Yksin yöllä (A Woman Hunted, 2003)

Ihan tavallinen maailman terveimmän näköinen perheenäitinäitinarkkari Lainie (Alexandra Paul) menettää muksunsa sosiaalitoimelle ja joutuu vieroitushoitoon. Ensimmäinen askel kahdestatoista otetaan ja Lainie myöntää olevansa narkkari, joten hän on mukana tulleiden kuivien kyyneleiden avustama heti täysin vapaa huumausaineiden kahleista ja on saamassa lapsensa takaisin sekä loistavan uuden uran television taikamaailmasta. Tähän noin kymmeneen minuuttiin se olisikin hyvä lopettaa tämä opetukseton matka, mutta tottakai Lainie kokee epäonnea ennen onnea ja törmää raiskausmurhahaluiseen baseballstaraan joka haluaa raiskata sekä murhata, mutta päätyykin kuoliaana kaivon pohjalle. Koska Lainien esikuvana on Roman Polanski, tulee neidistä oikeuden välttelijä ja kuten historia kertoo, niin myös Lainiesta tulee lopulta entistä arvostetumpi juhlittu sankari.
No okei, tässä tapauksessa Lainie kyllä toimi itsepuolustukseksi, että vertailu Polanskiin on kohtuuton. Polanski sentään on voittanut Oscarin.

