The Happening (2008)

Jotain hassua on tapahtumassa. Ihmiset pysähtyvät paikoilleen ja sitten tappavat itsensä, joka aiheuttaakin elokuvan vaikuttavimman kohtauksen kun useat rakennustyöläiset rauhallisesti astuvat katolta kuolemaansa. Asialla oletetaan olevan terroristit jotka ovat ilmateitse levittäneet jotain hermomyrkkyä, mutta kohta ilmeneekin, että kasvikunta on päättänyt hävittää ihmiskunnan pois tieltään ja kuten lähes kaikissa zompparielokuvissa, tms., niin seuraamme alati harvenevaa ihmisjoukkoa matkallaan kohti kadotusta.

Vaikka The Happening on aika yleisesti murskattu teos, niin kuten lähes aina M. Night Shyamalanin elokuvissa on tälläkin teoksella plussanaan useitakin hetkiä jotka saavat tuumimaan, että hitto tuo mielenkiintoista. Luonnon herääminen kostamaan kokemiaan vääryyksiä on sopivan vähäeleisesti rakennettu mysteeri ja sen alkaminen esitetään vähintäänkin mieltä kutkuttavasti kun kaikki vain pysyhtyy hetkeksi paikoilleen kuin Radioheadin videossa ja sitten eräänlaisen hypnoosin vallassa ihmiset päättävät itse päivänsä. Hiljaa hyvää tulee tuntuu kieltämättä sopivalta Shyamalanin elokuviin, mutta voi... hyvä... luoja... kuinka mies tuntuu vetäneen henkilöohjauksen perseelleen, jolloin kaurismäkeläinen eleettömyys muuttuukin pelkäksi teennäiseksi suuhengitykseksi. Jokainen tässä elokuvassa vaikuttaa hölmistyneeltä Kristen Stewartilta ja kun Zooey Deschanel sanoo että "minäkään en halua näyttää tunteitani", niin jos ällistystä ei lasketa tunteen ilmaisuksi, niin tottavie tässä ollaan tunteettomia (jopa sen erakkomummelin raivokohtaus on riehumisesta huolimatta kuin katsoisi kiviseinää). Enkä minä pidä sitä täysin pahanakaan asiana, sillä kun vastassa on meitä ympäröivä, mutta silti näkymätön vihollinen joka vaikuttaa ihmisiin vieden heidän tahtonsa pois, niin tähän mielenhallintaan istuu tunteettomuus ainakin ajatuksen tasolla, mutta kuten monasti muulloinkin Shyamalanin elokuvissa, vaikuttaisi siltä ettei mies osaa antaa muuta ohjausta näyttelijöilleen kuin olkaa hölmistyneitä ja se ei todellakaan ole osoitus hyvästä henkilohjauksesta, koska se pelkästään ei riitä kattamaan koko elokuvaa, varsinkaan sellaisesssa tapauksessa jossa tarinan tulee nostaa pintaa monipuolisia ajatuksia. Toki arvostan sitä, että Shyamalanin elokuvissa poiketaan perusnäyttelemisestä ja varsinkin pacinomaisesta suurieleisyydestä, mutta kun tämä on mieleenpainuvin visio elokuvasta

niin jotain on mennyt pahasti pieleen, sillä enempäänkin olisi ollut mahdollisuuksia.

The Happeningin kohdalla nostetaan mieluusti esille Mark Wahlbergin suoraan sanoen surkea näytteleminen, mutta esimerkiksi mitenkään kritisoimatta Deschanelin esiintyjänlahjoja noin yleisesti, on hän ainakin tässä tapauksessa vain söpö idiootti joka oli taatusti palkattu vain ja ainoastaan esittelemään isoja silmiään. Parhaiten osastaan suoriutuukin John Leguizamo, joka yleensä esiintyy liioitellen ja kun tällä kertaa hän on joutunut vähentämään sitä, niin lopputuloksena on ainoa joka tämän rajoituksen ansiosta on oikeassa kohdassa. Joten kyllä hänen osaltaan se parjaamani henkilöohjaus osui kohdalleen, mutta vain koska hän on normaalisti muita elokuvan näyttelijöitä äänekkäämpi.

Luonnon post apo-elokuvassa on paljon hyvää, mutta vain ikävän väkinäisesti hyödynnettynä ja koska kyseessä on ekologisajatuksinen leffa, niin tottakai mukana on muutama muka nokkelasti piilotettu saarnauskohtaus (esim. se mainoskyltti uudesta lähiöalueesta ja syntymän ihme kuolevaan maailmaan) mutta saarnauskohtaus kuitenkin.
Mukana on joitakin tehokkaita ns. shokkikohtauksia (alun katolta hyppiminen), mutta vastaavasti jotkut sellaisiksi tarkoitetut (lasten ampumiset) väljähtyvät kun niihin ei joko reagoida oikein tai sitten ne tuntuvat vain shokeilta shokkien vuoksi. Tätä jälkimmäistä päätelmä tukee elokuvan lisämateriaaleissa oleva haastatteluosuus jossa Shyamalan oikeastaan kertoo juuri näin olevan.
Lisäksi ajoittain Shyamalanin tapa pyrkiä siihen erikoisuuteen sekä jonkinlaiseen muita nokkelampaan tarinankerrontaan johtaa pakostikin huomaamaan epäloogisuuksia, kuten vaikkapa nyt se ilmiselvimpiin kuuluva seikka siitä, että jos kerran luonto (joka oletettavasti tarkoittaa tässä tapauksessa kaikkea kasvillisuutta) levittää ilmassa ihmisiin itsetuhoisasti vaikuttavaa "hermomyrkkyä", niin mitä hyötyä on sulkea ovi. Ja vaikka ymmärränkin, että loppuun oli varmaan pakko koettaa keksiä jokin selitys, niin koska kaikki lopetetaan kuin seinään, niin ehkä se vastus joka on käytännössä "en mä tiedä" olisi silti voitu jättää pois. Itsensä maalaaminen nurkkaa on aina ikävää ja tälläin ei aina kannata edes koettaa keksiä vastausta, jos tietää sen olevan väärä jo sitä sanoessaan.
Näin ollen esimerkiksi Päivä jolloin maailma sokeutui on suositeltavampi luonto iskee-elokuva ja jos jonkun mielestä sen kävelevät kasvit ovat koomisia, niin Mark Wahlbergin keskustelu viherkasvin kanssa osoittaa naurettavampaakin olevan:
"Hello. My name is Elliot Moore. I'm just going to talk in a very positive manner, giving off good vibes."

Peukut pystyyn siitä, että The Happeningissa jaksetaan kuitenkin vältellä loppuun saakka puiden ja muiden kasvien animaatioita ja kaikki elo näkyy vain tuulen liikutellessa lehtiä. Se olisi ollut niin helppoa sortua kohtaukseen jossa esimerkiksi puun oksa kääntyy osoittamaan katsojille kuka tai mikä on kaiken takana.

Tähdet: **
The Happening