Freejack (1992)

On vuosi 1991 kun kilpa-autoilija Alex (Emilio Estevez) on juuri ajamassa uransa huipulla ja minkä lie maalissa odottavan pystin ohella miestä on odottamassa ihanainen Julie (Rene Russo), nainen jonka Alex aikoo ehkä viedä vihille heti kilpailun voitettuaan. Valitettavasti Alex kuolee räjähtävässä kolarissa kesken kisaa, mutta ei sittenkään, sillä juuri hetkeä ennen karrelle palamista hänet aikasiirretään vuoteen 2009 jossa tuttuun dystopiatapaan peruskansa rypee ruosteisessä kärsimyksessä kun muutamat rosvoparonit asuvat lasipalatseissa korkealla muiden yllä. Yksi asia mitä rikkaat siat harrastavat on kuolemattomuuden tavoittelu joka luonnistuu siten, että kun oma keho on kuolemassa niin napataan historiasta juuri kuoleman hetkellä oleva henkilö jonka mieli tyhjennetään ja hänen kehoonsa voidaan siirtää tuon tulevaisuuden porvarin olevaisuus. Historiankirjat eivät muutu koska napattu henkilö olisi muutoinkin kuollut, vaikka kyllähän se varmaan aina hiukan hämmennystä herättäisi kun jokaisessa tälläisessä tapauksessa (joka ilmeisesti on suht' arkipäivää vuonna 2009) sen kuolleen henkilön fyysinen ruumis on kadonnut. Niin ja uusioruumiita napataan historiasta siksikin, että tulevaisuudessa ilmakehä on tietenkin pahasti saastunut ja ihmiset mätiä sisältä, jolloin menneet kehot ovat väitetysti terveempiä. Tulevaisuudessa palavasti Julieen rakastunut tuhma kuoleva liikemies McCandless (Anthony Hopkins) haluaa siirtää itsensä Alexiin ja on valinnut hänet juuri siksi, että saisi ehkä Julien jos näyttäisi kuolleelta mieheltä jota neiti edelleenkin kaipailee. Alex pääsee kuitenkin pakoon eikä halua luovuttaa itseään, joten jos toiveissa on elämä omassa mielessä ja kehossa, ja yhteinen tulevaisuus Julien seurassa, on välteltävä McCandlessin palkkalistoilla olevaa futugestapo Vacendakia (Mick Jagger) ja selvitettävä asiat McCandlessin kanssa. Liekö rosvoparoni neuvottelutuulella? Ei.

