Hands of Steel (Vendetta dal futuro, 1986)

Ei kun sori, tarkoitan tietenkin siis Atomic Cyborg.

On kaukainen vuosi 1997 ja edessä on jotain minkä vain kaikista mahtavin tieteisvisionääri saattaa aivokopassaan kehitellä: tulevaisuudessa on kodittomia.
Onneksi saastunutta ja tuhoutunutta maailmaa on pelastamassa sokea, rampa ja parrakas pastori Mosley (Franco Fantasia), jonka puheet tulevaisuuden puuttumisesta ovat omiaan valamaan uskoa alistettuun kansakuntaan. Mosley vastustaa rosvoparoneja jotka ovat saastuttaneet maailman, aiheuttaneet kuolettavia varallisuuseroja ja yleistä murjotusta. Siispä Mosley halutaan hengiltä ja asian saa hoidettavakseen paksupäinen kyberneettinen organismi Paco (Daniel Greene). Mitä hittoa, tappajarobotti nimeltä Paco? No kuitenkin, Paco menee lyömään ihmisiä, mutta ei saa Mosleyta hengiltä ja päätyy itse pakosalle. Paco kun on osaprosenteiltaan vielä ihminen ja saa nyt kosketuksen inhimilliseen puoleensa, joka sitten aiheuttaa eksistentialista kriisiä ja puiden pilkkomista. Mosleyn murhasuunnitelman takana oleva ilkeä teollisuuspohatta ja Pacon omistaja Turner (John Saxon) haluaa omaisuutensa takaisin, joten ilkeidet avustajien tehtävänä on etsiä robotti-ihminen. Etenkin ammattitappaja Howell (Claudio Cassinelli) vaikuttaa erityisen tehokaalta ja vaaralliselta, sillä onhan hän sentään eurooppalainen.
Tällä välin Howellista tietämätön Paco on löytänyt kodin tienvarsikuppilahuoltoasemamotellia pitävän Lindan (Janet Agren) luota ja siellä voi vaikkapa sitten vääntää kättä. Ihan oikeasti.
Arvatkaa vaan joutuuko Paco kohtaamaan vihollisensa? No ei tietenkään, vaan loppuelokuvan ajan hän sahaa puita ja lämmittää takkaa.

Kieltämättä se jaksaa aina huvittaa kun tehdään tulevaisuuteen sijoittuva elokuva ja sitten ei kuitenkaan nähdä sen tulevaisuuden sijaitsevan kovinkaan kaukana, jolloin sitä pääsee ihmettelemään, että missä hitossa ne luvatut lentävät autot sun muut ovat. Mutta oikeasti se on hyvä vaan jos se kyborginen tulevaisuus sijaitsee vuodessa 1997, sillä olisiko se nyt parempi jos tapahtuma-aika olisi jokin vuosi 3766 jolloin ei kuitenkaan vielä ole niitä luvattuja mekanoihmisiä kulkemassa destroy all humans-puheineen, mutta me elokuvan teko- ja tapahtuma-ajan kokeneet emme pääsisi iloitsemaan väärästä profetiasta liian kaukaisen tulevaisuuden vuoksi.
Tietenkin kun Hands of Steel on eräänlainen post apoleffa, niin se pääsee hieman pälkähästä tulevaisuutensa kökköydestä, sillä tuhoutuneen maan estetiikkaaan riittävät rappeutuneet tiiliseinät, ulkonevat putket (joita harrastetaan aika runsaasti), rikkoutuneet ikkunat, mistä lie arkistomateriaalista koostetut kuvajaiset oikeista kodittomista ja tietenkin janhammermainen synapopitus.
Mutta tottakai koska se katutason dystopia saa avukseen digitaalirannekellon ja auton jonka katolle on liimattu muoviputkia, niin oli vuosi huominen taikka joskus muulloin, niin pahus vie se on hassua.
Siispä Hands of Steel on riemastuttavan näköistä halpascifistelya jossa futuristisen ilmeen luomiseksi tarvitaan vain ihan mikä tahansa paikka ja seinälle kiinnitetty putki. Vautsivau!
Muoviset motocross-suojukset ovat tulevaisuuden asu, jäykkyydestä päätellen kukaan ei ollut öljynnyt elokuvat robotti-ihmisiä, vaikka Daniel Greenen lihakset nyt kosteudesta kimmeltävätkin ja kun yksi elokuvan täydellisistä kyborgeista menettää päänsä, niin irtopään jutustellessa lattialla näemme selvästi nupin jatkeena olevan kaksi kaulaa. Toinen kun osoittaa pään irronneen ja toinen johtaa lattian alle jossa sijainnee näyttelijän loppuruumis.
Eikä unohdeta hemmetin tiukkaa synamusiikkia.
Joten kyllä tämä on ehdottomasti suositeltava elokuva kaikille jotka pitävät kömpelöistä Terminator-kopioista ja elokuvista joissa huonon maun mielikuvitus korvaa taidon ja keskittymiskyvyn.

Saxon kuluttaa roolinsa puhumalla johonkin pölynimurin osaan.

Tähdet: ***
Hands of Steel