New Rose Hotel - Tuomiopäivän salaliitto (1998)

Määrittelemättömässä tulevaisuudessa suuryritysten kilpailu on samassa tilantessa kuin nytkin, eli jos vastustaja näyttäisi saavan suuremman markkinaosuuden, lähetetään tappajat asialle. Tai mitä hittoa minä sekoilen, ei tässä missään tulevaisuudessa olla.
Niinpä ei liene ihme, että jos joku edes harkitsee siirtymistä kilpailijan palvelukseen on tulevana toimistona korkeintaan ruumisarkku ja kun uusi nouseva kyky nostaa päätään, niin hänet tapetaan ihan vain varmuuden vuoksi. Herrat Fox (Christopher Walken) ja X (Willem Dafoe) ovat headhuntereita jotka pyrkivät hankkimaan kulloisen hetken työnantajalleen uuden palkollisen ja kenties pitämään hänet hengissäkin. Nyt pitäisi saada houkuteltua älypää nimeltä Hiroshi (Yoshitaka Amano) vaihtamaan työnantajaa, mutta siihen tarvitaan muutakin kuin vain suurin määrä numeroita palkkiossa. Avuksi tässä tuleekin yökerholaulaja Sandii (Asia Argento), joka aloittaa seurustelun X:n kanssa ja jonka Fox houkuttelee viettelemään Hiroshi ja saamaan hänet siten hyväksymään tarjottu sopimus. Foxin silmissä asiat sujuvat niin hyvin, että hän menestyksen huumassa rupeaa ahneeksi, kun taas X alkaa kärsimään tunteistaan Sandiita kohtaan, kun ensin sai neidin menemään sänkyyn Hiroshin kanssa ja sitten ei oikein diggaakaan siitä.

En tietääkseni ole lukenut William Gibsonin samannimistä tarinaa johon tämä elokuva pohjautuu, mutta kyllä tästä jonkin verran williamgibsonmaisia ajatuksia saa irti, lähinnä näiden suuryritys- ja teollisuusvakoiluideoiden vuoksi. Mutta jos mieltää Gibsonin tieteiskirjailijaksi - mitä hän onkin - ja sitä kautta filmatisointienkin olevan tieteiselokuvia sillä tutulla ajatuksella, että mukana on jonkinlaista futuristista teknologiaa ja/tai miljöötä, ei New Rose Hotel ole scifiä (edes kyberpunk-versiona). Taitaapi olla niin, että elokuvan luokittelu tieteiselokuvaksi tuleekin pitkälti Gibsonin maineesta kuin elokuvasta itsestään, sillä ei tässä ole mitään mikä ei olisi ollut normaalia tekoajalleen. Ei visuaalisesti, ei ajatuksellisesti. Moderneilla huonekaluilla sisustetusta hotellihuoneesta ei tehdä mahdollista tulevaa ennakoivaa, eikä mukana ole mitään sen erikoisempaa. Ei tässä taidettu edes mainita mitään tapahtuma-ajastakaan. Ja vaikka tieteiselokuvan ei tarvitsekaan olla kuvallisesti siihen viittaavaa, niin ei tässä kyllä ole edes ajatuksellisestikaan mitään sinne päin suuntaavaa. Ennen kuin mieleen tulee toteamus, että nyt ajattelee kaiken scifin olevan jotenkin tulevaisuuteen liittyvää, eikä se niin ole, vaan voihan se tarpeen mukaan sijoittua nykyisyyteen taikka menneeseenkin, kunhan siellä on jotain tieteellisesti kuvitteellista mukana, niin sellaista ei ole uskokaa jo. Mikä ei tietenkään estä minua luokettelemasta tätä tieteiselokuvaksi. Edellä oleva jankkaus onkin vain valmistamaan potentiaalista katsojaa siihen, etteivät avaruusalukset lennä, lasermiekat viuhu, eikä Keanu Reeves sano "woah!"
Toki New Rose Hotel on tieteistarinoille tyypilliseen tapaan kuvallisesti kiehtova, sillä onhan se Abel Ferraran elokuva ja se melkeinpä on varmistus ainakin jonkinlaisesta psykedeelisestä tunnelmasta. Edes vähäksi aikaa. Joten hallusinogeenisia tilanteita on ja ihmisissä on jotain sanoisimmeko normaalista poikkeavaa, mutta pääosin tässä on siltikin vain pari tavallista ihmistä hotellihuoneessa juttelemassa ei-mistään-ihmeellisestä ja katselemassa salaa kuvattuja videonauhoja ihmisestä jonka toimintatapoja tutkivat. Onneksi ne pari ihmistä ovat Dafoe ja Walken, jotka huonoimmillankin ovat hyviä ja tässä elokuvassa ehdottomasti sitä. Elokuvan dialogi on kiinnostavaa, yleistunnelma mukavan hypnoottinen ja enimmäkseen vähäeleinen teos luottaakin siihen, että näyttelijät tekevät parhaimpansa vetääkseen katsojan mukaan ja esiintyjät ovatkin ottaneet nämä odotukset vakavasti. Siltikin New Rose Hotel rupeaa jossain vaiheessa hieman kyllästyttämään, koska hyvilläkin näyttelijöillä voidaan mennä vain niin pitkälle ja kiinnostavassa tekstissäkin toivoisi olevan enemmänkin vaihtelevuutta kuin jotain puhetta siitä miten yritykset toimivat ja suhdedraamaa kun ollaan ajettu toinen osapuoli tilanteeseen jota hyväksikäyttäjä ei pystykään sulattamaan. Lisäksi lopun osuus jossa Dafoe puntaroi tapahtunutta ja totuudet rupeavat paljastumaan on aika pitkästyttävän ilmiselvää jaarittelua. Siispä maalitauluun osuu, mutta ei läheskään tarpeeksi keskelle.

Jonkun muun kuin Ferraran käsissä tämä tarina olisi todennäköisesti päätynyt olemaan mikä tahansa rutiinilla toteutettu tavallinen trilleri teollisuusvakoiluteemalla ja Ferraraksi tämä tuntuu helpolta silmät kiinni kädet selän takana-ohjaukselta, mutta onneksi Ferraralla rutiinikin on poikkeavaa.

Tähdet: ***
New Rose Hotel - Tuomiopäivän salaliitto