Blood Thirsty Zombies (2008 - 2012)

Kiitokseksi siitä, että kävin vieraissa asentamassa lampun sain tämän zombiekokoelman.
Tosin katsottuani elokuvat, alan kallistua rangaistuksen puoleen.

NIGHT OF THE LIVING DEAD 3D: RE-ANIMATION (2012)

Siis ihan oikeesti, mitä hittoa duuds!
Ensin oli George A. Romeron moderni kauhuklassikko ja kokonaisen uuden näkemyksen zombieleffoille antanut Night of the Living Dead (1968) ja siitä on sitten monien epävirallisten kopioversioiden ohella tehty hiukan tavanomainen, mutta silti varsin onnistunut päivitysremake Tom Savinin ohjaamana (Night of the Living Dead, 1990). Tuo Savinin ohjaustyö oli mielestäni oikeastaan ihan tarpeellinen. Ta no okei, tarpeellinen ja tarpeellinen, mutta Romeron leffoissa ja nyt tarkoitan tietenkin kolmea ensimmäistä zompparipätkää, se ensimmäinen on jotenkin aina tuntunut hieman irralliselta, niin hyvä elokuva kuin se onkin. Mustavalkoisuuden ohella sen muu lookki on aivan erilainen kuin kahden sitä seuranneen elokuvan ja koska siinä vielä selviteltiin zombieleffojen sääntöjä, on se osittain epäsynkassa jatko-osien kanssa, mutta se on aina se ensimmäisen osan risti kannettavana. Siispä toisin sanoen Savinin versio on tavallaan vain se efekteillä päivitetty versio, eli juuri sellainen joista yleensä uusintaversioiden kohdalla valitan, mutta minkäs teet sillä Savinin versio tuntuu olevan enemmän yhtä Romeron Dayn ja Dawnin kanssa kun se alkuperäinen. Niin visuaalisesti kuin tunnelmaltaan.
Mutta kuitenkin, meillä siis on se alkuperäinen ja sen remake, ja niiden luulisi riittävän. No eikös pentele sitten 2006 tullut jokin 3D-versio jonka alunperin luulin olevan oikeasti vain sama vanha Romeron elokuva, mutta vain 3D-efekteillä höystettynä. Siis vähän niin kuin ne versiot joissa sama elokuva on väritettynä taikka siihen on lisätty uusi intro (tämä versio on kyllä todellista ahnetta kakkaa). Vuoden 2006 Night of the Living Dead ei sitten ollutkaan uusintajulkaisu, vaan kokonaan eri elokuva, joka ei nyt ainakaan trailerinsa perusteella vakuuta eikä tunnu pahemmin kehuja keränneenkään, että taitaa jäädä vielä toistaiseksi minulta katsomatta. Sitten vuonna 2012 ilmaantui uusi remake Night of the Living Deadista (lisänimeltään Resurrection. Nimi joka on vain erottaakseen sen muista) ja se vasta kuppaiselta näyttääkin, mutta Baphomet sentään, tänä vuonna pitäisi ilmestyä jälleen uusi remake (nyt vuorostaan lisänimellä Origins 3D). Jotain on pahasti vialla.
Ja sitten siellä välissä oli vielä Night of the Living Dead: Re-Animated (2009), joka ainakin luettuna kuulostaa aika mielenkiintoiselta sen ollessa jonkinlainen talkootyöllä tehty erilaisten animaatoiden kollaasi. Mutta hei, sitten on vielä tämä toinen vuoden 2012 elokuva Night of the Living Dead: 3D Re-Animation, joka on ilmeisesti jonkinlaista jatkoa, ei kun siis esiosa tuolle vuoden 2006 elokuvalle. No huh huh, onko sitä Night of the Living Dead-nimeä nyt tarpeeksi raiskattu?

