lauantai 7. kesäkuuta 2014

Primal (2010)

Joskus kauan sitten aboriginaali oli vandalisoimassa kallioseinää graffitilla, kunnes tuli syödyksi.
Nyt joukko nuorukaisia on matkalla etsimään tuota seinämaalausta, koska yhden matkalaisen pöpinä pidetty sukulainen oli jättänyt jälkeensä piirroksen vuoresta. Uskokaa pois, mutta nämä nuoret kiroilevat ahkerasti, ovat valmiita bilettämään ja tuntuvat olevan seksuaalisesti hyvinkin aktiivisia. Tiedän, aivan uskomattoman poikkeuksellista kauhuelokuvalle jossa yli-ikäiset teinit lähtevät syrjäseudulle kuolemaan.
Jos metsään haluat mennä nyt, niin et takuulla ylläty koska tottakai maalaus on varoitus ja luonnollisestikin torahampaisiksi kannibaaleiksi muuntava virus, tms. on liikkeellä. Tottakai tässäkin tapauksessa varoituksen olisi voinut ehkä alunperin kertoa suullisesti eteenpäin kuin pistää keskelle heikkoa jäätä kyltin kertomaan ympärillä olevan heikkoa jäätä, mutta whateva duuds. Tärkeintä kuitenkin on, että nuorisojoukkoa paloitellaan ja kuten eräs asiakas totesi aikoinaan videovuokraamossa nähdessään paikan televisiossa pyörineen tarkastuksessa olleen Viimeisen samurain: "v*ttu ku veri lentää."
VAROITUS! Loppu saattaa aiheuttaa kohtalokkaan naurukohtauksen, sillä tämä henkilö on kaiken takana:

Hei kaikki, tämä on huono elokuva.

Jostain syystä minua vaivasi kehnoa näyttelemistä, täydellistä yllätyksettömyyttä, naurettavia säpsähdysleikkauksia, rasittavan holtitonta käsivarakuvausta, metsäparkouria ja muita sellaisia enemmän se, että vaikka yhden hahmoista ohimennen mainitaankin halunneen lähteä kalliomaalausetsinnälle tehdäkseen jotain tohtoristempaustaan, niin jokainen tämän elokuvan pässeistä on niin lappusilmäinen kaupunkilaissnooki, että kukkakaupassa käyminenkin olisi heille extremematka villiin luontoon ja näin ollen hahmot ovat vaivaannuttavan epäuskottavia jo sikiövaiheessaan, eivätkä missään nimessä olisi matkanneet trendikahvilaa kauemmaksi. Olisivat nyt vain suosiolla antaneet heidän olla panohaluisia bilekoneita, kun kerran niitä kuitenkin ovat. No, ainakin ovat jokainen tyystin hyödyttömiä kun vaara uhkaa.

Takakannessa Primalia verrataan sekä Evil Deadiin että Cabin Feveriin, joista jälkimmäistä on tunnetusti verrattu edelliseen. No metsässä ollaan ja visvaa lentää, että siihen se ainakin Evil Deadin osalta jää, mutta Cabin Fever tuleekin mieleen hieman vahvemmin, sillä saman lähtöasetelman ohella viruksen vaikutus alkaa aluksi näkymään samankaltaisena verestävänä lihasmätänemisenä ja samanlaisiin alimman aidan ylityksiin tyydytään kuin se olisi tahattoman komiikan vaatimus. Siispä Cabin Feverista pitävät saattanevat nähdä Primalissa jotain itsepetoksellisen kiinnostavaakin, mutta silloinkin todennäköisesti vain jos he rakastavat sitä helvetin ärsyttävää Dennisia.

Ei naurata, ei itketä, ei pelota. Suututtaa.

Tähdet: ~
Primal

5 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tässä viimeaikoina olen tullut haalineeksi hyllyyni (lue lattialle pinoon) jokusen näitä Night Visions pätkiä. Tätäkin pidin hetken käsissäni, mutta valitsin lopulta sitten sen sijasta I Sell the Deadin. En ole sitä vielä katsonut, joten en osaa sanoa valitsinko oikein...

Tuoppi kirjoitti...

...sekin pätkä, kun voi olla aivan yhtä huono tämä sinun arvostelemasi...

Anton von Monroe kirjoitti...

Erittäin hyvä tuo vertaus kukkakaupassa käymisestä extremeluontoretkeilynä. Muutoin olen yllättynyt arviostasi, sillä minusta tämä oli tasapainoinen yhdistelmä nasevaa huumoria ja tappavan tehokasta kauhua, ja kaiken kaikkiaan tavattoman nautittava - särmikäs moderni kauhuelokuva.

...noir kirjoitti...

Tuoppi: rohkenen epäillä.

AvM: tuo kannen maininta nasevasta huumorista on hyvin hämmentävä. No, oikeastaan kaikki kannessa esiintyvät ylistykset ovat hämmentäviä, mutta vihjaisukin Primalissa olevasta huumorista etenkin. Vertailuksi otetuissa Evil Deadissa ja Cabin Feverissa on selvästikin jonkin verran tarkoituksella tehtyä komiikkaa, mutta tässä elokuvassa ei sellaista taatusti ole. Jos on niin se on hemmetin hyvin piilotettu.
Kyseessä on kyllä elokuva joka saattaa hetkittäin naurattaa, mutta tekee sen epäonnistuneiden tietokonetehosteiden taikka surkean näyttelemisen kautta. Bennyn videossakin on nasevampaa huumoria.

corum81 kirjoitti...

Tämä oli kyllä hirveää shaibaa. Unohdin itse aikoinani kirjoittaa tästä edes arvosteua. Ilmeisesti halusin vain unohtaa näkemiseni mahdollisimman nopeasti.

Ja en Tuoppi odottaisi liikoja siltä I sell the deadiltakaan vaikka ei nyt ihan näin huono ollut. :/