Starzinger - kadonnut unelmien tähti, osa. 2 (Esu Efu Saiyuki Sutājingā, 1978 - 1979)

Kun puhutaan siinä suunnilleen 2000-luvun alkupuolella tapahtuneesta japanimaation, eli animen murtautumisesta ns. massayleisön tietoisuuteen Suomessa niin useammin kuin kerran olen kohdannut kommentin jossa todetaan heille jotka eivät olleet animea tietääkseen aiemmin nähneet, että kyllä varmasti olette, ainakin muumipiirrettyjen muodossa. Itsekin olen tätä samaa mainintaa käyttänyt hyväkseni, vaikka muumien kohdalla harvemmin puhutaankaan mistään animesta, sillä ne nyt vain ovat piirrettyjä ilman minkäänlaista tiettyä aluemerkintää, tms. Usein tässä kohtaa tulee myös esille seikka, että vaikka siinä jossain Henkien kätkemän (2001) kohdalla alkoikin kotimaassamme japanimaatio olemaan arkipäivää niin olihan sitä jo aiemminkin esimerkiksi videovuokraamoissa vähintäänkin ihan siedettävissä määrin. Marginaalista verrattuna jo nyttemmin suurimman buumin ohittaneeseen ja normaalimmalle tasolle asettuneeseen ylipäätään aasialaiseen elokuvaan, mutta olihan siellä jo saatavilla kaikki Akirat ja Ninja Scrollit, kuten myös monet muut piirroselokuvien ulkopuolella olevat ihan vaikkapa vain sieltä Kurosawasta eteenpäin. Pääosin erona nykyhetkiin muuntuminen pelkistä niin sanotuista isoista elokuvista myös tavismalleihin ja mediahuomio jonka ansiosta esimerkiksi juuri tuon animen kohdalla ne elokuvat eivät jää vain pölyyntymään hyllyjen nurkkiin. Tämän todettuani huomioiden kuitenkin sen, että raha kulkee edellä ja vaikka animea onkin saatavilla kaikkialla partureista pikaruokaloihin niin kyllähän ne edelleenkin ovat enimmäkseen Kissojen valtakuntia kuin Urotsukidōjia, mutta positiivista on se että vaikka muka vaihtoehtoelokuva on edelleen vaihtoehtoelokuvaa meilläkin julkaistun animen osalta, niin sen saamiseksi ei tarvitse kuitenkaan enää kulkea viimeiselle korpimaalle saakka ja jo ohitetun suurimman huuman laannuttua se ei ole jäänyt vain yhden hitin ihmeeksi. Siitäkin huolimatta, että nyttemmin eritoten internetin ansiosta lainausmerkeissä kaikki tuntuu olevan vain klikkauksen päässä sitä toivoisi jokaisen maan elokuvatuotannon ja lajityypin kokevan animen kaltaisen kohtalon, jolloin täten niiden saatavuus olisi edes niitä isoimpia tapauksia painottaessa halutessa saatavissa. Siitäkin  huolimatta kuinka sellainen suurille markkinoilla astuminen aiheuttaisi jossain hipstereissä kiukkua kun muutkin saavat tietää omana pikku salaisuutena olleesta indeileffasta jota ei ole ohjannut Gregg Araki.
No mutta kuitenkin, se miksi tämä koko juttu tuli nyt yksinpuheeksi johtuu juuri siitä ajoittain näsäviisaastakin huomautuksesta, että kyllä muka kaikki olivat nähneet muumien muodossa animea ennen Henkien kätkemääkin ja siihen jatkona tulleeseen toteamukseen, että kyllä sitä on ollut saatavilla aiemminkin juuri Akiran ja ystävien muodossa, että älä opeta isääs ja niin pois päin. Sillä niinhän se on, että Robin on Justin Bieber joka on vaikkapa Jason Donovan joka on Ricky Nelson ja niin edespäin, jolloin myös Wicked Cityn tullessa puheeksi voi sanoa, että ennen kuin anime vakiinnutti sanana paikkansa eurooppalaisessa lexiconissa oli japanimaatioa silti jo meilläkin saatavissa ja oikeastaan aika paljonkin. Aikana ennen kuin dvd valtasi hyllytilat ja videokasettikotelot olivat vielä nykyisten pelikoneiden kokoisia oli lastenelokuvien joukossa suht' monipuolinen ja ei aina niin järin hyvin lapsille soveltuva valikoima animea. Löytyi niiden klassikkotarinoiden kuten Pikku naisia ja isompienkin seurasta Balatack, Macross, Space Adventure Cobra, Ultraman, Techno Police, Rai - luolapoika, se koirajuttu, etc. Joten vaikka niiden aikoina ei ehkä puhuttukaan animesta sillä nimenomaisella termillä niin kyllähän niitä moni varmasti katsoi samalla tavalla kuin myöhemmin muumeja, piirrettyinä jotka olivat piirrettyjä ja tulivat ottaneeksi jo ensiaskeleensa animen seurassa. No ainakin siinä on jotain pätemisen aihetta heille jotka haluvat olla siellä Ricy Nelsonin seurassa (haudassa) katselemassa Antti Tuiskua ja sanoa olleensa siellä ensin.
Techno Policesta pitääkin mainita sellainen seikka, että muistan kun nyttemmin edesmenneen enoni kanssa vuokrasimme (hän maksoi, minä valitsin) sen R-kioskilta hänen toimiessaan lapsenvahtina allekirjoittaneelle ja joitakin vuosia myöhemmin kun Pertti Salovaara veti Radio Mafiassa radio-ohjelmaansa, ja teknomusiikki (no, eurohölkkä) oli pinnalla niin tuolloin itsekin nanosekunnin ajan haaveilin omasta yhden yksinäisen nuoren miehen konemusiikkikokeilusta joka olisi nimetty Techno Policeksi juuri tuon edellä mainitun animen mukaisesti. Perusjumppauksen sijaan musikki olisi kuitenkin ollut tetsuomaisempaa Einstürzende Neubautenin innoittamana. Sain kuitenkin pikaisesti tietää ja kuulla juurikin Techno Police-nimellä operoineesta musiikkiprojektista joka kuulosti corollakuskien tavaralta aina sitä geneeristä tump tump tump-soundia myöten ja silloin päätin etten enää ikinä usko mihinkään, enkä ainakaan George Lucasiin. Mutta kuitenkin pohjimmainen ajatukseni tämän kirjoituksen suhteen ei ole osoittaa, että sitä tai tätä oli jo ennenkin, vaan koska vuorossa on otsikon mukaisesti Starzinger, joka nimenomaan on yksi niistä muksuna kokemistani animeilmentymistä niin tuumin olevan aiheellista rupatella niitä näitä, etenkin kun tämä herättää minussa enemmänkin lämpimiä nostalgisia muistoja kuin mitään muuta ja siten itse sarjasta minulla ei ole suuremmin kerrottavaa.

