My Science Project (1985)

Poikkesin tuossa päivänä eräänä videovuokraamossa ja huomasin, että kaikenlainen jännitys on kadonnut. Liikkeen valikoima tuntui koostuvan vain ns. varmoista, turvallisista elokuvista ja kaiken lisäksi jos poistettaisiin tupla-, tripla- jne.-kappaleet jokaisesta saatavilla olevasta elokuvasta, niin vaihtoehtojen yhteenlaskettu lukumäärä taitaa jäädä pienemmäksi oman kokoelmani rinnalla ja kenelläkään ei pitäisi olla enempää elokuvia kuin sellaiseen erikoistuneella liikkeellä. Ajatuksena siis, että muualta löytäisi jotain mitö itsellä ei ole.
Toki jos hakee Nälkäpeliä tai muita uudempia Hollywood-elokuvia, tunnetuimpia palkittuja euro-ohjaajien teoksia ja perusjampan toimintasuosikkien kuten Seagalin ja Van Dammen tekeleitä, ei paikalta tarvitse poistua tyhjin käsin. Mutta jos etsii elokuvia jotka eivät kerro mitään itsestään ennen sen katsomista, riskejä valintojen suhteen, niin tälläiselle seikkailullisuudelle ei ole tilaa. Ja jos ymmärrettävästi vain kaupallista turvallisuutta ajattelevat elokuvakaupat eivät jo itse tee valinnoista pehmustetun yllätyksettömiä, niin nykyään muutenkin tuntuvat todelliset mikä hitto toi on-vaihtoehdot olevan suurelta osin kaukana poissa. Ennen kun penskana elokuvan valitsi katsottavakseen pitkälti sen houkuttelevan kansikuvan vuoksi, koska ei tiennyt kuka kukin näytteliijöistä oli eikä täten luonut esimerkiksi heidän vuokseen minkäänlaisia ennakkomielikuvia, niin nyt sen ohella että omalla kohdalla on monien vuosien elokuviin tutustuminen lisännyt tuskaista tietoa, on myös vähäpätöisinkin tiedonjyvä vain napin painalluksen päässä ja jo pelkästään sen mahdollisuuden vuoksi on jokainen elokuva jo jotenkin tutun oloinen vaikka ei tietäisikään siitä mitään.
Kyllähän videovuokraamoista löytää edelleenkin niiden keittokirjojen, karkkien ja Channing Tatumien seasta jotain katseltavaakin. Hyvääkin sellaista. Silti ainakaan itselleni se ei ole enää sama asia, eikä todellakaan enää mikään vau-elämys. Tottakai aina välillä minäkin löydän yllätyksiä (yleensä sellaiset paljastuvat B-kuonan joukosta), etten täysin kyyniseksi ole muuttunut, mutta siltikin kaipaan kokonaisvaltaisemmin tilaa jossa niitä erikoisuuksia ei tarvinnut erikseen etsiä ja nuo videovuokraamotkin saattoivat tarjota pelkän 15 Jack Reacher-kopion sijaan myös yhden B.R.A.T. Patrolin ja I-Manin.
En kuitenkaan poistunut tyhjin käsin videovuokraamosta.
Ostin irtokarkkeja.

Edellä oleva avautuminen syntyi tuon videovuokraamokeikan ja tämän  My Science Project-elokuvan herättämien tunteiden kautta, sillä tämä elokuva jonka itse tunnen paremmin nimellä Timebusters (jep, vaikea arvata mikä saman ajan elokuva vaikutti tuohon nimivaihtoehtoon), on yksi niistä elokuvista jonka muksuna valitsin nähtäväksi pelkästään siksi, että se vaikutti coolilta. Silloin nimet kuten Dennis Hopper, Fisher Stevens ja John Stockwell eivät sanoneet mitään, mutta kannessa oli heppu pitämässä jotain salamoita ampuvaa boomboxia ja nimenä Timebusters. Se riitti, olin myyty ja elokuva olikin mielestä erittäin hyvä, joten viikkorahani eivät menneet hukkaan. Nyttemmin tietenkin edellä mainitut näyttelijätkin ovat tulleet moneen kertaan vastaani, joten tämä monien vuosien jälkeinen katselukerta oli etukäteen jo siksikin erilainen, mutta sitten on myös se aika kultaa muistot-juttu, joka sai minut moneen kertaa miettimään, että mitä jos tämä elokuva ei olekaan enää hyvä. Ehkäpä pilaan tällä tavoin jälleen yhden lapsuusmuistoni. Ehkei minun kannata ottaa riskiä.
Tosin kuten jo otsikkokin paljastaa, niin tämänkertainen kirjoitukseni liittyy elokuvaan My Science Project ja se paljastaa myös sen, että annoin nostalgiajanoni tai minkä lie voittaa kädenväännössä. Joskin minun on todettava, että vaikka en olisi nähnyt tätä elokuvaa aiemmin ja minulla ei siten olisi minkäänlaisia tunnesidoksia siihen, niin uutuuttaan hohtavanakin olisin silti ottanut My Science Projectin katseluun, sillä on sen kansi sen verran houkutteleva ja silloin riskinotto on tarpeeksi perusteltu, vaikka lopputulos olisikin mahdollinen mahalasku.

