Zorro ratsastaa (Ah sì? E io lo dico a Zzzzorro!, 1975)

Myöntäkää pois, että jos olette nähneet yhdenkin Zorro-elokuvan, niin olette myös koettanut tehdä kepillä tms. Z-merkkiä hiekkaan tai muualle. Ja siitä muusta puheen ollen, älä syö keltaista lunta.

Jälleen kerran Zorro (joku näyttelijä) estää häät joissa viaton möreä-ääninen nainen on pakotettu naimaan maaoravalta kuulostava paha kapteeni tai jotain. Siispä kermakakkua naamaan, bojojoing-ääniefektejä, leveitä lahkeita ja samanlaista juustoista ilopoppia jota kuulee muun muassa Terence Hill/Bud Spencer-elokuvissa. Öö, tämä ei taida olla kovinkaan vakavalla naamalla tehty elokuva? Mistä kielii jo se, että tämä on julkaistu myös nimellä Saakelin tunari. Jep, tunari.
No, Zorro luulee joko kuolleensa taikka tulleensa hulluksi koska on saanut iskun takamukselleen ja niinpä pappi Donato (Lionel Stander) katsoo asiakseen etsiä joku toinen laittamaan sankarin naamio kasvoilleen ja pitämään legenda voimissaan. Onneksi kovasti Doctor Wholta vaikuttava reipashenkinen Philip Mackintosh (George Hilton omaa sukua Jorge Hill Acosta y Lara) sattuu olemaan juuri chillailemassa Meksikossa ja kun hän kurmoottaa Ranskan kuninkaan alaisuudessa olevia oopperaa laulavia espanjalaissotilaita, on hän tietenkin se täydellisin vaihtoehto uudeksi Zorroksi. Tietenkään Philip ei missään nimessä halua vaarantaa nahkaansa olemalla jokin hyvästä sydämestään viattomia puolustava, joten hän tekee juuri niin.

Italialainen turpaanvetokomedia (ei niinkään nyrkkikyllikkiä, mutta tyylillisesti samaa) on niin täyttä Terence Hillia, että jonkun muun eli tässä tapauksessa Hiltonin näkeminen pääosassa on melkeinpä häiritsevää. Toisaalta Hill ei olisi ollut yhtä Doctor Who edes unissaan, että ehkä se on parempi näin, sillä se tuo lisäiloa vaikka ei siihen oikeasti liitykään.

Tämä leffa saa muutenkin ekstraplussaa ulkopuolisista seikoista, sillä tätä puujalkahuumorin koristamaa turpaanvetoseikkailua (miinus turpaanveto) katsoessa rupeaa miettimään muun muassa sitä, että mitäköhän muuta elokuvan ohjannut Franco Lo Cascio on urallaan saanut aikaiseksi. No pornoa tietenkin, olisihan se pitänyt arvata ja elokuvan Manaaja 3: Riivaajan paluu AKA Naked Exorcism, joka ei tietenkään ole mikään Manaajan jatko-osa. Valitettavasti ne tuon kaltaiset ulkopuoliset seikat ovat tarpeen herättääkseen intoa, sillä väsyneesti kulkeva Zorro ratsastaa ei sitä itse tee, ei vaikka kuinka tarjoileekin kehnoa kimeä-äänistä digimondubbausta ja muista piirretyistä lainattuja ääniefektejä. Toki tilanteet joissa Philip opettelee Zorrona olemista sisältävät jonkin verran oikeasti huvittaviakin tilanteita ja elokuvassa on mukavan kepeä tunnelma, että kyllä sitä lähes mielellään katselee, mutta eipä tästä jää juuri mitään sen ihmeellisempää mieleen kuin, että musiikissa on välillä sellaista Uuno Turhapuro-tunnaritunnelmaa.

Tähdet: **
Zorro ratsastaa