Nyt kun tänä päivänä jonkinlaiset megalomaaniset tieteistoimintaleffat ovat jokapäiväisiä, niin 90-luvun alussa Total Recallin ohella Freejack taisi olla suhteutettuna vertaisiinsa se 90-luvun alun isoin futuristinen tieteistoimintaleffa (näin voimme jättää arkiscifistisemmän Terminator kakkosen pois laskuista), mutta juuri tätä päivää ajatellen Freejack ei taida monenkaan mielessä erota mistään tyypillisestä sci-fin B-halpatoiminnasta, eli sarjasta Albert Pyun. Tai sanotaanko mielummin Stuart Gordonin Fortress, sillä ei tämä nyt sentään mitään Omega Doomia ole. Kuitenkin vuonna 1992 Freejack oli sen hetken Tom Cruisen Oblivion taikka Matt Damonin Elysium. Mikä on ehkä hieman liioitellusti todettua, mutta verrattaessa silloin harvemmassa olevia saman lajityypin elokuvia nykyisiin olemme kuitenkin oikeilla jäljillä. Eihän nyt Emilio Estevez mikään cruiseluokan stara ole koskaan ollut, mutta Freejackin aikana Estevez oli hyvinkin tunnettu nimi kiitos Young Guns-leffojen ja samaisena Freejackin vuonna 1992 ilmestyi oletettavasti Estevezin uran isoin hitti, Mighty Ducks (minullakin oli mahtiankkapaita), joten Estevez oli tuolloin aika kova nimi. Vielä hetkeä aiemmin massayleisölle hieman vieras Anthony Hopkins iski 1991 itsensä suurinpiirtein jokaiseen tajuntaan olemalla Hannibal Lecter, Rene Russo oli kenties vasta tekemässä oikeaa läpimurtoaan, mutta ainakaan vuoden 1992 Tappava ase 3 ei tehnyt pahaa ja 1990 ohjaaja Geoff Murphy oli tehnyt jenkkihittinsä Young Guns kakkosella. Niin ja Mick Jagger oli varmasti vielä suhteellisen nuorten ihmisten tietoisuudessa. Siispä Freejackilla oli nimet kunnossa, rahaa käytössä ja esimerkiksi vähintäänkin ostajia houkutteleva soundtrack, sillä Ministry julkaisi tuolloin hittilevynsä Psalm 69:n, Jesus Jones edusti sen hetken trendikkäintä musiikkia grungen rinnalla ja Scorpions vetosi juicehiuksisiin elämänkoululaisiin.
Tuolloin minulla oli Freejack-vhs, sen soundtrack kuuntelussa ja julistekin seinällä, joten ainakin itse näin elokuvassa jotain supercoolia. Ei, ei siinä oikein sellaista ole.
Mutta tosiaan, nyt kun tätä hetkeä ajattelee niin Freejack ei tuntuisi eroavan mistään alemman sarjan Fortressista (Geoff Murphy muuten ohjasi sen kakkososan) ja itse asiassa Emilio Estevez taitaa olla nykypolven silmissä vähemmän tunnettu kuin Christopher Lambert. Uskaltaisinpa muuten jopa väittää, että vaikka sekä Anthony Hopkins että Rene Russo olivat sellaisessakin tuoreissa hittielokuvissa kuin Thor ja Thor: the Dark World, niin kummallakaan ei ole aivan samanlaista hittipotentiaalia kuin oli aiemmin. Mikä ei siis ole viittaus heidän kykyjensä mahdolliseen laskuun, vaan pelkästään dollarinkuviin. Kun Freejack on vieläpä visuaalisesti vanhentunut vähemmän arvokkaasti, eikä ilmestyessäänkään oikeasti lunastanut uhoaan yhtään sen paremmin kuin Keanu Reevesin esi-Matrix, eli Johnny Mnemonic, niin jos kyseisen elokuvan muistaa muunakin kuin omien lapsuusaikojen kultaamien muistojen valheellistamana ei sitä tulisi ajatelleeksi miksikään oman hetkensä tieteistoimintajättiläiseksi.
Tätä edeltävää kirjainten yhdistelmää ei tule tulkita siten, että en pitäisi Fortressista taikka käyttäisin sitä esimerkkinä jostain huonomman fututoiminnan elokuvasta, sillä minä pidän tuosta Lambertin elokuvasta kovastikin, mutta se on pikemminkin pikkuelokuva joka osoittautui itseään isommaksi, kun taas Freejack oli iso elokuva joka jäi hiireksi. Viihdyttäväksi hiireksi, mutta kuitenkin.

Freejack on sellainen elokuva jota katsoessa tulee väkisinkin mieleen ajatus, että kyllä te kaikki olisitte pystyneet parempaakin.
Russo jää aikalailla vain kauniiksi koristeeksi, jonka kohdalla on hieman vaikea ymmärtää mikä tekee hänestä niin vastustamattoman vetovoimaisen. Toki hän on kaunis, mutta valitettavan persoonaton ja siten hänelle olisi pitänyt antaa muutakin tekemistä kuin vain oleminen.
Estevezin hahmo on toki kirjoitettukin sellaiseksi joka ei tunnu ottavan oikein mitään vakavissaan, mutta hän vie sen kaikelle nauramisen hieman liian pitkällä, aivan kun se ei vain olisi hänen hahmonsa vaan Estevez itse joka ei vaivaudu ottamaan asioita, eli tällä erää elokuvaansa tosissaan.
Jagger on valitettavasti Jagger ja kuten Madonnan kohdalla se omana itsenään oleminen sopii hyvin harvoin elokuviin joissa pitäisi esittää jotain toista roolia.
Niin ja Hopkins...
Todettakoon tässä välissä, että en mitenkään pidä edellä mainittujakaan esiintyjiä varsinaisesti huonoina jos huonona käyttää jotain ulosteista termiä, vaan pikemmin ainakin tämän elokuvan osalta sellaisina jotka eivät joko ole saaneet tarpeeksi tekemistä taikka ovat valinneet tyystin väärän tavan olla mukana ja se pätee myös Hopkinsiin, joka ei edellisten tavoin sorru niinkään tahattomaan koomisuuteen, mutta ei hän tunnu yrittävän tehdä muuta kuin pakollisen osuutensa. Se ei ole niinkään huonoa, mutta kun Estevezin ja muiden osalla voi uskoa heidän kykyjensä rajallisuuden vähintäänkin jarruttavan esiintymistä ja siten todeta heidän kenties ehkä sittenkin tehneen parhaansa, ei Hopkinsin by the numbers-esiintymisen kohdalla voi laisinkaan uskoa hänen edes yrittäneen tavoitelleen parhaimpaansa. Kunhan vain leimasi kellokorttinsa ja tuijotti viisareiden kiertokulkua aina päivän päättymiseen saakka.

