11-11-11 (2011)

Heti alkuun voi parin minuutin katselukokemuksen perusteella jo todeta, että tämä on sitten niitä numeraalisesti nimettyjä elokuvia jotka tunkevat kyseistä lukuilmentymäänsä esille joka nurkassa. Niinpä on marraskuu vuonna 2011 ja kello on 11:11 kun menestyskirjailija Joe (Timothy Gibbs) herää painajaisiinsa joissa elää perheensä liekehtivää kuolemaa uudestaan ja uudestaan. Uuden kirjan teosta ei tule mitään kun suru valtaa puseroa ja olisi lähdettävä pois tutusta ympäristöstä, jotta Joe voisi muun muassa puntaroida onko sitä korkeampaa olentoa eli Jumalaa olemassa vai ei. Se on nimenomaan oma suku kun oli saanut kirjailijasedän kieltämään tälläisen olevaisuuden ja lähiperheen palava kuoleva vain vakuutti jumalattomuudesta. No ainakin jonkinlainen onnetar on hetken miehen puolella kun hän selviää naarmuitta rajusta auto-onnettomuudesta, mutta pääseepähän ainakin näkemään sairaalahuoneen numerolla 11. Sitten onkin matkattava isän kuolinvuoteelle katsomaan lisää kärsimystä, jota isän kohtalon sijaan tuntuu eniten synnyttävän entisen kodin edustava hurskas uskovaisuus  ja tottakai paikalla on myös mahdollisesti kiukkuinen demoni. Siispä Joe rupeaa pistämään merkille toistuvan numeron, joten luonnollisestikin kun päivä on 11.11 vuonna 2011 ja kello lyö 11:11, niin taivaassa on ryysistä ja kuolleet valtaavat maan, tai jotain sellaista. Tottakai ateisti näkee valon, peto on lähipiirissä ja uusi uskonto syntyy.

Aika ajoin aikamoiseen O Fortuna-teatraalisuuteen ja lapsekkaaseen rautalangasta väännettävään vanhoillistestamentilliseen uskon symboliikkaan sortuva 11-11-11 tarjoaa kaikki surusilmät, äkkisäikäytykset, rippikoulutukset, pappissaarnat, Kainit ja Abelit ja kalseat kuvat joita uskaltaa tälläiseltä elokuvalta odottaakin, joten siinä suhteessa ei ainakaan takavasemmalta tulevia pettymyksiä taikka positiivisia yllätyksiä koe. Timothy Gibbs näyttää hieman Jon Hammilta.

Tähdet: **
11-11-11