Agentti 117: Tehtävä Kairossa (2006) / Tehtävä Riiossa (2009)

AGENTTI 117: TEHTÄVÄ KAIROSSA (Oss 117: Le Caire, nid d'espions, 2006)

Eletään savukkeiden kulta-aikaa 50-lukua ja Hubert Bonisseur de La Bath eli salainen agentti Oss 117 (Jean Dujardin) saa kuulla kollegansa Jackin (Philippe Lefebvre) tulleen tapetuksi, joten nyt on selvitettävä kuka tappoi ja miksi. Tehtävä annetaan tietenkin Oss 177:lle, sillä hänhän on kaikkien aikojen ammattitaitoisin ja charmikkain agentti jonka Ranska on koskaan tuottanut. Tai no, ainakin tämä kaikesta tietämätön, sovinistinen ja moukkamainen Oss 177 itse uskoo olevansa ammattinsa kärkeä. Siispä matka vie Kairoon jonne tuo edesmennyt kollega oli sijoitettuna ja siellä avuksi saadaan kaunis, älykäs ja tehokas Larmina (Bérénice Bejo). NAINEN! Eihän tästä tule mitään, sillä keittiö ei ole lähimaillakaan.
Siipikarjateollisuuden edustajana esiintyen Oss 177 tapaa venäläisiä, saksalaisia ja amerikkalaisia karjankasvattajia, kuten myös vetää toistuvasti turpaan brittiagenttia joka ei muista oikein sovittua salasalaa. Luonnollisesti Casablancan tavoin vakoilijoita sekä oman edun tavoittelijoita on joka nurkka täysi ja petokset ovat arkipäivää, joten murhatutkimuksessa ei ole varaa luottaa kehenkään. Sivussa käydään kaksintaistelua kanoilla, aiheutetaan vahingossa uskonsotaa, ammutaan erehdyksessä pidätetty, huomataan natsien pitävän majaa pyramidissa, selvitellään kadonneen venäläisen aselastin salaisuutta ja menneisyydestä nousee esille vanha tuttu.

AGENTTI 117: TEHTÄVÄ RIIOSSA (Oss 117: Rio ne répond plus, 2009)

Joo-o, Riiossa.

50-luku viskeineen, savukkeineen ja miesvaltaisine asenteineen on jäänyt kauas taakse, kun vuorossa on vuosi 1967 ja sille aikakaudelle kuuluva vapaamielisyys. Vaikka mitä väliä sillä on Ranskan tehokkaimmalle salaiselle agentille Hubert Bonisseur de La Bathille, eli Oss 117:lle.
Tuorein tehtävä vie Oss 117:n Rio de Janeiroon estämään natsiprofessori von Zimmelia (Rüdiger Vogler) kiristämästä Ranskaa mikrofilmillä joka paljastaa salaisten agenttien henkilöllisyyksiä. Perillä kohdataan salaisuuksia ja valheita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. CIA, Mossad, natsit, kiinalaiset, naamioituneet showpainijat, femme fatalet, hipit ja monet muut sekaantuvat asiaan, mutta eniten Oss 117 taitaa olla kiinnostunut Mossadiin kuuluvasta Dolorèsista (Louise Monot), joka voi kyllä väittää olevansa tasavertainen miesten kanssa, mutta odotas vaan kun pitää nostaa jotain painavaa. Vaarallista naista edustaa natsikaunotar Carlotta (Reem Kherici), jonka rautasaappaan alle minä jäisin mieluusti.
Von Zimmelilla on unelma ja se unelma ei ole täydellisen puhdas maailma, sillä sitä oli jo yritetty eikä se toiminut. Sen sijaan tarkoituksena on luoda uusi epätäydellinen maailma jossa sairastetaan, ollaan ilkeitä ja kenelläkään ei ole kivaa. Ei siis ihme, että brassinatsit ovat aivan innoissaan. Voiko Oss 117 estää tämän kun nuoruuden trapetsionnettomuus saapuu kummittelemaan.

