Until you witness your husband explode in front of 5,000 people, you don't know shit

Kirppistelyä peliin.

11-11-11 on en tiedä mitä. Oletettavasti kauhua.
Viimeinen manaus (The Last Exorcism) kertoo tytöstä joka hengaa katonrajassa.
Primal paljastaa takakannessaan: "Avara luonto 12 000 vuotta sitten. Alkuasukastaiteilija luo groteskin kalliomaalauksen. Työ varoittaa jälkipolvia esi-isien karmivasta kohtalosta." Joten ilmeisesti elokuva kertoo Juhani Palmusta.

En tiedä miksi, mutta olin jostain syystä hämilläni huomatessani Insidiousin olevan suomenkieliseltä nimeltään Riivattu. Vaikka siitä onkin puhuttu ummet ja lammet, niin en muista kenenkään käyttäneen siitä tuota suomenkielistä nimeä.
Yksin yöllä (A Woman Hunted) on taatusti huono, mutta ainakin sen kannessa on kaivo.
Pandemia on toivottavasti silkkaa hubaa, sillä onhan tämä kotivoittoinen indiepätkä voittanut palkinnon "Paras Pandemia-Elokuva Ever."

Chuck Connors on Punainen ratsastaja joka tunnetaan myös nimellä Geronimo.
Frank McKlusky on aivan helvetin huono komedia. Uskokaa pois, olen katsonut sen kahdesti aiemminkin. Ihan saatanan huono. Ei edes hauskalla tavalla huono. Vain huono.
Wesley Snipesia kolmasti kun ensin imitoidaan kissaeläintä ja koetaan Nine Lives, Sitten vedetään pataan vankilan Teräskehässä (Undisputed)  ja sitten kamaa suoneen elokuvassa joka ei ole New Jack City vaan Sugar Hill. Tiedättehän, vähän niin kuin Steven Hill, mutta sokerilla.

Boksi jonka sisältää erittäin maukkaat patonkielokuvat Delicatessen, The City of Lost Children (La cité des enfants perdus) ja La Haine. Tämä aiheuttaa sen, että nyt minulla on yksi ylimääräinen kappale elokuvaa The City of Lost Children. Anyone?

Ah ja niin, audiolevy jolla Era esittää sellaista musiikkia jossa munkkikuorot ja vastaavat yhdistyvät tanssibiittiin, keskiaikajoikuihin ja tässä tapauksessa myös hieman nolostuttaviin rokkikitaroihin. Ajatelkaa siis niitä pääosin popcovereista koostuvia Gregorian-levyjä, Richard Southerin Vision: The Music of Hildegard von Bingen, Deep Forestia ja Adiemusta. Etenkin Adiemusta.
Kuolemattomaksi Eran teki tietenkin Studio Julmahuvi ja todettakoon, että jos tälläinen musiikki kiinnostaa, niin vakavammin otettavien puolelta suosittelen Dead Can Dancea, Deleriumia ja Qntalia. No ehkä sinne mahtuvat myös Corvus Corax, Mediæval Bæbes ja tietenkin vanha kunnon Clannad. Kaikissa niissä on ainakin vähän samaa, joissakin ajatus on vain ns. taiteessa ja toisissa hittilistoilla.