Herra Junior Tovar (Andrew Divoff) on kyllästynyt hautaustoimiston johtaja. Pihit asiakkaat jotka eivät arvosta kuolleita lähimmäisiään ja epäpätevä avustaja DyeAnne (Robin Sydney) pitävät huolen ettei Junior voi iloita työstä, ja sitten vielä eräänä päivänä perheen tuhlaajapoika, Juniorin veli Harold (Jeffrey Combs) saapuu vaatimaan rahaa rikkaana pitämältään yrittäjäveljeltään. Parin oluen jälkeen Junior purkaa tunteitaan ja kertoo, että töissä on pieni ongelma ja se ei liity työn määrään taikka kollegoihin, vaan siihen kuinka muilta lukituissa tiloissa on eläviä kuolleita. Mikä muuten saa Haroldin kysymään ovatko ne nopeita vaiko hitaita ja kun vastaus on jälkimmäinen, niin niiden ihan oikeasti todetaan olevan Romerozombeja. Siis hetkinen, ovatko zombiet fiktiota vai eivät. Ah nyt ymmärrän, sillä kuunnelkaapa tätä. Ilmenee, että Juniorin ja Haroldin isä aikoinaan krematoi valtion laskuun ruumiita jotka oli herätetty kuolleista kemiallisten kokeiden ansiosta ja sitten se oli johtanut uusiin eläviin kuolleisiin. Ja jos muistatte niin sehän on Return of the Living Deadin idea ja siinä elokuvassa kerrotaan zombie-epidemian olleen totta jo 60-luvulla, ja että George Romero oli palkattu tekemään siitä elokuva, jotta saataisiin väitettyä koko jutun olleen vain elokuvantekijöiden keksintöä.
Junior ei meinaa saada todistettua Haroldille sanomisiaan ja aluksi veli luuleekin veljeään vain pöpiksi, mutta tästä alkaa vahingon laukaisema tapahtumasarja jonka vuoksi the dead will walk the earth.

HAHAHA! Voi luoja sentään kuinka puisevaa ja epävarmaa näyttelemistä tämä elokuva on täynnä. En yhtään ihmettelisi jos osa katsojista luulee levynsä jumittavan, kun kaikki ovat niin jäykkiä ja ilmeettömiä, että ajoittain elokuva vaikuttaa pysähtyvän. Siis kyse ei vaikuta olevan mistään Kaurismäki-efektistä, vaan siitä että jotenkin on pitänyt venyttää elokuva täyteen mittaansa. No, ehkä se on tavallaan tarkoituksellista, mutta silti hyvin epävarman oloista. Se puiseva esiintyminen pätee myös Divoffiin ja Combsiin, joten en heitäkään aio suuremmin kehua, mutta kohtaus jossa he riitelevät rahasta ainakin osoittaa lupauksia paremmasta.
Onneksi sentään maskeeraukset ovat halpahallien kuminaamari-tasoa ja tietokone-efektit rumia. Eli kaiken kaikkiaan kyseessä on ulkoasultaan tyypillinen nykyajan B-kauhistelu jossa B tarkoittaa enimmäksen baskaa. Se mikä yllättäen on varsin kiinnostavaa on elokuvan idea yhdistää itseensä Return of the Living Dead, tehden siitä tämän esiosa ja tämän itsensä sitten toimiessa tavallaan Night of the Living Deadin esiosana, koska se vuoden 2006 3D-versiohan on Romeron elokuvan remake. Mutta koska tämä elokuva ei sijoitu 60-luvulle, niin Night of the Living Deadin, Dawn of the Deadin, Day of the Deadin ja Savinin Night of the Living Deadin tekovuodet mainitaan internethuhuina ajoista jolloin väitetty zombievirus olisi noussut esille. Joten tämä elokuva tekee paljonkin viittauksia aiempiin zombieleffoihin ja osa niistä on yllättävänkin nokkelia. Parasta noissa huomioissa kenties on se, että niitä ei heitetä esille vitseinä, vaan niistä puhutaan ihan asiallisesti. Joten kauhukomediasta ei varsinaisesti ole kyse. Paitsi silloin kun mukaan tulee eräs Sarah Palinia kovasti muistuttava uskonnollispoliittinen hörhö, joka tietenkin zombiutuu. Aivan turha ja elokuvan tekoaika huomioiden kovin vanhentunut vitsi. Elokuva kuitenkin on koominen tahattomasti, eikä tarkoituksellinenkaan komedia vaikuta suunnitellulta.