Pastellisävyjä, bossanovaa, natseja, vakoilua, fetsejä, Santomaisia painijoita, kauniita petollisia naisia ja komea tyystin hybriksensä sokaisema salainen agentti. Joten tottakai ihastuin näihin kahteen Oss 177-elokuvaan jo pelkästään nähtyäni niiden trailerit jokin aika sitten ja niinpä ne piti samantien ostaa itselleni. Katsottuani molemmat elokuvat putkeen voin vain todeta, että en todellakaan pettynyt. Nämä ovat aivan ihania agenttiparodioita.
Toisen elokuvan kannessa olevan Austin Powers-maininnan ei kuitenkaan tule luoda sitä harhaluuloa, että nämä elokuvat olisivat samankaltaisia huumoriltaan, sillä Oss 117-elokuvat eivät niinkään tyydy tekemään ns. tavallisia pieruvitsejä (joskin Rio-jaksossa on muutama alatyylisempi vitsi) sijoitettuna värikkääseen svengiin, tms., vaan näiden elokuvien toteutus on huomattavasti hienovaraisempaa ja lopputuloksena on elokuvia jotka niin samankaltaisia Modesty Blaisen, Our Man Flintin ja vaikkapa Dean Martinin Matt Helm-leffojen kanssa, että varsinaisen pelkän parodian sijaan Oss 117:t tuntuvat tribuuteilta niille elokuville jotka puolestaan vaikuttivat Bond-parodioilta, mutta olivat täysin omillaan kulkevia laavalamppuseikkailuja. Joten vaikka Oss 117:t ovat hyvin hauskoja elokuvia, niin niissä ei niinkään pilkata noita 60-luvun elokuvia, vaan ne ovat pikemmin tehty täysin samanlaisiksi jolloin huumori ja viehättävyys löytyy jo niistä esikuvista.

Selvemmistä vitseistä minua naurattivat esimerkiksi Tehtävä Kairossa-osan takaumat joissa henkilöstä riippumatta ne olivat kaikilla samanlaisia naurun sävyttämiä homoeroottisia rantakirmailuja (vrt. Ladattu Ase 1), jollainen sitten lopussa Oss 117:n kohdalla osoitetaan pikemminkin ajan kultaamaksi fantasiaksi. Samoin toistuvasti huvitti päähenkilön Maxwell Smartista muistuttava sokeus ilmiselville asioille.
"En olisi uskonut sinun olevan elossa ja luulin, että olet kuollut."
Eroa Smartiin tosin on se, että Oss 117 ei missään vaiheessa tajua mokanneensa taikka erehtyneensä, vaan jatkaa hymyillen matkaansa tietämättömyydessä.
Riossa suurin naurahdus tuli kun Oss 117 etsiessään von Zimmelia menee Saksan suurlähetystöön ja kysyy neuvonnasta "olisiko mahdollista saada nähtäväksi luetteloa Brasiliaan muuttaneista natseista? Onko jotain entisten natsien ystävyysseuraa tai yhdistystä?" ja tekee sen vakavissaan, eikä esimerkiksi vain aiheuttaakseen hämminkiä, tms. Myöskin agentin yritys valmistaa krokotiilista ruokaa on erittäin mainiota seurattavaa.

Oss 117 ei nyt ehkä varsinaisesti ole Bond-parodia jo siksikään, että Oss 117-kirjoja (joita on aivan rutosti) oli kirjoitettu ennen ensimmäistäkään Ian Flemingin Bondia ja niistä tehtyjä elokuviakin on tehty useita (myös ennen 007-leffoja), mutta ilmeisesti nämä kaksi ovat ensimmäiset tarkoituksellisesti komediaversiot tästä ranskalaisagentista. Mutta kyllä aiemmasta syntymäajastaan huolimatta ainakin näitä kahta Oss 117-kertomusta voi pitää Bond-komedioina, sillä jos jollekulle ei Jean Dujardista tule juurikin Sean Conneryn näkemys Bondista mieleen, niin ei sitten mistään. Dujardin onkin suuren hymynsä ja miehekkään ulkonäkönsä ansiosta kuin syntynyt näyttelemään naisia kaatavaa egoistista agenttia, ja miehen koominen ajoitus on niin pilkuntarkkaa, että hölmöinkin kohtaus  vaikuttaa lähes nerokkaalta.

Kyseessä on erittäin onnistuneen näköisiä ja kuuloisia elokuvia, jotka viihdyttävät ainakin vanhempien agenttielokuvien ystäviä ja heitä joille Simon Templar on muoti-ikoni.
Suosittelen lämpimästi.

Tähdet: ****
Agentti 117: Tehtävä Kairossa
Agentti 117: Tehtävä Riiossa