Kyseessä on avaruusseikkailusarja jossa kolme ihmiskyberneettistä organismia suojelee prinsessaa kun he kulkevat läpi tähtimerien tappelemassa millon mitäkin mörökölliä vastaan. On se harkitseva älykköshahmo, äkkipikainen kuumapää, perunan näköinen tyyppi ja hauraan oloinen suloinen prinsessa. Ja pahiksia, paljon pahiksia. Siellä täällä joka nurkassa pahiksia. Jonkinlaista mechameininkiä ja piupaulasereita. Peruskamaa siis, mutta se tunne mikä iski jo kun pelkät alkutekstit lähtivät pyörimään oli miellyttävyydessään valtaisa ja vaikka piirrokseltaan, ideoiltaan sekä muulta sellaiselta toteankin Starzingerin olevan parhaimmillaankin vain ihan hyvää, on se kuitenkin itselleni tässä tilanteessa todella vaikuttava kokemus.
Jos katselen ohitse ruusunpunalasien niin onhan Starzinger varsin mainion viihdyttävää sujuvasti animoitua avaruusseikkailua, mutta kaikelta osin edelleen vain ihan ok-huttua jota katselee kuin mitä tahansa Tom Cruisen Oblivionia ja siirtyy heti sen loputtua jonkin toisen pariin. Huono se siis ei ole, vain perushyvä ja siksi enemmänkin ajantappoa kuin suurenmoinen elämys. Näin ollen se ei ole niinkään Starzingerin sisältö joka sieluani lämmittää vaan muistot ajasta ja tilasta jossa sen sekä kumppaninsa alunperin näki. Sellaista voi olla vaikea pukea sanoiksi, mutta jokainen vastaavan menneisyyden sydämellisen aallon kokenut tietää mitä tarkoitan ja he jotka eivät, kohtaavat sellaisen varmasti vielä joskus tulevaisuudessaan. Ilman nostalgiafiiliksiä Starzinger on edelleenkin kivaa katseltavaa, mutta...

