No niin, se on toisen kuoleman partion vuoro. Olen lykännyt tästä kirjoittamista koska halusin löytää sen ensimmäisen osankin, mutta nyt tuon eilisen S.C.A.R. - kuoleman partion vuoksi en malttanut enää odottaa. Ei tämä liity mitenkään siihen Stephen Baldwinin elokuvaan, mutta se on se nimen suomennos miksi halusin ottaa C.A.T.:n juuri nyt esille. Eikä sillä sinänsä ole väliä vaikka ensimmäinen osa ei olekaan ollut mukana, kerran kun molemmat ovat itsenäisiä tarinoita joissa vain on sama erikoisryhmä mukana. Erikoisinta tässä on kenties ohjaajan ohella (William Friedkin) se, että ensimmäinen C.A.T. oli tarkoitettu samannimisen tv-sarjan pilottijaksoksi, mutta kun siitä ei tullut mitään niin pari vuotta myöhemmin tehtiin jatko-osa sille sarjan aloitus-/esittelyjaksolle. Sarjaa ei tästäkään huolimatta tehty, mutta eipä mieleen tule pahemmin muitakaan tuollaisia tapauksia joissa pilottijakso ei saa ollenkaan tv-sarjajaksoja tuekseen tai kuten välillä käy, kokonaan uudelleen tehtyn esittelyjakson, vaan jatko-osan.
Hmm, keitäköhän nuo ylläolevan julisteen henkilöt ovat. Eivät ainakaan tästä elokuvasta.
Kun hätä on suurin, eikä poliiseista taikka palomiehistä ole apua kutsutaan paikalle erikoisjoukoista salaisista salaisin ja samalla myös parhain: C.A.T. (Counter Assault Tactical). Nyt heidän apua tarvitaan kun Etelä-Afrikkalainen uusnatsipuolue ei aio tyytyä vain työleirien perustamiseen, vaan halajaa itselleen plutoniumia josta tehtäisiin pommi ja siten mielipuolinen diktaattori voisi uhata koko maailmaa. Tai no, se ei vielä riitä maailmanpoliisina toimimiseen, mutta auta armias kun vakoilutehtävissä olevat jenkkisotilaat joihin lukeutuu yksi C.A.T.:n jäsen jäävät natsipuolueen vangiksi ollaan kyllä sitten heti valmiina puuttumaan peliin. Niin ja tottakai jenkkisotilailla oli mukanaan disketti (korppu) joka sisältää salaisen Python Wolf-projektin tiedot (joku säämanipulaatiohommeli tai jotain), mutta mitä siitä kun nyt Steve James on jazz-klubilla soittamassa trumpettia. Tästä hyvästä laitan kuvan Jamesista joka löytyi hakusanoilla Steve James badass. Ei se tästä elokuvasta ole, mutta katsokaa nyt eikö muka ole badass?
Ai niin, se miksi William Friedkin saattaa olla se toinen erikoinen seikka C.A.T.-elokuvien kohdalla on siinä, että näiden aikana (ensimmäinen vuonna 1986) televisio ei vielä ollut samalla tavalla Hollywoodin isoja nimiä houkutteleva ja arvostettu kuin nykyään, jolloin tuolloin ei vielä puhuttu yleisesti siten kuinka televisiosta löytyvät ne laadullisesti paremmat elokuvat (tai sarjat, kuten tänään) ja Manaajan sekä Kovaotteisten miehien ohjaaja tekemässä televisiotoimintaa vaikutti aikoinaan jonkinlaiselta slummailulta. Joskin samalla on huomioitava, että 1983 Friedkin ohjasi Vuosisadan kaupan (Chevy Chase, Sigourney Weaver) jota ei kuulemma halua huonon kokemuksen vuoksi edes muistella (ei haukkuakseenkaan), että kenties hän joko omasta halustaan halusi vältellä isoja nimiä ja produktioita, taikka hänellä ei siinä vaiheessa ollut juurikaan sanavaltaa. On nimittäin muistettava, että vaikka vuoden 1985 Elää ja kuolla L.A.:ssa onkin erittäin hyvä elokuva niin aiemmista merkittävistä esimerkkielokuvista oli kulunut jo runsaasti aikaa ja vaikka Friedkin edelleen 80-luvun lopullakin todisti kerta toisensa jälkeen kykynsä niin yhtä muistettavia globaaleja hittejä ei tuntunut tulevan. Eikä tarkoitukseni ole mitenkään vähätellä Friedkinia, sillä valtaosa hänen elokuvistaan ovat aivan loistavia ja ovat olleet sitä ihan viime päiviin saakka, mutta kyllä tämä C.A.T. vaikuttaa enemmänkin tilaustyöltä jonka puikoissa olisi voinut olla kuka tahansa Mick Garris. Ei siis niin etteikö kyseessä olisi kelvollisesti viihdyttävä toimintaelokuva ja olisin kyllä tuohon aikaan aivan takuulla seurannut C.A.T.:ia tv-sarjana jos sellainen olisi tehty, mutta nyt ajattelenkin tätä nimenomaan William Friedkinin elokuvana ja häntä tästä ei huomaa. Kyseessä on siis hyvillä nimillä (tekijöissä Friedkinin ohella jo aiemmin mainittu American Ninjoista tuttu fuckin' cool Steve James, valitettavasti äskettäin edesmennyt aina vakuuttava Miguel Ferrer ja musiikista vastaa itse Ennio Morricone [joskin sekin olisi voinut olla Mick Garrisin käsialaa]) tehtyä mallikkaasti rullaavaa tv-toimintaa (eräänlainen huumorintajuton A-Team, jonka tavoin joukossa on komea hurmuri, bad ass brother, isällinen johtaja ja kaunis nainen, joka on siis melkein sama kuin A-Teamin luokan pelle aka Murdock), mutta ei ideansa taikka toteutuksensa puolesta mitään niin ihmeellistä jotta ihmettelisi miksi ei tv-sarjaa ilmaantunut, kun pelkästään tämä kakkososakin tuntuu liioittelulta. Vähintään tämän olisi voinut tiivistää 42 minuuttiin.
Tähdet: **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti