The Odyssey (1997)

Kaikki ovat ihan saatanallisessa paniikissa, koska syntymän ihme on tapahtumassa ja kuningas Odysseuksen (Armand Assante) sekä kuningatar Penelopen (Greta Scacchi) muksu on putkahtamassa maailmaan. Kaikki ovat tapahtumasta niin iloisia, että ovat valmiita vetämään itsensä jojoon. C'mon, vauvan nimi on Telemachos ja hän osoittautuu myöhemmin olevansa jonkinlainen esikuva nykyajan emoille, joten siitä pitäisi vain iloita hymyillen ja nauraen, etenkin nauraen.
Kauhea sota riivaa ja Odysseus lähtee kreikan viisuedustajana kurmoottamaan troijalaisia ja kaikkihan tietävät miten tässä sitten kävi. Puuhevosselkkauksen jälkimainingeissa Odysseus

intoutuu ylpistymään hetkiseksi, mikä pillastuttaa Poseidenin joka vannoo ettei kreikan sankari pääsisi enää milloinkaan kotiinsa Ithakaan. Näin ollen kuuluisat harharetket alkavat ja boat tripillä kohdataan muun muassa Mel Smithilta näyttävä kannibalistinen kyklooppi, noita Kirke (Bernadette Peters)  taikoo miehet sioiksi (siis fyysisesti), Kalypson (Vanessa Williams) saarella naiset pesevät mattoja (mikä on ihan järkevää, sillä he säilyttävät niitä paljaalla maalla) ja Hermes on näköjään Sin With Sebastian ja lentää... öö... kultaisten pierujen avustamana?

Tokhan kaikki tietävät, että Odysseuksen tarina on omiaan seikkailulliseksi tv-minisarjaksi, sillä hahmoja ja vaihtelevia tapahtumia on runsaasti jotta mielenkiinto pysyy yllä pidemmänkin ajan. Tämä pitää paikkaansa myös tämän The Odysseyn kohdalla, sillä matkalla kotiin sattuu ja tapahtuu ihan tarpeeksi, ettei esimerkiksi se alkupuolen Troijan hevonen-osuuden puuttuminen olisi haitannut laisinkaan. Taivaan ja meren jumalat, tuhmat noidat ja kykloopit, kotona odottavien epäusko ja ajatus elämän jatkumisen vaikeudesta, limaiset kilpakosijat ja bakkanaalit, matkaajien veljeys, homoeroottinen paini ja unelmat kodista. Siispä kamaa on kuin Tony Montanalla, joten kolmisen tuntia vaikuttaa ihan sopivalta pituudelta tälläiselle monien episodien kokoelmalle. Hitto siis kun suurin osa elokuvasta vaikuttaa puistokemistien kokoontumisajoilta, sillä lähes kaikki hahmot tuntuvat olevan öriseviä seisovasilmäisiä puliukkoja jotka kompuroivat omiin jalkoihinsa minkä ehtivät. Oikeasti rupesi välillä nolottamaan kun katseli kuinka näyttelijät vaikuttivat sillanalusporukalta joiden luontainen olotila on nojata seinään ja virtsata, kuin olla ammattinäyttelijöitä kertomassa uskottavasti tarujen sankareista. Assante on roolissaan tavanomaisen jäykkäilmeinen, joka vain korostuu katsellessa kuinka siinä vieressä vinkuvat ja narisevat todella väärän oloisissa rooleissa olevat Bernadette Peters ja Michael J. Pollard. Vain Fran Drescher puuttui. Eric Roberts on niitä elokuvan harvoja esiintyjiä jotka eivät ota rooliaan liian kireästi, mutta ei myöskään vedä läskiksi. Hämmentävintä on kenties se, että näistä elokuvan ns. lahjakkaammista näyttelijöistä se on juuri Greta Scacchi joka vetää pahimmat face palmit aiheuttavan suorituksen ja senkin vain yhdellä kohtauksellaan jossa vetää naamanvääntely-yliesiintymisen huipun koettaessaan kehnosti estää Odysseuksen mammaa tekemästä itsemurhaa. Joten miksikään esiintymistaitojen laadukkaimmaksi tapaukseksi ei voi The Odysseyta kutsua ja hieman lieneekin syytä ihmetellä, että miten tämä voitti Emmyn parhaasta ohjauksesta. Niin no jos opastus oli tarkoituksella "olkaa noloja", niin silloinhan ainakin henkilöohjaus osui nappiin ja ansaitsikin palkinnon.

Ollakseen kuulemma noin 50 miljoonaa euroa maksanut minisarja The Odyssey harvoin vaikuttaa miltään vanhaa miekka ja sandaali-halpista tyyriimmältä tekeleeltä. Pahvimaiset lavasteet ja styroksikivet eivät ainakaan näytä mitään Tiimarihintoja arvokkaammilta ja kun elokuvan pieninä pidetyt massiiviset taistelukohtaukset ja muut vastaavat jäävät lähikuvien ja kaikenlaisten sumujen peittoon, niin vaikka elokuvaa kuvattiinkin oikein Maltalla saakka ei se kuitenkaan tunnu enimmältä osin muulta kuin studiolavastukselta. Toki ajoittain maisemakuvat ovat kauniita, mutta eivät juuri eroa stillkuvista joiden vuoksi ei tarvitse matkustaa postikorttihyllyä pidemmälle. Oletan kuitenkin, että valtaosa budjetista kuluikin kuvausmatkoihin ja aika runsaisiin tietokone-efektien käyttöön, joiden kohdalla on todettava etteivät nämä kompuutterivisiot ole kovinkaan arvokkaasti vanhentuneita, mutta ovat ainakin tekoajalleen tyyllilleen ilmavan läpikuultavia.

Matkaa tehdään kompuroiden, mutta perille päästään ja siitä suurin kiitos pohjatarinan kiinnostavuudelle.
Mukana oleva merihirviö on ältsin makee ja lopun joukkoteurastus on silkkaa Absurdistanissa oleskelua.

Tähdet: **
The Odyssey