Tämä kasettijulkaisu (joita taitaa olla kuusi tai seitsemän yhteensä?) sisältää kaksi jaksoa.

Jakso yksi:
Kuljettuaan iät ja ajat avaruuden tyhjyydessä on prinsessa vajonnut masennukseen josta kolme kyborgisuojelijaansa (anteeksi, tarkoitan siis kybori. Jep, kybori) eivät saa häntä vedettyä valoon. Onneksi juuri tuolloin vastaan tulee Esperans-niminen toivon planeetta jolla kaiken pitäisi olla yhtä auvoa kaiken aikaa ja ikuisesti. Tai ehkä olisi niin jos fossiilidinosaurukset eivät olisi muuttaneet planeettaa karuksi joutomaaksi ja ajaneet sen vähäiset asukkaan evakkoon. Onneksi kuitenkin planeetan uhreiksi ajautuneen kansan prinsessa päättää kaapata prinsessan pakottaakseen kyborit vapauttamaan heidät fossiilimonstereilta ja sen palkkioksi haluaa tapattaa kyborit sekä pitää prinsessan prinsessan orjana. Omien ampuminen saa prinsessan tajuihinsa ja prinsessamme iloitsee jälleen, sillä vanhan kunnon ultraväkivalta näyttikin olevan ainoa mikä saa hänet pois murheen alhosta.

Jakso kaksi:
Karvainen sekasikiöprofessori haluaa tuhota kaiken hyvän ja varastaa prinsessan voimat Tässä avuksi tulee proffan rakentama mekaaninen lintu nimeltä Saatana. Ei kun ihan oikeasti, Saatana.
Onneksi kyborit pistävät Saatanan säpäleiksi ja huudot kuten "tulta, Saatana!" kaikuvat kuuroille korville.

En uskalla mennä väittämään tietäväni mitkä noiden kahden edellä olevien jaksojen nimet ovat, koska ainoa joka tässä kasettiversiossa mainitaan on Kadonnut unelmien tähti ja jaksoja näyttäisi olevan vain nuo kaksi. Kuitenkin samaiselta vaikuttava kasetti on julkaistu myös otsikoituna Kivihirviöiden planeetta ja se näyttäisi listaavan itseensä kolme jaksoa:
- Kadonnut unelmien planeetta
- Toivon planeetta 
- Maata kohti, Tähtilintu!
Tämä hämmentää minua, sillä kasetin ensimmäinen jakso vaikuttaisi olevan sekä Kadonnut unelmien planeetta/tähti, Toivon planeetta että myöskin Kivihirviöiden planeetta jo siksikin, että ensimmäisen jakson juonena on päätyminen toivon planeettana tunnetulle unelmien tähdelle jossa murhetta aiheuttavat kivihirviöt. Joten sen perusteella tuon linkitetyn esittämän version kolme jaksoa olisikin vain kaksi kuten tässäkin kasetissa selvästi on ja täten voisi ajatella sen tässä kasetissa nimettömän jakson olevan Maata kohti, Tähtilintu!, mutta jotenkin epäilen sitäkin suuresti. Siis nimeä, en sitä, että tuo toinen kasettiversio sisältäisi kolme jaksoa. The Starzinger Fanclubin sivulta kun löytyy ruotsikasetin (kakkosen siis) jaksoluettelo ilman nimiä ja se näyttää tältä:

Ja tuossa ainakin nuo jaksoiksi 5-6 ja 7 nimetyt täsmäisivät näiden tässä minun kasetillani olevien kanssa, mutta ei tässä kyllä mitään tuollaista kolmatta sähkökalajaksoa ole mukana.
No jaa, väliäkö tuolla. Ainahan nämä vanhat kasettijulkaisut ovat olleet hiukan epäselviä jakso- ja tekijätietojen suhteen, joten kaipa niitä sitten on kaksi eri kasettiversiota eri jaksomäärillä.

Tärkeämpien seikkojen sijaan mainitaan pari tarpeetonta huomiota:

1. Prinsessan aluksen logosta tulee mieleen Cobran käyttämä symboli.

2. Yksi kyboreista tuo ajatuksiin Valerianin.

Menneisyyden värjäämänä tai ilman on Starzinger ainakin miellyttävää katseltavaa.

Tähdet: ***
Starzinger - kadonnut unelmien tähti