Sellainen eräänlainen laiskalla rutiinilla suorittamisen fiilis vaivaa koko elokuvaa oli kyseessä sitten visuaalinen puoli taikka juuri tuo näyttelijöiden esiintyminen ja vaikka tässä ei nyt kyseessä olekaan Murphyn aiemman rauhaisan tieteiselokuvan The Quiet Earthin kaltaista filosofista puntarointia, niin olisi sitä kuitenkin olettanut ohjaajan pyrkivän johonkin muuhun kuin vain persoonattoman ilmeettömään ohjaukseen. Toisaalta Murphyn filmografiaa katsellessa alkaa tuntumaan siltä, että The Quiet Earthin kaltaiset elokuvat ovat pikemmin niitä harvoja poikkeuksia kuin normaalia lahjakasta toimintaa, sillä valitettavan runsaasti ihan ok-tason ilmeettömyyksiä hänen uransa on täynnä.

Yksi seikka joka minua on aina kovasti huvittanut Freejackissa on se, että elokuvan tulevaisuus sijaitsee vuodessa 2009 joka ei edes 1992 tuntunut kovinkaan kaukaiselta ja varsinkin nyt se vanhentaa elokuvaa liiaksi. Samapa tuo, sillä aika vanhentuneelta elokuvan futuristisuus tuntui jo ilmestymisaikana, kun vaikka mukana on jonkin verran mainioita post apo-/kyberpunkhenkisiä visioita niistä natsistisista viranomaisista rappeutuneeseen kaupunkiin, niin tämä näyttää siltä mitä Juokse tai kuole teki jo vuonna 1987, eikä laisinkaan sitä kehittyneemmältä elokuvalta. Siispä valitettavasti Freejackin tulevaisuuden innovatiivisuuksista jää parhaiten mieleen värisokeiden karkelot:

On siellä vuoden 2009 maailmassa jotain kovasti tuttuakin, vai mitä sanoisi professori X?

Entäpä presidentti Skroob?

Tarinallisesti pidän kyllä tästä ruumiinryöstö-ideasta ja vaikka Hopkinsin hahmo esitetäänkin loppupuolella aika tyypilliseksi ilkimysraharuhtinaaksi niin mainiota on se, että osan ajasta McCandlessin motiivien annetaan ymmärtää olevan vanhat kunnon rakkauden abc:t. Kiva seikka on myös se, että McCandless on oikeastaan jo poistunut tästä maailmasta ennen kuin elokuva alkaa ja on siten hieman samanlainen hahmo kuin Eldon Tyrell Blade Runnerissa, tai ainakin sen vaihtoehtoisessa versiossa.

Uskoisinkin Freejackin kohtaloksi käyneen sen, että ollakseen ns. iso elokuva se ei ole sitä ulkoisesti eikä sisäisesti, ja varsinkin paremmalla ulkoisella olemuksella se olisi ehkä voinut ainakin vetää paremmin rahaa kiduksiinsa vaikka olisikin jäänyt muutoin muotopuoleksi. Koska se ei myöskään ole esimerkiksi Waterworldin ja Battlefield Earthin tavoin mikään nolostumiseen saakka yltävä epäonnistuminen vaan pelkkä ihan ok-elokuva, niin se ei jäänyt edes siksi kunnolla elämään jonkinlaisena kulttielokuvana.
Kyllä minä edelleenkin viihdyn tämän elokuvan parissa, mutta en tosiaankaan pysty ainakaan enää näkemään siinä mitään erikoista niin hyvässä kuin pahassakaan. Onneksi nostalgia saapuu nostamaan Freejackin arvoa omissa silmissäni, mutta siitä ei ole juurikaan apua muille kuin kaltaisilleni.

Tähdet: ***
Freejack