perjantai 29. maaliskuuta 2013

Unelma Jäällä (The Cutting Edge, 1992)

Vuorossa elokuva jonka olen katsonut edellisen kerran sen ollessa uutuus ja erehdyin muistelemaan sen pääosassa olevan Mia Saran, mutta väärässäpä olin.

Talviolympialaisissa toisiinsa kirjaimellisesti törmäävät jääkiekkoilija Douglas (D.B. Sweeney [ei sukua Toddille]) ja taitoluistelija Kate (Moira Kelly) eivät varsinaisesti ihastu toistensa jukuripäisiin luonteisiin. Joten kun edellinen loukkaantuu ottelun aikana, joutuen jättämään hyvästit lätkänpeluulle ja jälkimmäinen epäonnistuu omassa osuudessaan, niin luonnollisesti heidät paritetaan yhteen voittamaan tulevissa taitoluistelukisoissa. Ideana tietenkin on se, että miehisestä aivovauriourheilusta tuttu henkilö saa mahdollisuuden palata jäälle lajissa jota halveksuu ja toisaalta sopivaa paria etsivä neitokainen saa ainoa sopivan yhteistyökumppanin ihmisestä josta ei pidä. Edessä on mahdottomalta tuntuvan erikoistempun harjoittelu ja rakkaus voittaa.

Ei hullumpi romanttinen draama, jossa on pientä pilkettä silmäkulmassa. Nyttemmin (ja jo tuolloinkin) Unelma Jäällä on auttamattoman kulunut (jääkiekkoilija ei ole kirjanoppinut, kun taas taitoluistelija on, edellinen on duunariluokkaa, kun jälkimmäinen rikkaan perheen lapsi, etc.) ja tarjoaa näin ollen runsaasti mahdollisuuksia parodiointiin, josta tunnetuimpana esimerkkinä varmaankin Will Ferrellin Hokkarihemmot, mutta sööttien Sweeneyn ja Kellyn kiusoitteleva kemia toimii sen verran mainiosti, että hyvä fiilis on hyvä fiilis.

Tähdet: ***
Unelma Jäällä

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä elokuvaa en ole nähnyt about 20 vuoteen :o Kiinnostaisi kovasti nähdä, onko elokuva niin hyvä, kuin muistelen vai onko aika kullannut muistot.. Missä muodossa tämä oli/on sulla katsottavissa? :P

...noir kirjoitti...

Se oli... siis OLI kasetti. Olen pistänyt sen jo sittemmin kiertoon.
Äkkigooglaus tarjosi saatavaksi dvd-painosta ainoastaan Amazonista.

Anonyymi kirjoitti...

...noir: Arvasin :/ Kyselin Kirjastopalvelun tarjoaman Viddlan tyypeiltä, josko heillä olisi oikeuksia laittaa tämä jakoon :) Toivottavasti onnistuvat!