Visitors (2003)

Georgia (Radha Mitchell) haluaa veneillä ympäri maailman, mutta perinpohjainen valmistautuminenkaan ei ole tarpeeksi kuukausien yksinäisyyden iskiessä päälle. Sitä miettii maihin jäänyttä suhdetta Dominic Purcelliin, puntaroi ongelmaperhettään, eli pohtii syntyjä syviä ja antaa mökkihöperyyden muuntaa mukaan otettu kisse riidankylväjäksi, jonka vanavedessä tulevat vainoharhat, kuvitelmat ja olemattomuudet.

Erinomaisen rajatun ja ahtaan oloisen Patrickin ohjannut Richard Franklin putkautti ulos viimeisenä ohjaustyönään tämän Visitorsin, joka edellä mainitun teoksen tavoin ainakin valehtelee pitävänsä ylimääräiset ulkopuolella ja keskittyy yhteen pieneen tilaan. Miinus ns. yliluonnollisuudet, vaikka tietenkin Georgian kuvitelmissa esiintyykin sen suuntaisia seikkoja. Kyseessä on kuitenkin elokuva huomattavasti lähempänä Cast Awayta kuin mainittua Patrickia, vaikka siihen soveltuvaa ahdistavuutta ja hetkittäistä kauhutunnelmaa onkin mukana. Kaikki tai ainakin melkein on vain pään sisällä.
Elokuva kertoo siis yksin merellä olevasta henkilöstä, mutta mitenkään yhden ihmisen varaan ei tätä ole rakennettu, vaan näemme vähän liikaakin kuvaa muualtakin kuin sieltä missä kukaan ei ole mitään. Tapahtumat mantereelta ja mahdollisesta todellisuudesta ovat osittain kuvattu hieman sanoisimmeko heiveröisinä (utuisia, vinoja), jotta katsoja ei voisi täysin uskoa niiden tapahtuneen juuri siten kuten Georgia kuvittelee, mutta sellaisessakin muodossa niitä on aivan liikaa laimentamaan pelkkänä pisarana meressä olemista. Eikä se ainakaan eristäytyneisyyden vaikutusta kasvata, että Georgian botskia kuvataan koko ajan liian läheltä horisontin ollessa sumussa, jolloin emme juuri koskaan näe sitä kaukaisuudessa olevaa yksinäisyyttä ja kun vene ei tunnu edes liikkuvan, niin yhtä hyvin se olisi voinut olla lillumassa takapihan uima-altaassa. Mitchell esittää kyllä ihan kelvollisesti pikku hiljaa eristäytyneisyyden vuoksi kilahtavaa henkilöä, mutta ei koskaan kuitenkaan kunnolla nykäise päänsä sisään ja jos se kaiken liian lähellä oleminen ei kokonaan vesitä tätä meriseikkailua, niin kaikki ovat onnellisia-lopetuksen seurana soiva huisin iloinen kappale jossa kerrotaan jotain vain tyttönä olemisesta sen ainakin tekee. Typerät merirosvot.

Hämmentävän kiehtovaa on nähdä Dominic Purcell lainehtivat hiukset päässä ja kuulla miehen puhuvan aussiaksentillaan, jossa on muuten huomattavasti virkeämpi sävy kuin siinä tutussa amerikkalaistuneessa muminassa

Tähdet: *
Visitors