Attack on Wall Street (Assault on Wall Street, 2013)

Wall Street on pörssikriisin kourissa ja yhdeksi rahamiesten oman nahan pelastuksen uhreiksi päätyy vartija Jim (Dominic Purcell), jonka vaimon sairaalahoidot vaikeutuvat vakuutusyhtiön pienen präntin luikertelun vuoksi ja kun ilmenee, että herran tekemien sijoitusten arvo lopahti niitä hoitavan yrityksen jouduttua tutkinnan kohteeksi, on Jim käytännössä tyystin rahaton ja pahoissa veloissa. Kenties lukuisten oikeusprosessien ja vastaavien jälkeen Jim voisi saada ainakin osan rahoistaan takaisin, mutta vaimon hiipuva elämä ei voi odottaa siihen saakka. Valtion virkakoneisto ei auta yksittäistä ratasta, yksityinen puoli on liian kallista ja vaimosta tulee yksi risti lisää sori vaan, minä juon nyt kahvia-pankkimekanismin kylkeen, joten tuska ajaa Jim epätoivoiseen ratkaisuun. Hän kostaisi kaikkien puolesta jotka ovat kärsineet selkärangattomien verenimiöiden toimien seurauksena. Sota alkakoon ja auta armias jos kannat attaseasalkkua.

Vau, siis niin kun vau. Eikä edes mitenkään ironisesti vau.
Uwe Bollin elokuvat ovat tunnetusti sieltä kehnoimmasta päästä ja tähän mennessä ainoa Bollin elokuva josta olen oikeasti pitänyt oli Postal ja sekin nimenomaan siksi, että se meni jo niin överiksi, että se oli suurta iloa juuri siksi. En tietenkään menisi sitä miksikään laatuelokuvaksi kutsumaan, mutta roskaelokuvien eliittiin pistäisin sen mukisematta. Mutta tämä Attack on Wall Street miellyttää minua olemalla oikeasti hyvä, ei loistava, mutta ehdottomasti hyvä elokuva. Jo alkutekstien aikana soiva hyvin johncarpentermainen musiikki antaa lupauksia siitä, että nyt Boll on yrittänyt tehdä jotain muutakin kuin vain saada ihan mitä tahansa myytyä keinolla millä hyvänsä. Äkkiä rahat pois ja karkuun. Onhan siellä Bollin tavaramerkit, kuten vaikkapa tutut mutta etenkin nykyasemassaan edulliset näyttelijät (Michael Paré, Keith David, Edward Furlong, Eric Roberts, etc.), joista moni on mukana vain tuttujen kasvojensa vuoksi (Robertsin rooliinkin olisi yhtä hyvin voitu palkata mänty). Bollmaisesti elokuvassa on ajoittain kiireellä tehdyn oloinen halpa visuaalinen yleisilme ja loppupuolen joukkoteurastus lähentelee koomista hyperbolaa, mutta tarinassa on samaistettavaa turhautumista koneistoa kohtaan sekä henkistä romahdusta tyyliin Rankka päivä, mutta myös rambomaista poljetun pienen yksilön agressionousua Goljatia vastaan ja kun vajomisen melankolista tunnelmaa jaksetaan (hieman alleviivatenkin) pitää mahdollisimman arkipäiväisenä yllä ja vieläpä hyvin pitkään, niin lopullinen väkivaltaan sortuminen alkaa vaikuttamaan jotenkin perustellulta. Tai meille ainakin osoitetaan aika vähin aukoin miksi Purcellin hahmo tekee sen ratkaisun minkä tekee. Juonen kärsivällisen rakentamisen vuoksi ja Bollin muita elokuvia ajatellen tämä alkaa herättämään epäilyksiä jonkun toisen mahdollisesti olleen ohjaksissa, mutta koska näin ei varmastikaan ole, niin alan uskomaan jotta Boll voisi enemmällä keskittymisellä tarinalliseen sisältöön päätyä tekemään säännöllisemmin niitä hyviä elokuvia, eikä vain suoltaa alimman aidan ylittäjiä liukuhihnalta. Jätä siis pois ennen muinoin menestyneet pelit ja näyttelijät jotka edelleen ovat niminä ja kuvina tuttuja, mutta eivät enää kovissa hinnoissa, äläkä tee elokuvaa vain lompakkoon liittyvillä pikavippiajatuksilla. Ja me kaikkihan tiedämme, että Uwe lukee tätäkin blogia ja osaa suomea, joten antamani neuvo menee varmasti perille.
Attack on Wall Street on vähintäänkin osoitus siitä, että puheet Bollin olemisesta maailman huonoin elokuvaohjaaja ovat puppua, sillä tämä kenties vain yksittäiseksi jäävä onnistuminen kertoo ettei hän sentään ole Ulli Lommel.

Hyvä tarina, kelvollisesti toteutettu (Bollmittarilla vielä enemmän) ja vaikka se musiikki ei pysykään koko aikaa johncarpentermaisena, niin erinomaista se on siltikin.
Niin ja vaikka takakannessa oleva lajityypitys noudattaakin etukannen kuvaa ollen siis toiminta, ja elokuvassa tosiaan on toimintaa, niin valtaoa ajasta kuluu draaman puolella, keskusteluihin kahvipöydissä ja toimistoissa, jolloin kannen tai ohjaajansa vuoksi pelkkää räiskintää odottavat saavat mahdollisesti kokea pientä pettymystä. Toisaalta kun taas huomaa lopussa ajattelevansa, että tämähän voisi olla Punisher-elokuva, eikä se sellaisena ainakaan joudu häpeämään jo tehtyjen virallisempien Marveleiden rinnalla, niin lopputulos on melkeinpä pelkkää plussaa.

Tähdet: ***
Attack on Wall Street