Mainelaisessa järvessä, Black Lakessa jokin syö sukeltajasta puolet ja se on aika huono juttu, joten sheriffi Hank (Brendan Gleeson) ja riistanvartija Jack (Bill Pullman) ryhtyvät selvittämään mikä se jokin on. Avukseen ja haitakseen he tänne syrjäseudulle saavat suurkaupungin herkkähipiäisen paleontologi Kellyn (Bridget Fonda) ja seikkailuhenkisen mytologian professori Hectorin (Oliver Platt), mikä tietenkin aiheuttaa runsaasti humoristista naljailua ns. kala kuivalla vedellä-ilmiöstä ja takahikiän punaniskaisuudesta. Hector kertoo ihmisiä syövän pedon olevan krokotiili, mikä tietenkin herättää epäuskoa kaikissa muissa sillä miten hitossa jokin krokotiili olisi tänne eksynyt ja pelkästään puremajälkien perusteella sen pitäisi sitten olla vieläpä hemmetin iso. No tottakai se on krokotiili ja hemmetin iso onkin.
"Uh, there's something I wanted to ask you. What's it like to be a woman in the woods of Maine? I mean, the guys don't turn all horny or anything like they did in Deliverance, right?"
Hyvin huvittavana pidän sitä, että kun Lake Placid ilmestyi sitä mainostettiin Ally McBealin luojan elokuvana ja toki molempien takana onkin sama tuottaja (David E. Kelley), mutta vaikka tässä nyt onkin kevyen koominen teos ja siten ei pelkkää kauheaa kauhua, niin kyllä se silti antaa aika vääränlaisia mielikuvia elokuvasta jossa jättiläiskrokotiili repii ihmisiä riekaleiksi. Eikä se krokotiili ole edes Vonda Shepard. Toki tuolloin Ally McBeal oli vielä in-juttu, joten luonnollisesti se haluttiin ottaa jotenkin esille Kelleyn tuottaman/kirjoittaman elokuvan kohdalla, mutta kuitenkin.
Lake Placid on siltikin varsin mainio kauhukomedia ja kyllä se Ally McBeal-mainintakin on siten paikoillaan, että kuten siinä ja useammassa muussakin tuotoksessa jossa Kelley on ollut mukana on paljon puhetta ja usein dialogi on kevyen piikittelevää, ja jos jotain niin Lake Placidissa puhutaan paljon ja joka ainoa hahmo on minimissäänkin näsäviisas. Onkin aika hauskaa, että lähes poikkeuksetta kun joku sanoo jotain, ihan mitä vain niin siihen vastataan pienellä piikillä. Se humoristisuus onkin Lake Placidin suurin etu koska punaiselta langaltaan se on kuitenkin vain tavallinen hirviö on vapaana-tarina. Ennen kuin mainitsette jotain elokuvan twistista niin todettakoon, että sekin on aika perinteinen hirviö on irti-tarinan käänne, sillä kuinkahan monta kertaa esille on tullut se kuinka ihminen olikin kaiken takana. Joskin nimenomaan Lake Placidin runsaan huumorin ansiosta se paljastus on henkeen sopivan veikeä ja varsinkin se on huvittavaa miten rauhallisesti siihen suhtaudutaan.
Jo pelkästään elokuvan nimikin on vitsi, sillä paikkana ei ole Lake Placid vaan järvi joka olisi haluttu nimetä siten, mutta se olikin jo varatttu. Joten kevytmielisyys on läsnä jo alusta alkaen
Siitä huolimatta, että kyseessä on varsin mainiosti viihdyttävä kevyt kauhukomedia niin se tuntuu yhden hitin ihmeeltä, koska on kuitenkin kaikesta miellyttävyydestä huolimatta jälleen vain eräänlainen parodinen Tappajahai ja sellaiseksi vain harmittoman ilmava teos. Kuin häivähdys pumpulia hattarassa. Tämä on sellainen elokuva jonka katsoo tyytyväisenä kun se tulee esimerkiksi kanavapujottelun yhteydessä vastaan, mutta jos sattuu vaihtamaan kanavaa ei se laisinkaan pakota vaihtamaan takaisin ja siksi olinkin aikoinaan yllättynyt, että se sai jatkoa. NELJÄSTI! Ja viimeinen niistä vieläpä yhdisti sen Anaconda-elokuviin. Siis siihen leffasarjaan joka koetti kolmannessa osassa nostaa itsensä jo ensimmäisen elokuvan aiheuttamasta masennuksen suosta David Hasselhoffin avustuksella. Oh, mercy!
Kuin Alligaattori, mutta vain vaihdettuna samankokoiseen krokotiiliin ja suurempaan määrään ei-aivan-mustaa-mutta-melkein-ainakin-huumoria.
Tästä vaihtoehdosta pidän huomattavasti enemmän kuin varsinaisesta kansikuvasta.
Tähdet: ***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti