keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Dark Breed (1996)

Salaista avaruusoperaatio suorittanut sukkula syöksyy jokeen, tuoden mukanaan kuusi jollekin mille lie avaruusmutaatiovirukselle altistunutta astronauttia. Paikalle kutsutaan siis erikoisjoukkojen bäädääs-kapteeni Saxon (Jack Scalia), joka on niin vanhan liiton miehiä, että käyttää oikein taskunaurista.
Muukalaisolentojen vallassa olevat astronautit etsivät avaruuden,,, öö,,, kakkapökälettä? No, jotain sen näköistä kuitenkin, jonka sisällä on mitä lie psykoaaltosäteitä ampuva astraaliradio ja avaruusolioiden munia. Siispä tutusta maailmanvalloitusaikeista on kyse.
Tottakai astronautit kokevat Craig Shefferin Nightbreed-muodonmuutoksen, saaden tribaalijuovia kasvoihinsa, mutta siihen se ei jää, sillä pian samaiset kiimaisilta gorilloilta kuulostavat astronautit ovat vaarassa synnyttää vatsansa läpi avaruuden ökkömönkiäisiä. Siispä juonessa on lievää Alien, tai pikemminkin Aliens-apinointia (myöhemmin myös Species pääsee peliin, sillä nauteille tapahtuva lopullinen muodonmuutos näyttää enemmänkin siitä elokuvasta lainatulta). Selviää nimittäin, että astronautit olivat lähetetty tarkoituksella altistumaan avaruusvirukselle, jotta he toisivat sen seuraukset kotiin ja biologinen aseteollisuus saisi uusia leikkikaluja. Näin ollen mukana on myös Aliensista tuttuja paniikkitaistelukohtauksia. Siis tietenkin B- ja kakkamyllyn läpi jauhettuna. Saxonin tulee siis hakata avaruuspahisten ohella kollegapahikset. Onneksi apuna on kiltti avaruusmutanttihirviö.

Tämä on niitä elokuvia joita katsoessa luulee vähän väliä levyn skipanneen kohtauksia, taikka aivojen kokeneen happivajetta ja katsoja uskoo siksi hukanneen osan elokuvasta, sillä yht'äkkiä sankari hyppää pakenevan rekan päälle, yht'äkkiä pahikset seisovat keskellä tietä (en tiedä miksi, eivätkä varmaan he itsekään), yht'äkkiä sankari roikkuu auton perässä, etc. Eli hypitään toimintakohtauksista toiseen, mutta ei oikein missään vaiheessa osoiteta miten sinne mentiin. Aivan kuin elokuvan hahmoilla olisi kaikilla jonkinlainen teleportaatiolaite ja sillä loikitaan sinne tänne.
No, ei siis välitetä juonenkuljetuksesta. Meille riittää lähtökohta (örkit tulevat maahan) ja sitten perään ihan vaginasti räjähdyksiä, liekkimerta ja mormonikuoroa. Siispä kyseessä on hiton hauskaa aivosoluntappotoimintaa.

Lisää B-plussaa elokuvalle antaa ainakin minun levyni selvästi epäsynkassa oleva ääniraita, joka saa kaikkien puheen vaikuttamaan spagettiwesterndubbaukselta. Lisäksi suomitekstitys on aivan loistavasti toteutettu, sillä kaikki dialogi on kirjoitettu putkeen kuin yhden ihmisen kertomana, vaikka keskustelijoita olisi useampia. Aivan kuin tämä elokuva olisi legioona, sillä meitä on monta.

Kun elokuvassa yksi henkilöistä sanoo "give him more", niin se onkin käännöksen mukaan "ei enempää", mutta vielä parempi on kun Scalian hahmo sanoo kodittomalle sotaveteraanille "semper fi" ja se on suomennettu muotoon "keittoa ja piirakkaa." HAHAHA!

Tähdet: ~ taikka *****
Dark Breed

3 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Jokos olet tilannut tämän? :D

http://www.youtube.com/watch?v=RHP_AzX61Dc

...noir kirjoitti...

En ole, mutta näyttää aivan minunlaiseltani elokuvalta. Eli lajityyppinsä valiolta.

Tilasin kyllä vesieläimistöön liittyvän leffan nimeltä The Beast, jossa William Petersen tappelee mustekalan, taikka vastaavan kanssa.

Tuoppi kirjoitti...

Grissom vs. Mustekala. No mutta senhän on siinä tapauksessa pakko olla silkkaa laatua.