Tulevaisuus ja taas kaikki on ihan pyllyllään kun maailma on muuttunut kauhistuttavaksi erämaaksi jossa vedestä ja toivosta on pulaa. Toki siellä on vielä yksi eristäytynyt futukaupunki, Phoenix jossa jäljellä olevat ihmiset elävät. Siellä he sitten oleskelevat robottiensa kanssa ja kaikki on edelleen päin mäntyä kun kaupungin silmäätekevän muksu on eksynyt kirottujen maahan jossa pahat luotaimet uhkaavat henkeä. Onneksi apuun on lähetetty kolmesta androidista koostuva pelastuspartio, mikä mahdollistaa pojan pääsemisen elossa kotiinsa. Se päin mäntyä oleminen ei tietenkään koostu jostain kadonneesta muksusta vaan siitä kuinka androidit ovat syrjäyttämässä ihmiskuntaa, mutta se muksun pelastus on olennainen osa tulevia tapahtumia, vaikkakaan muksu itse ei ole laisinkaan merkityksellinen, sillä yksi kolmesta pelastuspartiossa olleista androideista oli DeeCee (Joey "woah!" Lawrence) jonka uudenlainen ohjelmointi auttaa kokemaan tunteita. Hämmentäviä, mutta ei seksuaalisia tunteita. Vähän niin kuin ihmis-Kurt Russell Soldierissa. Nämä tunteet on luonut ihmisenä esiintyvä ei-inhimillisistä operaatioista vastaava androidi Varrta (Troy Skog) ja hän edustaa tietenkin sitä uuden aallon robotit rakentava robotteja-suuntausta jossa modernimmat mallit eivät enää erottuisi ihmisten joukosta ja siten voisivat Varrtan johdolla ottaa vallan. Tietenkin nämä ihmisyyspiirteet juuri DeeCeen kohdalla herättävät teetä ja sympatiaa, jolloin ainakaan hän ei voisi osallistua vallankaappaukseen.
Sitä ennen kuitenkin duunistaan kenkää tuoreen androidikollegan vuoksi saanut Jute (Scott Bairstow) ajautuu tappeluun koneen kanssa ja rikottuaan sen hänet tuomitaan vietäväksi ikävään vankilaan nimeltä Terminus ja kun jokaisen vanki on kahlehdittu androidvartijaan, niin arvatkaa vain onko Jutessa kiinni eräs DeeCee? Kyllä vainen ja kun matka erämaassa keskeytyy lentävän porakoneen hyökkäykseen, päätyvät Jute ja DeeCee jalkapatikkaan jonka aikana edellinen alkaa vapautumaan ennakkoluuloistaan koneita kohtaan ja jälkimmäinen omaksumaan inhimillisyyttä, kunnes hänen osaltaan päädytään juuri siihen aiemmin kertomaani tilanteeseen. Ai niin ja se miten he oppivat toisiltaan yhteistyötä on sitten tappelun ansiota, sillä mikäpä muukaan lähentäisi kahta henkilöä paremmin kuin reipas turpaanveto.
Yhdessä he sitten taistelevat tiensä vapauteen ja toimivat samalla koko ihmiskunnan vapahtajina, mutta eivät saa sadetta aikaiseksi joten kaikki on edelleen ikävää.
Tavanomaista halpiskökköilyä jossa efektit vaikuttavat keskeneräisiltä, juoni samaten ja näyttelijät ovat pökkelöitä kauttaaltaan. Eivätkä jälkimmäiseen liittyen vain he jotka esittävät koneita ja ovat siksi ilmeettömiä sekä jäykkiä. Androideja esittävien ja etenkin päärobona olevan Lawrencen jäykkä esiintyminen on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta miksi ihmeessä sitä pitää koko ajan tuijottaa silmät pullottaen tyhjyyteen samalla tavalla kuin näyteltäisiin mahdollisimman pinnallisesti muka sokeaa. Se saa ainakin tässä tapauksessa hahmot vaikuttamaan elottomien laitteiden sijaan Marty Feldmanin pysäytyskuvilta.
Pääosin Android Apocalypse tuntuu buddyelokuvalta jossa ne tutut eripuraiset hahmot ovat vasten tahtoaan yhteisellä tiellä ja siten vaikka muutakin tapahtuu niin enimmäkseen jää mieleen se kuinka nämä kaksi tyyppiä kulkevat keskenään muilta syrjässä ja puhuvat ns. syntyjä syviä, joten jos elokuvan nimen perusteella odottaa suurempaa painotusta toimintaan voi edessä olla lievä pettymys. Tottakai tässä on kelvollisesti kehnoa toimintaa ja tarpeellinen määrä tahatonta komiikkaa, mutta huomattavasti viihdyttävämpiäkin post apo-robofutuleffojakin on B-sarjassa tarjolla (esim. American Cyborg Steel Warrior), joten Android Apocalypse ajaa asiansa korkeintaan no jaa-tason ajantappona. Ja mitä tulee esimerkiksi elokuvassa sivuttuihin vähemmistö/maahanmuutto/rotusortu/tms. -juttuihin joita luodaan niillä androidit vievät ihmisten työpaikat-ideoilla, niin ei huolta ei tästä miksikään opettavaiseksi tarinaksi ole.
Tähdet: *
Android Apocalypse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti