Oikeuden puolesta (Extreme Prejudice, 1987)

Meksikon rajalla olevasta pikkukaupungista on Texas ranger Jack Benteenin (Nick Nolte) parhaista yrityksistä huolimatta tullut huumekaupan suosituimipia kauppasatamia ja pääsyyllinen tähän kukoistukseen tuntuu olevan Jackin lapsuuden ajan paras ystävä Cash Bailey (Powers Boothe). Koska Cash on asettanut majapaikkansa Meksikon puolelle, ei Jack voi valtuuksiensa rajoissa pidättää entistä ystäväänsä ja lisäksi se yhteinen menneisyys on osaltaan vaikeuttamassa miesten välisiä suhteita, jossa ei todellakaan auta asiaa nainen Sarita (Maria Conchita Alonso), jolla on menneisyys Cashin ja nykyhetki Jackin kanssa. Samaan aikaan kaupunkiin saapuu kuolleeksi lavastetuista sotilaista koostuva erikoisjoukko (mm. Michael Ironside, Clancy Brown ja William Forsythe), joilla omat metodinsa huumekaupan sekä Cashin pysäyttämiseksi ja Jack voi olla heille avuksi taikka esteeksi.

Kun näyttelijäjoukko koostuu henkilöistä kuten Nick Nolte, Powers Boothe sekä Clancy Brown, tarinan takaa löytyy John Milius ja ohjaajana on Walter Hill, niin testosteronin määrä ylittää sallitut arvot ja rintakarvatkin alkavat pilkkomaan puita ja grillaamaan makkaraa. Pölyä, tuimia katseita, tiukkoja repliikkejä, vahvaa Sam Peckinpahin kunnioitusta (lopussa on erittäin suoran oloinen lainaus Hurjasta joukosta) ja hapantunutta veljesrakkautta joka voi johtaa vain kuolettavaan kaksintaisteluun. Elokuvana Oikeuden puolesta ei tee ihmeitä vaan pysyttelee aikalailla perusasioiden äärellä, mutta se tekee kaiken sellaisella varmuudella ettei yllätyksettömyys vaivaa laisinkaan. Tämä kun on niitä elokuvia joiden kohdalla tuntuu kuin pitäisi rutistaa oluttölkkejä otsaa vasten ja puhua kovalla äänellä, SILLÄ TÄMÄ ON AIKA PIRUN TIUKAKSI KIERRETTYÄ KAMAA! Selvää, suoraviivaista  ja siksi se toimii.

Erityisen tehokasta on Boothen esiintyminen lopun kaksitaisteluun valmistautumisessa, jossa hän tiedostaa kohtalonsa, mutta ei jaksa enää oikeasti välittää siitä, vaan ottaa asian hyvin rennosti.
"Aw, shit! Look, honey, if you're gonna cry it just fucks it all up, lowers the whole tone. I mean, this ain't just dog shit we're doing, here. These are the two men you love laying in on the line!"
Muutenkin Boothen väsynyt, mutta silti hymynaamaa ja rehvakasta muille esittävä rooli on esitetty hemmetin tehokkaasti. Herkullisinta elokuvassa lieneekin Boothen ja Nolten yhteiset kohtaukset.

Jos aikoo etsiä tämän elokuvan katsottavakseen, niin suosittelen kiertämään kasettijulkaisun kaukaa. Elokuvaa on nimittäin leikattu aika kovalla kädellä ja oudon vaihtelevasti, sillä sensuuri on luonnollisesti kohdistunut elokuvan veritehosteisiin, mutta vain osa roiskeista on poistettu ja osa jätetty täysin ennalleen vaikka tilanteet ovat keskenään aivan samankaltaisia. Se kuinka paljon verta on kuvasta poistettu ei ole kuitenkaan se syy miksei tätä kasettijulkaisua kannata ostaa jos muita vaihtoehtoja on tarjolla, vaan se miten ne leikkaukset on tehty. Tätä on nimittäin leikattu siten, että välillä dialogi saattaa katketa kesken ja ylimääräistä kuvaa on viety pois niin paljon, että joidenkin käänteiden ratkaisut ja hahmojen kohtalot jäävät kokonaan unohduksiin vaikka väkivallan jälkeen olisikin osoitus siitä mitä lopulta tapahtui. Todella huolimatonta työtä.

Huolimattomuudesta puheen ollen, oli huvittavaa huomata kuinka pariin otteeseen kuvaan putoavan mikrofonin ohella Boothen sänki muuttuu kesken kaiken täydeksi parraksi ja palaa sitten takaisin sänkiseen olotilaansa.
Ja tämä voi olla aika kaukaa haettua, enkä mitenkään negatiivisesti kommentoi elokuvan musiikkia, sillä pidän siitä kovasti, mutta tuleeko muillekin tästä lopputekstien kappaleesta mieleen Terminatorissa soiva Burnin' in third degree?

Ihan oikeasti se aloitus on kuin tosi hidastetusti se "you got me burnin', you got me burnin'..."

Tähdet: ***
Oikeuden puolesta