sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Tuholaiset (Infestation, 2009)

Voi voi, epäonninen Cooper (Christopher Marquette) menettää taas yhden työpaikan epäpätevyytensä vuoksi ja sitten vielä samperin isot ötökät hyökkäävät. On siis kenties syytä aloittaa taistelu uusia herrojamme vastaan, mutta "I, for one, welcome our new Insect Overlords."
Ei sitten. Joten nyt meillä on pienryhmä ihmisiä jotka miettivät mitä tehdä ja minne mennä, aivan samalla tavalla kuin vaikkapa missä tahansa zombieleffassa ja muistakaa, että kova ääni houkuttelee ötököitä luokseen, minkä vuoksi onkin loogista että aluksi ne sai karkoitettua kovalla äänellä. No ainakin osa ihmisistä muuntuu jonkinlaisiksi hämähäkeiksi ja se on varmaan kivaa se.

Ollakseen B-luokan parodinen jättiötökkäleffa on Tuholaiset aika pitkästyttävää seurattavaa, kun mielenkiinnottomat henkilöt tekevät suurimman osan ajasta ei mitään ja ja vaikka satunnaiset kovakuoriaishyökkäykset piristävätkin, niin umpitylsät päähenkilöt latistavat nekin hetket.
Marquette on ilmeisesti sellainen näsäviisas sananiekka jonka nasevuuksien tulisi salamoida, mutta mies latelee unilääkkeillä ravittuja latteuksia kuin menehtynyt märkä rätti, joten koeta siinä nyt pysytellä hereillä ja peukuttaa sankaria. Ja Marquetten esittämä Cooper sentään on elokuvan hahmoista se jolle on kirjoitettu elokuvan hauskimmat repliikit ja ne ovat hauskoja kuin syöpä, joten kun se Ellen Pagelta näyttävä tytsy ja muut ovat vielä tylsempiä, niin ainakaan elokuvan hahmoista ei jaksa välittää tuon taivaallista. Siispä tissit, pari veikeää ihmishämähäkkihybridia ja eipä oikeastaan sen enempää. C'mon hei, teillä oli käytössä jättihyönteisiä, haulikkoja ja idioottihahmoja, joten miten niistä ei muka saatu edes huonolla tavalla hauskaa aikaiseksi?

Sain tämän elokuvan vaihdossa Mutaa vai tähtiä-blogin Corum81:ltä, joten hän on syyllinen.

Tähdet: *
Tuholaiset

6 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tennismaila? Kaikista maailman urheiluvälineistä, jota voi käyttää aseina, niin tennismaila? Ei hemmetti!

...noir kirjoitti...

Kenelläkään elokuvassa ei ole tennismailaa.

Tuoppi kirjoitti...

Jaahas. No se siitä sitten...

Jessus kirjoitti...

Kyllähän se tämäkin on joskus omissakin hyppysissä pyörinyt, mutta toistaseksi jäänyt ostamatta. Kenties siis parempi jättääkin ostamatta.

corum81 kirjoitti...

Pahoitteluni! Mutta ei Se minusta oikeasti noin huono ollut! :D

...noir kirjoitti...

Sen perään katsottu Five Across the Eyes sai kaiken näyttämään paremmalta. Myös Tuholaiset.