perinteiset katastrofin ainekset rahasta pillereihin, runsas määrä mielenkiintoisia puhuvia päitä kertomassa näkemyksiään ja levy-yhtiö jonka nousussa ja tuhossa on mukana taiteellista edelläkävijän asemaa sekä kaupallista menestystä, enkä silti voi oikeasti suositella tätä katsottavaksi. Lähes torun itseänikin kun sanon näin, mutta tämä on aika huono dokumentti. Mukana on siis kiinnostava levy-yhtiö ja kiinnostavia ihmisiä, mutta ihan oikeasti, varmaan joku 90 prossaa koko dokkarista on pelkästää puhetta jossa joko joku Creationilla olleen bändin jäsenistä kertoo kuinka Alan McGee tykkäsi juhlia, taikka sitten se on Alan McGee joka kertoo kuinka Alan McGee tykkäsi juhlia. Hei, minä haluan kuulla levy-yhtiöstä, sen bändeistä, levyistä ja muusta sellaisesta, en vain sen yhdestä perustajasta ja siitä kuinka hän halusi varhaisnuoren innostuksella torimunkkeilla. Saatanan McGee, ollaksesi noinkin merkittävän pienlevy-yhtiön pomo joka valitsi mielestäni selvästi hyvällä maulla bändejä listoilleen, niin kyllä sinunkin pitäisi tajuta olevan kiinnostavampaa saada tietää millaisiin megalomaanisuuksiin Loveless-levyn tuotanto paisui, taikka miten Primal Screamin kiertue Depeche Moden kanssa tappoi melkein molemmat bändit, eikä se kuinka innostuit homobaarissa vetämään nappeja ja tanssimaan. Toki ymmärrän sen juhlinnan olleen siksi mainittavan arvoista, että se johti McGeen kohdalla romahdukseen, mutta kun sitä käsitellään tässä dokumentissa kuin mitä tahansa teinipippalointia ja joka helvetin pallinaama oli terveen oloinen ennen ja on sitä vielä enemmän niiden niin sanottujen romahdusten aikana, on se ihan yhtä lapsellisen merkityksetöntä kuin mikä tahansa siideripissis. Vaikka se ikävältä tuntuukin, niin tässä oltaisiin kaivattu kuolemaa tai kahta jotta se huumehelvetti tuntuisi siltä. Ainoat kerrat kun tätä katsoessa edes olettaa jonkun olevan kamankäytön vuoksi huonossa kondiksessa on kun kuuntelee heidän puheensa mussutusta, kunnes tajuaa ettei hän olekaan vaikutuksen alainen vaan skotti. Nyt vaikka ohimennen mainitaankin se Loveless-levyn teko ja muita merkittävämpiä levytyksellisiä tapahtumia Creationin historiasta, niin pääosa tästä dokkarista on siis vain sitä, että kehutaan kuinka kiva miekkonen se McGee on ja että hän tosiaan tykkäsi juhlia. Eivätkä ne juhlat tule edes esille dokumentin visuaalisuudesta, josta jää päällimmäiseksi mieleen synkän mustat kuvat paikallaan olevista ihmisistä. No woohoo vaan.
The Creation Records Story on siis pikemminkin The Alan McGee Story ja sellaisenaankin kertoo miehestä vain sen ettei hän halunnut tehdä tehdä töitä vaan juhlia. Perkele, sellaisia ihmisiä löytyy minunkin tuttavapiiristäni ja pelkästään sen perusteella he eivät ansaitse omaa elokuvaansa. Silti jokainen McGeen, Creationinin ja asiaan liittyvien bändien historiaa tunteva tietää, että kyllä tästä oltaisiin halutessaan voitu saada aikaiseksi vaikkapa jotain 24 Hour Party Peoplen kaltaista mainiota tarinaa.
Tähdet: **
Upside Down: The Creation Records Story
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti