On niin saamarin kuuma, että hikoiluttaa ihan sikana, uni ei tule, pinna on kireällä, sähköt rupeavat pätkimään ja hitto! kraanavesikin muuttuu Coca-Colaksi.
Ensimmäistä lastaan odottava pariskunta Frank (Ben Murphy) ja Laura (Bonnie Bedelia) koettavat paeta kuumuutta lähtemällä kaupungista maaseudulle, vaikka miten siellä mökillä nyt yhtään sen vilpoisampi olisi kuin muuallakaan kun ei se mökki nyt sentään iglu ole. No kuitenkin, matkalla he huomaavat kuinka ikäviä ihmiset voivat olla kun jonkinlainen rajoituksia aiheuttava katastrofi ilmaantuu. Kaikki ruokatarvikkeet hamstrataan itselle vaikka niin paljoa ei söisi edes... en minä tiedä, joku jolla on tosi kova nälkä. Eikä minkäänlaista apua missään tapauksessa anneta koska silloinhan voisi joutua auttamaan jotakuta. Kuumuus on tappaa Lauran syntymättömän vauvankin, mutta onneksi hänet saadaan turvallisesti maailmaan ja sitten alkaa sataa. Tähän asti kiukkuperseillyt Frank on itse ystävällisyys.
Takakannessa lukee seuraavasti: "Katastrofi-elokuvien superohjaaja Jerry Jameson pitää katsojat pihdeissään!"
Samana Tuhonaallon vuonna '74 Jameson ohjasi kolme muutakin katastrofiteosta joissa joko jumitettiin hississä, väistelttiin hurrikaania tai sitten hengailtiin palavassa talossa, mutta yksikään niistä ei ollut Liekehtivä torni vaan tuolloin vielä voimissaan olleen katastrofielokuvabuumin unohdettavia serkkulapsia, eikä siten Jamesonia voine kutsua niinkään superohjaajaksi kuin kenties trendin synnyttämien ohjaustöidensä lukumäärän vuoksi. Häneen mahdollisesti istuisi paremmin titteli kopiokoneohjaaja Jerry Jameson. En tarkoita tätä kuitenkaan suoranaisena haukkumisena koska ns. televisio-ohjaajana Jameson on ihan perushyvä, vaikkakin mahdollisesti juuri tv-painotteisen uransa vuoksi aika liukuhihnatehtailija (vrt. studiomuusikko) jolta puuttuu sen vuoksi persoonallisuus. Tuhonaalto on kyllä ihan mukava lisä tuolloin ähkyyn saakka kasvatettuun katastrofielokuvien kasaan ja sen katsoo siinä missä minkä tahansa muunkin saman lajityypin tekeleen, mutta juuri se tämän Tuhonaallon ajan raudan takominen saa sen hukkumaan näyttävämpien joukkoon ja olemaan syötävää vain vatsan täytteeksi kuin maun vuoksi. Nimenomaan se näyttävyys on aina ollut leimallista katastrofielokuville, eikä tämä tv-elokuva pärjää alkuunkaan millekään tyypilliselle lentokoneonnettomuudelle taikka palavalle ladolle, mutta toisaalta ei sen juuri tarvitsekaan, sillä kyse ei ole niinkään materiaalisista tuhoista kuin pikemminkin jonkinlaisesta näkymättömämmästä tautiepidemista ja siten ihmispainotteisemmasta tarinasta. Tässä tapauksessa efektit ovat otsan hikikarpalot, kostuneet paidat ja kärsivät ilmeet. Toki kuumuuden kuvauksessa olisi voitu hyvinkin käyttää vaikkapa metsäpaloa lisävaikutusta tekemään, varsinkin kun tietää tämänkin elokuvan kuvaaman ilmaston aiheuttavan helpostikin sellaisia, mutta olin silti oikeastaan hyvilläni nähdessä katastrofielokuvan jossa ei päädytty turvautumaan pelkästään erikoistehosteisiin. Samalla kuitenkin on myös huomautettava siitä, että koska tässä lajityypissä harvemmin panostetaan hahmojen taikka heidän esittämänsä dialogin syvällisyyteen ja tyydytään peruskliseisiin, ei Tuhonaalto tee siinä poikkeusta ja niinpä niiden seuraaminen tämän kohdalla voi käydä tylsäksi kun mukana ei ole silmäkarkkia viemään ajatuksia muualle, eivätkä tämän elokuvan esiintyjät ole niin hyviä jotta pystyisivät pelkällä läsnäolollaan voittamaan esimerkiksi ylösalaisin kääntyvän laivan.
Esiintyjät ovat kyllä ihan hyviä, eivät vain tarpeeksi voimakkaita kantaakseen koko elokuvaa, joka olisi ollut etenkin tässä tapauksessa hyvin tarpeellista koska elokuva kulkee hyvin pitkälti kahden ihmisen turvin.
