2019: After the Fall of New York (2019 : Dopo la caduta di New York, 1983)

Vuosi on 2019, paikkana ydintuhon jälkeinen New York, kaupunkilavastus tehty ilmeisesti paristoista, kaupunki täynnä säteilyn aiheuttamia mutaatioita ja euro-aasia-afrikkalaisjoukot ovat orjuuttaneet ihmisrodun. Vielä vapaana olevien hylkiöden on joko ilmoittauduttava vapaaehtoisesti hullujen tohtorien tuhottavaksi taikka kuoltava. Viimeinen ihminen syntyi 19 vuotta takaperin, joten kuuluit sitten alistajiin taikka alistettuihin olet pulasssa tulevaisuutta ajatellen.
Onneksi toisaalla elää tappavaa romurallia ajava Parsifal (Michael Sopkiw), joka voitettuaan pääpalkinnon (hermafrodiitin) tulee tainnutetuksi ja pakotetaan osallistumaan amerikkalaisten nousevan vallankumouksen toteuttajaksi. Parsifalin tulisi noutaa vaarallisesta New Yorkista nainen joka on vielä hedelmällinen ja voisi pelastaa maailman eli siis jenkit lopulliselta tuholta. Palkkioksi onnistumisesta Parsifal saisi matkustaa toiselle planeetalle.
Koska Parsifal on tehtäväannon perusteella ainoa, siis AINOA ihminen joka voisi mission suorittaa, saa hän avukseen yksikätisen Bronxin (Paolo Scalondro) ja yksisilmäisen Ratchetin (Romano Puppo).
Matkalla rappeutuneessa miljöössä tavataan samanlaisia ihmisiä, joten tappelunhaluiset sosiaalipummit ovat arkipäivää ja diktatuurin edustajana toimii ilkeä, mutta ah niin seksikäs Ania (Anna Kanakis) joka sekä himoitsee että haluaa tappaa Parsifalin, kuten myös saada käsiinsä tuon toimivan munasolun naisen. Myös roskasakkia johtava merirosvo Big Ape (George Eastman) ottaisi naisen mieluusti omakseen. Sitten mennään ja paukautetaan avaruuteen.

Mitä tulee näihin kaikkiin Terminatorin, Mad Maxin ja tässä tapauksessa etenkin Escape From N.Y.:n innoittamiin kopioelokuviin, on 2019: After the Fall of New York ehdottomasti kärkikastia. Ei niin ettäkö se olisi jotenkin yhtä "laadukkaan" oloinen kuin esikuvansa, sillä onhan tämä kaikin puolin silkkaa roskaa, mutta innokkuutta on ollut selvästi keskimääräistä enemmän. Kömpelöitä lavasteita, rumaa maskeerausta ja new romantics-vaatetusta on niin riemastuttavissa määrin, että jokainen kuva on kehnoudestaan huolimatta kuin aarteenetsintää. Siihen päälle vielä se näille elokuville tuttu tarttuva synapopitus ja kääpiö nimeltä Shorty, niin eipä siinä valittamista löydy.
Nimenomaan tuo kuvien osoittama mielikuvituksen rikkaus tekee tästä elokuvasta nautittavampaa kuin pelkästä niin huono että hyvä-roskasta pitäminen. Toki kun seistään taustamaalauksen edessä niin sen näkee sokeakin, tietenkin säteilymutaatiomaskeeraukset ovat vain jotain keltaiseksi värjättyä smegmaa naamalla ja tottakai pienoismallit ovat kuin taittovikaisen käsipuolileipurin tekemiä piparikakkutaloja, mutta se mikä laadussa menetetään saadaan moninkertaisesti takaisin määrän hyödyntämisessä. Niinpä jokainen mahdollinen rikkoutunut tiiliseinä, ruosteinen verkkoaita, viemäritunneli ja muovihärpäke on otettu mukaan todistamaan futuristisesta rappiomaailmasta. Pakoa nykistä saadaan mukaan Parsifalin Snake-imitaatiosta tapahtumapaikkaan ja valtion kieroiluihin, eikä puutaheinää täynnä oleva dialogi ainakaan pahasta ole. Siispä kyseessä on liian suurta mielihyvää aiheuttava elokuva ollakseen vain nautinnollisella tavalla huono, sillä on synti ja häpeä jos joku tätä kutsuu jonkinlaiseksi guilty pleasureksi, koska enemmän olisi syytä kiivetä vuorenhuipulle ja ylistää New Yorkia tuhon jälkeen.

Ai niin: 

Tähdet: ****
2019: After the Fall of New York