Satunnaisia nokkeluuksia, ruma elokuva.

DEADGIRL (2008)

Sotkutukkaiset opiskelijapojat Rickie (Shilo Fernandez) ja JT (Noah Segan) päättävät koulutoimien sijaan tehdä jotain muuta mielenkiintoisempaa ja se muu on vaikkapa kaljoittelu suljetussa pöpilässä. Vähän kapinarokkia ja sitten onkin kivaa rikkoa jo muutoinkin ränsistyneen hoitolaitoksen irtaimistoa. Uteliaisuus ajaa pojat tutkimaan paikan hämärimpiä sokkeloita, jolloin he luonnollisestikin päätyvät löytämään alastoman, sidotun tytön (Jenny Spain). Koska paikka on suljettu jo ajat sitten, niin pojat päättelevät sidotun neidin olevan joku kidnappauksen uhri tai vastaavaa, mutta riita keskeyttää päätökset siitä mitä tehdä asialle. Rickien miettiessä ystävyyttä ja tyttöä, ehtii mieleltään vinksahtaneempi  JT puntaroida lihanhimoa, joka tyrehtyy siihen kun poika huomaa tytössä olevan jotain erikoista ja se pitää näyttää myös vastahakoisella Rickielle. Tyttöhän onkin elävä kuollut ja JT todistaa sen ampumalla sidottua. Mikä nyt eteen? Kukaan muu kun ei taida tietää tytön olemassaolosta, joten jättääkö hänen sinne mistä löydettiin, vaiko jotain muuta. JT haluaisi pitää kuolleen tytön eräänlaisena leikkikaluna ja nekrofilia on silloin mielessä päällimmäisenä, kun taas herkempi Rickie ei pysty pitämään neitoa vain elottomana, tiedottomana ei-minään. Rickie haluaa pelastaa neidin. Tämä ei kenties ole hyvä ajatus, sillä tämä neitokainen ei palkitse tekoja kiitoksilla vaan kuolemalla. Sama se onnistuuko vapauttaminen vai ei, sillä salaisuuksilla on tapana ruveta vuotamaan esille ja tässä tapauksessa kuolema tarttuu kuin tauti.