Paras osa Tuhonaallosta tulee esille heti alussa kun näytetään miten ihmiset reagoivat rasittavaan kuumuuteen ja se ruokatavaroiden hamstraaminen, niistä riitely, kaikkinainen tiuskiminen ja muu ylistressaaminen sekä oman navan tuijottelu oli valitettavankin totta. Noin kuukausi sitten täällä Porvoossa koettiin ns. vesikatasrofi kun kaupunki kielsi isolta alueelta veden käytön kolibakteerin vuoksi ja sehän se vasta kaupungin sekoittikin. Vaikka todettiin, että riittää kun veden keittää ja kuinka samaa bakteerivettä oli ollut putkistossa jo jostain joulusta saakka, ettei kuitenkaan mistään automaattisesta tappajasta ollut kyse, niin vaikuttiko se mitenkään? Ei hitossa! Ensimmäisen ilmoituksen jälkeen apteekeista loppuivat käsidesit vartissa ja kaupungin kaikista kaupoista hupeni pullovesi vissyjä myöten parin tunnin sisällä. Loviisasta saakkakin vedet pitkälti katosivat hyllyiltä saman päivän aikana. Osa ihmisistä osti selvästi enemmän kuin tarpeeksi, ihan vain varmuuden vuoksi. Tiedän varmuudella jopa Sipoosta tulleen ihmisiä ostamaan Porvoon vesiä koska eivät uskaltaneet juoda omaa kraanasta tulevaa, vaikka kyseinen paikka ei ole lähelläkään kieltoaluetta. Kun vedet loppuivat alkoi osa ihmisistä suuttumaan ja haukkumaan myyjiä veden pimittämisestä. Valtaosa toki ymmärsi tilanteen, koska tietenkin ne loppuivat sillä eihän mikään kauppa ylitäytä talvella vesivarastoa siltä varalta, että jos tänään nyt sattuisikin olemaan jokin pöpö vedessä. Se kaikkinainen ylireagointi ja paniikki mikä ihmisissä näkyi oli kieltämättä huolestuttavaa ja kun vieläpä eräs yksityisyrittäjä meni sen myötä ostamaan jonkun vesitehtailijan varastot tyhjiksi myydäkseen itse pullot paikallisille kaupoille ylihintaan oli sekin masentava esimerkki ihmisten itsekkyydestä. Pahat tilanteet tuovat ihmisissä liian usein ikävät puolet esille ja niillä on surullinen tapa peittää hyvät asiat alleen. Suorastaan v*tutti kuunnella kun jotkut kaikkitietävät julistivat, että nyt kaupat rahastavat katastrofilla kun eivät edes tiedä mitä kauppa oli sen veden saadakseen joutunut itse maksamaan. Ensi kerralla kun vingut, että kahvi on liian kallista niin mainittakoon ettei yksikään kauppa myy sitä saatanan juhlamokkaa tekemättä joka paketilla tappiota. Eikä sillä ollut oikeasti väliä paljonko vesi tuolloin maksoi kaupoissa koska kaupunki järjesti vedenjakelupisteitä ympäri ämpäri, joista saattoi sitten halutessaan hakea sitä vaikka selkä vääränä pönttöön kaadettavaksi. Muistinko muuten mainita sen, että kraanaveden keittäminenkin olisi riittänyt, jolloin paniikki oli ihan turhaa. No mutta kuitenkin, se vesiongelma ei ollut mikään oikea hätä vaan melkein verrattavissa siihen kuinka joidenkin ahtaajien lakon vuoksi ei saatu tiettyjä ruisleipiä hyllyyn ja se suututti ihmisiä (ihan oikeasti, silloinkin jotkut olivat kirjaimellisesti itku silmässä kun eivät saaneet suosikkimakuaan), vaikka ei hätää, sinä selviät ja selvisit. Minäkin asun alueelle jolla veden käyttö oli kielletty ja silti kävin normaalisti suihkussa, pesin normaalisti hampaani ja otin normaalisti vesilasille yöpöydälle josta normaalisti hörppäsin kun suu kuivui. En ripuloinut tai mitään muutakaan. Olihan sitä samaa bakteerivettä käytetty jo noin kuukausi. Ainoa kerta kun vedessä oli jotain epämiellyttävää oli kun se kloorattiin puhdistamiseksi jolloin se tietenkin maistui pahalta. En luonnollisestikaan väitä ettäkö ainakaan kaikki heistä yhdestä taikka kahdesta ihmisestä jotka tunsivat kolibakteerin vaikutuksen olisivat valehdelleet, mutta tarkoitan että tapahtuma kasvoi ihmisten päässä suuremmaksi hädäksi kuin se todellisuudessa olikaan, eikä siihen ollut tarvetta. Mutta se kenties oli hyvästäkin siinä mielessä, että sellainen toimii peilinä näyttääkseen kuinka omahyväisiä monet meistä voivat ollakaan ja kuinka kermaperseitä me nykyään olemme kun jos kaikki ei ole paremmin kuin tip top on se silloin täysin suolesta. Onneksi joukossa on hyviäkin ihmisiä, mutta tätä Tuhonaaltoa ajatellen sen väkevin osuus on nimenomaan alussa jossa näytetään se negatiivinen osuus itseensä katsomisesta.
Joskus kuitenkin mietityttää, että miksi ihmiset käyttävät niin kovin innokkaasti termiä maalaisjärki kun eivät itse noudata sitä.
Jostain syystä en tiedä miksi olen aina näkevinäni tuossa kannen yläosassa lipun sijasta pianon.
Jostain syystä en tiedä miksi olen aina näkevinäni tuossa kannen yläosassa lipun sijasta pianon.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti