Ikuisen nuoruuden himo! (Sometimes They Come Back... Again, 1996)

Siitä nyt on aika tovi kun olen Stephen Kingin tarinaan pohjautuvan elokuvan Sometimes They Come Backin (suom. Menneisyyden uhka) katsonut, mutta muistikuvieni mukaan se oli ihan ok kauhistelu, joskaan ei nyt sen enempää. Sehän kertoi miehestä joka palasi kotikonnuilleen jossa joutui kohtaamaan kuolleista palanneet rasvarit ja nämä Fonziet kiukuttelivat koska olivat vuosia aiemmin itse aiheuttaneet omansa ja tuon miehen veljen kuoleman, jolloin syypää on tietenkin elossa selvinnyt herra. Elokuva itsessään ei siis ollut mitenkään kummoinen, ei huono vaikkakaan ei erityisen hyväkään, mutta se oli ainakin silloin varmasti monelle, itseni mukaanlukien kova juttu koska kannessa mainittiin Stephen King. Varsinkin tuona aikana tuntui kuin jokainen leffa kantoi Stephen Kingin nimeä, liittyi se oikeasti siihen taikka ei ja ei siinä mitään sillä kaikki King tuli ahmittua kuin nälässä pidetty tiikeri vapautettuna puputarhaan, jolloin myös Sometimes They Come Back vaikutti tarpeelliselta tavaralta. Ei niin etteikö Kingiä filmattaisi edelleenkin ahkerasti, mutta nyttemmin kun mies on vakiinnuttanut asemansa muunakin kuin kauhukirjailijana niin se Kingin nimen painotus ei tunnu  olevan enää samanlaista herkullisen eksploitatiivista kuin aikana jolloin hän oli nimenomaan "vain" kauhumaakari ja siksi moni tuntuu haikailevan nimenomaan tuonne menneisyyteen King-filmatisointien kohdalla. Ei koska silloin olisi tehty lukumääräisesti parempia elokuvia, vaan koska nykyään ne ovat liian asiallisia.Tai ehkä minä vain taas annan nostalgian valua poskilleni, sillä nuoriso pois nurmikolta.

Tottakai Sometimesille ilmaantui jatkoa kahdestikin, joista ensimmäinen on tämä Sometimes They Come Back... Again! ja toinen Sometimes They Come Back... For More, joiden nimeämisen ottivat ilmeisesti vastuulleen samat henkilöt jotka synnyttivät tittelin I'll Always Know What You Did Last Summer. Henkilöt siksi ettei tuollaista voi typeryyttä voi keksiä vain yksi ihminen.
Ja nyt kun eksyttiin tuolle menneen kesän muistelulle niin voitteko uskoa tätä:

Voi. Hyvä. Luoja!
Tuota reboottaustahan tässä kaivattiinkin. Mitä seuraavaksi, Urban Legend remake?

No kuitenkin, koska minulla on Sometimes jotain-elokuvista se keskimmäinen, niin siirtykäämme sen pariin.

Syyllä ei ole väliä sillä tärkeintä on, että lapsena sisarensa ilkeän rasvarin, Tonyn (Alexis Arquette) tempauksen vuoksi menettänyt Jon (Michael Gross) joutuu palaamaan taaksensa jättämille kotikonnuilleen ja niinpä menneet muistot alkavat nousta pintaan. Sisaren kuoleman yhteydessä myös Tony jengeineen menivät potkaisemaan tyhjää, mutta tottakai he rupeavat nyt tekemään Jonin tavoin paluuta. Siis kuolleista, ei toiselta paikkakunnalta.
Hmm, miksi tuo juoni kuulostaa niin kovin tutulta? Sehän on tietenkin se sama ensimmäisen elokuvan tarina, mitä nyt ollaan vain kuollut veli muutettu siskoksi ja muutkin ns. muutokset noudattelevat yhtä nokkelia valonpilkahduksia.
Joten Jon palloilee hetken, kunnes lopulta kohtaa kuolleista saapuneet demoniset ilkimykset ja palauttaa heidät kuolleiksi.

Ei tämä elokuva mikään täydellinen hukkareissu ole, mutta ikävä esimerkki sellaisesta todella laiskalla ajatuksella tehdystä jatko-osasta, jolloin vaikka mukana onkin hetkittäin ihan kelvollisia rutiinikauhua ja niin sekä Gross että Arquette ovat varsin mainioita rooleissaan, ei käteen oikein tunnu jäävän muuta kuin se, että sama leffa tehtiin uudestaan muuttamatta käytännössä mitään mikä tekisi siitä erilaisen. Koomisuutta toki on enemmän, mutta niinhän se yleensä B-kauhun jatko-osien kohdalla on.
Nyttemmin Ikuisen nuoruuden himo! on tietenkin saanut hieman lisäväriä siitä, että tämä on ajalta ennen Arquetten sukupuolenvaihdosta ja etenkin siitä, että kyseessä on teos ajalta ennen kuin Hilary Swankista tuli kaikkien tuntema vakavasti otettava Oscar-Swank, joka toki on edelleen valmis tekemään roskaa, mutta ei varmastikaan enää suostuisi tälläiseen teokseen ja onkin oletettavasti poistanut Sometimesin muistoistaan.

Pientä plussaa on kyllä annettava elokuvan pöpipapin hölmöstä selityksestä siitä miksi nämä kuolleet palaavat takaisin ja sehän on tietenkin niin, että jos antaa tietoisesti jonkun kuolla niin he tulevat takaisin... with a vengeance! Joo, se kuulostaa ihan kelvolliselta perustelulta kauhuelokuvan tarinalle, mutta sitten samassa yhteydessä pappimme toteaa myös, että kyseessä olisi eri asia jos sankarimme olisi itse tappanut heidät. Siis jos annat jonkun kuolla, tulee paha henki, tms. kostamaan ja se pitää tappaa uudestaan, mutta jos tapat jonkun niin hän on pelkästään kuollut ja on siten siirtynyt esteettä autuaammille metsästysmaille.
Parempi siis varmuuden vuoksi aina tappaa joku kuolemaisillaan oleva, jotta hän ei tulisi takaisin... again!

Elokuvassa on myös pari mainion ääliömäistä kuolemaa niihin sopivine idioottimaisine puujalkavitseineen. Kuten se kuinka ruoho imee puutarhurin sisäänsä ja itsekseen liikkuva ruohonleikkuri sitten viipaloi uhrinsa pään, jolloin Arquetten hahmo ensin veistelee skalpeerauksen kohdalla, että "looks to me like bad hair day" ja kun uhrilta irtoaa käsi, niin pitää tietenkin asiaankuuluvasti sanoa "mind giving me a hand?" Kolkkoa naurua perään.
Ah, mitä ihanaa pöllöyttä.
Arquettelle onkin annettu jonkin verran tuollaisia kehnoja vitsejä avuksi ja ex-herra tuntuukin nauttineen esittäessään karikatyyrimäistä ilkimystä.

Niin ja luonnollisesti tarotkortteihin uskova kuolee niiden avustuksella. Kuinkas muuten.

Huutomerkki elokuvan nimen perässä on aina hyvä juttu.
Vielä kun nimi olisi kirjoitettu muuallakin kuin vain kannessa kokonaan isoilla kirjaimilla niin olisi kolmaskin tähti tullut. Vai mitä sanovat ENGLANTILAINEN POTILAS! ja KARHIAINEN!

Tähdet: **
Ikuisen nuoruuden himo!