Tästä minä pidän. Todella creepy tunnelma, ei mitään tarpeettomia shokkiefektejä, vaan elokuva jossa ihmiset niin elävät kuin kuolleetkin ovat uskottavia ja kauhu luodaan ennemminkin kokonaisuutta rakentamalla kuin silmille hyppimisellä. Elokuva joka uskoo katsojalla olevan päässään muutakin kuin vain silmät. Okei, se kuinka toinen pojista heti löytäessään alastoman elävän kuolleen tytön on halukas bylsimään hänen kanssaan ja kutsuu vielä ulkopuolisen frendin joka on myöskin heti himokas on kyllä vähän turhan kärjistettyä ja muutoinkin tämä teinipoikien himojen korostus on hiukan hölmöä, sillä vaikka sitä normaalisti ajatteleekin seksiä joka kuudes sekunti, niin elävän kuolleen naimisen luulisi edes hieman jarruttavan erektiota. Tästä huolimatta elokuvan henkilöiden reaktiot tuntuvat yleisesti ottaen uskottavilta. Erinomaisesti yhteen pelaavat etenkin Noah Segan huonon esimerkin ystävänä ja Shilo Fernandez ihmisenä joka ei näe zombiessa hirviötä, vaan pelkästään vangitun tytön ja alistettuna pahinkin tapaus voi vaikuttaa viattomalta. Tässä hyödynnetäänkin sitä ajattelua, että lihaa syövä tappokone on tavallaan sivullisen silmissä viaton, koska hän ei tiedä totuutta ja hyväksikäyttävä vangitsija on pahuuden ilmentymä, koska sen me ja päähenkilö näemme. Täten emme saa esimerkiksi tietää miten zombietyttö on syntynyt, tai muutakaan hänen historiastaan, jotta hahmo jää tarkoituksella pelkäksi vangiksi. Hieman niin kuin se äskettäin esille tullut tarina siitä kuinka eräs brittisotilas olisi voinut vuonna 1918 ampua haavoittuneen Hitlerin, mutta tietenkin tietämättä tulevasta hirmuhallinnosta ja -teoista hän näki edessään vain loukkaantuneen sotilaan joka ei voinut puolustautua ja hän ymmärrettävästi jätti pahuuden henkiin.
Eli Deadgirl ei ole zombieleffa jossa ammutaan aivoja pihalle ja juostaan karkuun vaahtosuita jotka sarjatulella tartuttavat muita, vaan pikemminkin synkemmänpuoleinen kieroutunut opiskelijadraama, mutta tiedättehän,,, elävillä kuolleilla.
Vähään aikaan en olekaan nähnyt nimenomaan zombieleffaa joka onnistuu aiheuttamaan oikeasti lievää positiivista hermostuneisuutta ja siinä tämä elokuva onnistuu. Jos tässä ei olisi niin paljon sitä elävän kuolleen bylsimistä, nousisi Deadgirl vähintään neljään tähteen, mutta nytkin se on 2000-luvun onnistuneimpia zomppareita.

Street Trash ja Day of the Dead kohtaavat tv-sarjan Niin sanottu elämäni.

ZOMBIE - HÄLYTYSTILA LONTOOSSSA (Devil's Playground, 2010)

Lääketieteellinen tutkimuslaitos on kehittänyt uuden energiajuoman ja kun sitä pumpataan (pump up the jam) ihmisiin, niin se aiheuttaa yllätys yllätys epätoivottuja sivuvaikutuksia. 30 000 koekaniinia ja vain yksi joka ei ole muuttunut raivohulluksi suonikkaaksi ihmissyöjäksi, joka purressaan muita tekee heistä kaltaisiansa (nämä eivät niinkään ole eläviä kuolleita, kuin pikemminkin 28 Päivää-sarjan virusmörrejä), joten se yksi tulee löytää jotta hänen verensä voidaan vuodattaa pois parannuskeinoa etsiessä. Tässä kuvioihin tulee tuolle lääkefirmalla likaisia töitä tekevä omantunnon löytänyt Cole (Craig Fairbrass), joka ottaa vastaan sen kuuluisan viimeisen keikan ja lähtee etsimään sitä mahdollisen parannuskeinon haltijaa, mutta tiellä on nopeasti kasvava lihansyöjien armeija. Sitten tuttuun tapaan seurataan pientä porukkaa ihmisiä jotka rakastavat ja vihaavat ja syövät toisiaan.

Elokuvan kuvaukseksi on annettu "flesh eating super athletic cannibals" ja siinäpä se tämän hyvin hikipajamaisen rutiinizombeilun paras puoli onkin. Jos minäkin normaalisti suosin niitä laahustavia Romero-zombeja, niin tässä elokuvassa nimenomaan trampoliinihyppyjä suorittavat superzompparit ovat ainoa asia joka jaksaa pitää hereillä, sillä niin hassuja ne veikkoset ovat. Ihan oikeasti ne hyppivät niin tarmokkaasti, että Luc Bessonilla on varmaan sormensa pelissä. Mutta hyi hemmetti, maskeeraajalle kenkää kun sai aikaiseksi noin rumia zombeja. Tässähän alkavat House of the Deadin mölliäiset vaikuttamaan hienoilta.

Tähdet:
Night of the Living Dead: 3D -Re-Animation **
Deadgirl ***
Zombie - Hälytystila Lontoossa *