Kun töissä näkee samoja asiakkaita toistuvasti, tulee heistä usein jollakin tavalla tuttuja vaikka ei oikeasti tietäisi edes heidän nimiään. Niinpä työn ulkopuolellakin kaupungilla saa/joutuu tervehtimään luullakseen vieraita ihmisiä vain siltä varalta, että tuokin henkilö saattaa olla joku jota ei muista, mutta ei halua olla töykeäkään. Tuolloin varsinkin kun monien ihmisten kohdalla heidän henkilöllisyytensä yhdistää johonkin tiettyyn paikkaan niin vahvasti, että muualla kohdatessa heidän kasvonsa ovat tyystin kadonneet mielestä. Ei tämä minua haittaa vaikka välillä se saattaa aiheuttaa jonkun mielestä nolojakin tilanteita, kun kohtaa henkilön joka on saattanut vuodattaa sinulle kaikki elämänsä ilot ja kivut ja sinä et edes muista hänen sukupuoltaan. Minkäs teet, sinulla on kymmeniä, satoja, tuhansiakin asiakkaita muistettavana ja heillä vain yksi, kaksi, kolme univormuista asiakaspalvelijaa. Niinpä sitä muistaa parhaiten vain tietyt henkilöt. Uskomattomat sontakasat, aivan ihanat ihmiset, erikoisuudet ja satunnaiset sankarit. Muistakin löytyy ihan hyviä ja huonoja ihmisiä, mutta niinhän sitä aina. Ymmärrettävästi ihmishirviöt jotka purkavat muualta tullutta vihaansa juuri väärään paikkaan eivät ole minunkaan suosikkejani, vaan ne ihanuudet ja erikoisuudet. Etenkin erikoisuudet, sillä mymmelimummeli joka samassa hengenvedossa siirtyy satukirjoista Kekkoseen ja haluaa maksaa kaikesta tasan 20 euroa on aivan yhtä loistavan hämmentävä, kuin myöskin nainen joka joka kolmena peräkkäisenä päivänä tulee kyselemään miltä minusta tuntuu olla Teemu Selänteen kaima ja jotta tietäisin kenestä on kyse, hän tuo mukanaan sanomalehden ja osoittaa sen kannesta kiekkosankarin kuvaa.
Hämmentävän kansan edustajat muistaa ja heistä saa elämään hauskoja kertomuksia, kuten tämän Yksin yöllä-elokuvan vuoksi mieleen palautunut ikärouva joka lähes viikoittaisilla videovuokraamoreissuillaan muisti aina kysyä Alexandra Paulin elokuvia, joita ei tietenkään juuri valikoimista löytynyt ja silti pyysi minua toistuvasti varmuuden vuoksi tarkistamaan takatiloista jos siellä nyt kuitenkin olisi jokin kyseinen esiintyjän teoksista, vaikka joka viikko kuulikin sen saman laulun valikoimasta. Niinpä kun pelkkä sana ei riittänyt, menin minä näön vuoksi takahuoneeseen, rapistelin hetken ja tulin toteamaan ettei siellä valitettavasti ollut mitään Paulin elokuvaa ja vaikka niitä kysynyt täti olikin pettynyt, niin hän oli myös hyvillään kun asia tarkistettiin. Ja tarkistettiin uudestaan seuraavalla viikolla. Kuten myös sitä seuranneella viikolla. Et cetera, et cetera, que sera sera.
Tämä valheellinen takahuonetarkastus muuten oli tapa jota harrastin aika usein vain tehdäkseni tilanteesta asiakkaan silmissä uskottavamman, kun moni ei meinannut uskoa minun muistavan ulkoa oliko valikoimissa sitä tai tätä elokuvaa.
Alexandra Paulin elokuvia kysynyt nainen jäi jo siksikin mieleeni, etten vielä tänä päivänäkään voi oikein käsittää miksi hän oli niin intohimoisesti juuri tuon näyttelijän elokuvien perään. Ja hän siis oli intohimoinen fani, joka kohdatessaan Paulin saisi todennäköisesti perässään lähestymiskiellon. En tietenkään tarkoita etteikö Paulilla saisi olla hänenkaltaisiaan faneja, sillä tottakai saa. No ehkei aivan oikeudenpäätökseen saakka. Mutta se vain tuntui minusta jotenkin erikoiselta, että viikko toisenssa perään tuo nainen tuli kyselemään Paulin teoksia, jolta toki julkaistaan satunnaisesti elokuvia meilläkin asti, mutta joka ei koskaan ole ollut niin iso ja myyvä nimi, että hänen elokuviensa ystävien kannattaisi keskittää metsästysreissunsa juuri suomalaisiin videovuokraamoihin. Niistä löytyvät ne yksi tai kaksi elokuvaa, joita niitäkään ei ole ostettu valikoimiin juuri Alexandra Paulin vuoksi, vaan ne ovat saatu jonkin kimppadiilin yhteydessä, tms. Näin ollen minäkin ehdotin tuolla asiakkaalle, että kolutaanko mielummin ulkomaisia toimittajia ja minä voin vaikka itse tilata niitä hänelle, mutta ei, hän mielummin halusi ne tavallisella videovuokrauksella, vaikka se tarkoittikin sitä ettei hän saanut mitään muuta kuin ne pari elokuvaa uudestaan ja uudestaan.
Ja ihmettelin, että miksi juuri Alexandra Paul vetosi niin vahvasti, kun omissa silmissäni hän on aina ollut sellainen näyttelijä joka ei juuri tunteita herätä. En missään nimessä inhoa häntä, mutta hän on korkeintaan vain ihan kelvollinen. Kuin kuka tahansa tusinanäyttelijä joka on erinomainen rooleissa jossa joku tarvitsee jonkun jolle puhua, joka ei sitten tee muuta kuin nyökkää hyväksyvästi ja jolta ei muuta kaipaakaan. Jos taas ajatellaan esiintymiskyvyn sijaan ulkoisia lahjoja, joka myös oli tuonkin puheessa olleen fanin mielestä tärkeää, koska hänen mielestään Paul oli kaunein koskaan, niin onhan Paul minunkin mielestäni ihan nätti, mutta...

Paulissa ei siis tunnu olevan mitään poikkeuksellinen erikoista. Ei kyttyräselkää tai muutakaan.
Miten siis joku voisi olla niin palavasti hänen faninsa? No joku voi olla ja se on minusta hienoa, ja se saa pohtimaan mahdollisuutta siitä, että ehkä minäkin joskus näen Alexandra Paulissa jotain jumalaista.

Tämän elokuvan perusteella se ei tapahdu ainakaan kovin pian.

Kyseessä on jälleen yksi niistä teoksista jonka kohdalla suurin saavutus on siinä, että tulipahan taas yksi elokuva tehtyä ja nähtyä. Näyttelijät, juoni, visuaalisuus, äänet ja jopa pituus ovat kaikki sellaisella saippuasarjamaisella tavalla korkeintaan ihan siedettävää tasoa, jonka vuoksi ei missään vaiheessa jaksa edes suuttua, mutta ei myöskään iloitse taikka ylipäätään koe mitään muita tuntemuksia kuin, että tabula rasa.

Emmerdale-faneille.

Tähdet: *
Yksin yöllä