Yöpedot (Wild beasts - Belve feroci, 1984)

Kuka voisi vastustaa elokuvaa jonka takakannessa kerrotaan, että näiden eläimien päämääränä on "repiä kappaleiksi joka ikinen ihminen, joka niiden tielle osuu!"
En tiedä teistä, mutta se kohtalo on ollut suurin haaveeni sitten Lindberghin lapsen kaappaamisen ja esipaistetun jauhelihan kokemisen.

Pohjois-eurooppalaisessa (ilmeisesti Saksassa) kaupungissa on huumeruiskuja ja tehtaat syöksevät vaahtoa vesistöihin. Tärkeintä kuitenkin on, että sinne veteen ajautu myös pcp:tä, joten tottakai kaupungin eläimet alkavat villiintymään alkaen kiukkuisista rotista ja lopulta sekoittaen eläintarhan asukit.
Onneksi paikalla on aikuisviihdetähti Joey Silveralta näyttävä eläinlääkäri Berner (John Aldrich), jonka lääke kaikkeen taitaa olla sen polttaminen.
No, rationaalisen ajattelun mestariksi ei Berneria voi ainakaan kutsua, sillä eräässä kohtauksessa hän tovereineen päätyy auttamaan kolarin uhreja ja elukkatohtorimme toteaa kaverilleen ettei toisessa palavassa autossa olevaa voi enää auttaa, sillä hän on jo kuollut ja on syytä keskittyä toisen vielä elossa olevan vammojen hoitamiseen. Kunhan se kuollut henkilö on kärventynyt autopalossa hetken, päättää tohtori silti mennä auttamaan häntä todetakseen olevan liian kuuma. Ei siis ihmekään, että "oh, christ" on näemmä suomeksi "jeetina."
Seuraavaksi on ihan saatanan ärsyttävien kakaroiden vuoro seota nesteestä ja loppu.

Yöpedot tarjoaa kyllä sen minkä lupaakin, eli enkelipölyssä olevia eläimiä mankeloimassa ihmisiä, mutta tämä elokuva olisi todellakin kaivannut avukseen suurempaa budjettia kuin mitä sai. Kun kyseessä on elokuva jossa koko eläintarhan eläimistö vetää pultit ja kaupungilla kerrotaan olevan kymmeniä kissaeläimiä sun muita, niin on kieltämättä lievä pettymys nähdä melkeinpä vain yhtä tiikeriä kerrallaan ja kaikki verhotaan niin synkkään yön pimeyteen ettei niitä vähiäkään eläimiä meinaa nähdä ilman yökiikareita.
Eläimistä käytetään enimmälti niitä tuttuja tiggereitä ja italialaisten rakastamia rottia, mutta onneksi myös pellefantti saa talloa ihmisrodun edustajan pannukakuksi. Kovasti olisi kyllä ollut tarpeen nähdä myös strutseja työntämässä lapsien päitä maan sisään, kaskelotteja kostuttamassa kurkkuaan ja gerbiilejä kebaboimassa kanssaeläjiä. Joten vaikka joku jääkarhu käykin löntystelemässä, niin vaihtoehdot ovat liian vähässä, määrä on liian pieni ja muutoinkin tarvittava massiivisuus on liian minimalistinen tehdäkseen sellaista vaikutusta kuin pitäisi. Tietenkin kelvollista mielihyvää koetaan kun nähdään lentokoneen tapaavan liekehtivän kohtalon tiellä olevan norsun vuoksi ja lajityyppiin kuuluvat ajoittaiset epäloogisuudet ovat tietenkin nautinnollisia, että onhan tässä mukana seikkoja joista pitää. Mielestäni hyvä huomio oli se, että eräässä kohdassa osoitetaan saman kraanasta tulevan jet fuel-veden olevan tietenkin myös ihmisten nautittavissa ja tanssikoulun lapsoset alkavatkin kikattamaan sitä juodessaan, mutta valitettavasti eläinten kaltaista karnivoraalista käyttäytymistä ei päästetä tapahtumaan. Lapsista tulee kyllä tappajia, mutta voisiko sanoa sen tapahtuvan väärällä tavalla. Muksut nimittäin kohdistavat murhanhimonsa vain aikuisia kohtaan, kun elokuvan loogisuuden perusteella heidän tulisi käydä seotessaan kaikkien kimppuun. Nyt tämä Maissilapset-osuus on kuin väärästä elokuvasta. Tosin on kieltämättä mainio idea osoittaa ihmisten kärsivän samasta problemaattisuudesta kuin eläimet ja parhaimmassa mahdollisessa ilmentymässä jonkinlainen superkaaos joka toimisi maailmanloppuna olisi voinut olla mahdollinen. Kaikki tai ei mitään. No ainakin elokuva jätetään täysin kesken ja loppu kuitataan tekstillä, että kaikki on nyt okei , mutta huumeet ovat pahasta mmmkay.

Tähdet: **
Yöpedot