Vuonna 1957 maahan pudonneen avaruusaluksen olemassaolo päätettiin salata, sillä ihmiskunta ei ollut vielä valmis sellaiseen ja sieltä voimmekin hypätä nykyhetkeen, eli vuoteen 1985 jossa enemmän autoista kuin opinnoista kiinnostunut Mike (John Stockwell) on reputtamassa koulunkäyntinsä koska ei saa aikaiseksi tiedeprojektiaan. Opettaja Roberts (Dennis Hopper) pitää Mikea kyvykkäämpänä muuhunkin kuin vain kaasuttimen kanssa väkertelyyn ja tyttöystävä dumppaa nuoren sankarimme, mutta ainakin koulun nörttityttö Ellie (Danielle von Zerneck) on ihastunut Mikeen. No keskitytään nyt ensin siihen tiedeprojektiin, jonka kohdalla Mike aikoo oikoa polkuja ja etsiä jotain valmista jonka esittää omanaan. Siispä nuorukainen murtautuu armeijan lentokonevarikolle, eräänlaiselle koneiden hautausmaalle ja löytää sieltä jotain veikeää. Arvaatte oikein, että se jokin liittyy alussa nähtyy avaruusalukseen ja Mike viekin mukanaan unohdetun ufon mystisen mekaanisen vempeleen. Ei ehkä olisi kannattanut, sillä pahemmanlaatuiseksi energiarohmuksi osoittautuva laite alkaa sekoittamaan elämää, sillä mitä enemmän laite imee energiaa itseensä, sitä suuremmaksi se avaa aika-avaruusvääristymää ja pian koulun huligaanit vaikuttavat pienemmältä pahalta kun vastassa ovat muun muassa Tyrannosaurus Rex, Maantiekiitäjiltä kuulostavat avaruusmonsterit, apinaihmiset ja Vietcong. Mutta pelkkä aikatasojen sekoittaminen ei riitä tälle laitteelle, vaan vaarana on että se imee itseensä koko maailman mehut ja se ei voi olla hyväksi. Avuksi tarvitaan siis tiedenörtti Shermania (Raphael Sbarge) ja rasvari Vincea (Fisher Stevens), mutta hitto, jos aika oli kortilla sen kouluprojektin valmistumisen suhteen, niin entäpä sitten kun aika tekee mitä lystää.

Silläkin uhalla, että annan nostalgisten tunteiden määrätä askeleita, niin My Science Project on pirun hyvä elokuva. Tietenkin siinä on seikkoja joita voisi korjata parempaankin suuntaan, mutta mitä tulee kasaritemmelyksiin, niin tämä on helposti luettavissa niiden viihdyttävimpien joukkoon ja uskoisin jokaisen joka pitää elokuvista kuten Haamujengi, Paluu tulevaisuuteen ja Pieni suuri seikkailu nauttivan suuresti myös tästä. Kyseessä on hauska, mielikuvituksellinen seikkailuelokuva jossa on kaikkea tarvittavaa maailmanlopun estämisestä dinosauruksiin ja hahmoihin joiden kieli on sopivan tiukasti poskessa. Tietenkin aikansa muoti ja vastaavat seikat vanhentavat tätä elokuvaa, mutta koska asioita ei muutenkaan oteta vakavissaan, niin Cyndi Lauper-kampaukset ja muut sellaiset menevät enemmänkin symppisosastolle kuin menneen myötähäpeilyksi.

Runsaasti huvittavia popkulttuuriviittauksia ja Hopper huokumassa psykedeliaa.

Tähdet: ****
My Science Project