Siispä Vornoff kaappaa ihmisiä, pakottaen heidät kokeisiinsa joissa antaa sähkövirran käristää uhrit ja heistä tulee joko superolentoja joilla on kymmenen miehen voimat, taikka he kuolevat. Apunaan Vornoffilla on suurikokoinen lihakasa Lobo (Tor Johnson), joka sitten on yhtä avuksi kuin hukkuvalle pelastusrenkaaksi heitetty myllynkivi. No kuitenkin, ihmisiä katoaa ja poliisin on tutkittava asia. Normaalia kiehtovammaksi tutkimuksen tekee se, että katoamisten takana ei uskota olevan mikään normaali ihmisen suorittama murhasarja, vaan jokin Loch Nessin hirviön kaltainen olento ja tämä seikka kiinnostaa etenkin toimittaja Janetia (Loretta King). Valitettavasti Janet päätyy Vornoffin suorittaman hypnoosin uhriksi ja hänestä on tuleva elokuvan nimen osoittama hirviön morsian. Kunhan vain neitiin ensin isketään satamiljonaa volttia. Tai sitten Vornoff on se morsian ja hirviö mustekala. Ehkä Lobo on hirviö ja morsian morsian, tai mustekala on morsian ja Vornoff on hirviö joka on mustekala. Janet on mustekalahirviö joka on itsensä morsian. Niin se on.
Mitä tästä voi sanoa? Aika paljonkin varmaan.
Jokaisen ns. huonoja elokuvia katsovan tulisi tietää kuka Ed Wood oli ja millaisia elokuvia hän teki ja viimeistään Tim Burtonin elokuva Ed Wood teki tätäkin teosta niin tunnetuksi, että oletettavasti moni elokuvan näkemätönkin uskonee nähneensä sen. Woodin Plan 9 From Outer Spacen ohella Bride of the monster kuuluu vieläpä niihin elokuviin, että aina kun roskaelokuvia ollaan käsitelty jossain muodossa, niin tämä on kuulunut säännönmukaisesti annettuihin esimerkkeihin, tehden siitä kuin rakkaan tutun unilelun joka ottaa kainaloon kun möröt astuvat kätköistä esiin. Taistelut liikkumattoman kumimustekalan kanssa, Tor Johnsonin törmäily pahvilavasteisiin, kuihtuneen Lugosin riemastuttava ylivetäminen ja maailman paras pähkähullu dialogi, jossa Woodille tavanomaisesti koetetaan tuoda esille jotain hieman saarnaavan opettavaista, samaan tapaan kuin esimerkiksi Masters of the Universen kaltaisten animaatiosarjojen lopussa. Gospelia esimerkiksi ihmisen tavasta asettaa itsensä eräänlaiseksi Jumalaksi ja sitten sortua omaan mahdottumuuteensa, mutta Woodin toteutuksessa sanasarjoilla on tapana kokoontua epämääräiseksi lapselliseksi sekasorroksi, tehden niistä aivan ihanaa puppua. Näytteleminen on kauttaaltaan kehnoa, visuaalisuus on kuin valehtelisi markan olevan miljoona, mutta kaikessa on tekemisen iloa ja mitä siitä jos jalkapohjaan tarttuu koirankakkaa, sillä jos perille päästään niin siinä eivät kikkareet ole esteeksi.
Olen muuten aika varma, että Bride of the Monster on vahva esikuva Futuraman professori Hubert J. Farnsworthille.
Vornoff: "Home? I have no home. Hunted, despised, Living like an animal! The jungle is my home. But I will show the world that I can be its master! I will perfect my own race of people. A race of atomic supermen which will conquer the world!"
Farnsworth: "Oh, yeah, they say madness runs in our family. Some even call me mad. And why? Because I dared to dream of my own race of atomic monsters, atomic supermen with octagonal shaped bodies that suck blood."
En voi sanoa tämän elokuvan olevan joko täyttä arvosanatonta roskaa taikka täydellistä iloa, sillä vaikka Bride of the Monster on selkeästikin niin sanottu huono elokuva, niin koen sitä katsoessani vain pelkästään nautintoa ja siksi se ei voi olla joko tai, vaan se on vain.
Joskin se on myönnettävä, että koska tämän elokuvan riemastuttavimmat kohtaukset ovat hyödennetty muissakin yhteydessä jo niin usein, on mahdollista niiden välille jäävien osioiden tuntuvan joistakin tylsältä odottelulta. Itse en missään nimessä menisi kutsumaan mitään tähän elokuvaan liittyvää oikeasti tylsäksi, mutta samoin kuin jonkin tietyn puhesamplen kuuleminen jossain iskelmärallissa, ne lainatut kohtaukset tuntuvat eräällä tavalla korostetuimmilta niiden muualla koettujen kohtaamisten vuoksi ja tällöin juuri saattaa sortua odottelemaan vain niitä, antaen kärsimättömyyden pilata muita kohtia. Älä sorru ilonpilaamiseen.
Tähdet: *****
Bride of the Monster
2 kommenttia:
Tää on kyllä... ällistyttävä pätkä. Kiistatta Lugosin oma show, vaikka Johnson & kumppanit kämäisyydellään huvittavatkin. Tapahtuu niin tiiviisti yksissä ja samoissa lavasteinteriööreissä että hetkittäin luulee katsovansa postmodernia sitcomia.
Mä melkein väittäisin että tämä on jopa viihdyttävämpi kuin yleensä hehkutetumpi Plan 9 , kiitos atomisuperrodusta vaahtoavan ja elottoman oloisen tursaan kanssa kuolinkamppailua käyvän Lugosin tähden.
Samaa mieltä, hieno elokuva. Asettaa kiinnostavan kysymyksen siitä, mitä (hyvä) ohjaaminen oikein on. Kaikki tässä elokuvassa on halpaa, epäloogista ja kömpelöä, mutta se rullaa tavalla, joka saattaa monet "oikeat" tuotannot häpeään. Ja on lisäksi hauska, viihdyttävä eikä missään kohdin tylsä. Joten sen täytyy kai olla hyvin ohjattu.
Lähetä kommentti