Viimeinen isku (Final Impact, 1992)

Entinen naamaanpotkimisurheilun suurnimi Nick (Lorenzo Lamas) on hävittyään mestaruustittelinsä pudonnut kovaa, korkealta ja aina kaikkein syvimpään hautavajoamaan saakka. Nick on entinen, menneisyyttä, häviäjä, pohjasakkaa, yhteiskunnan häpeäpilkku ja asiat ovat vieläpä huonosti. Ainoa valokeila jossa hän enää paistattelee on alkoholin aiheuttama näkövääristymä ja rasvatun rintakehänsä aiheuttama kiilto. Nick omistaa kaupungin suosituimman yökerhon, on kellon ympäri kauniiden himokkaiden naisten ympäröimänä, oma kaiken anteeksi antava mielitietty Maggie (Kathleen Kinmont) on hänkin ilo silmille, rahaa on kuin roskaa, alaiset palvovat reilua pomoaan ja kansa muistaa edelleen kunnioituksella urheilusankaria. Öö, sori unohdin mikä se Nickin ongelma nyt olikaan? Rahaa on, valtaa on, arvostusta tulee, kuntokin on kohdallaan ja naiset ottavat vuoronumeroita jo pelkästään päästäkseen unelmoimaan tästä epäonnistujasta.
No kuitenkin, kohta paikalle saapuu nuori potkutaitoinen viattomuuden huippu Danny (Michael Worth) from lande ja hän näkee millaiseen ahdinkoon idolinsa onkaan itsensä ajanut. Kunhan ollaan aluksi ihmetelty suurkaupungin ihmeitä sekä villiä menoa aina kortinpeluusta limuautomaatteihin saakka pääsee Danny Nickin suojatiksi, sillä has been näkee wanna be:ssä mahdollisuuden päästä takaisin huipulle vaikka sitten vain vampyyrimäisesti imemällä toisen menestyspotentiaalia. Mikä tärkeintä, valmentaessaan Dannya potkunyrkkeilykisoissa voisi Nick päästä sijaiskärsijän avustuksella kostamaan hänet syöksykierteeseen ajaneelle nykyiselle mestarille Jakelle (Jeff Langton). Onkin aivan ymmärrettävää, että Nick janoaa kostoa sillä voittihan Jake tittelinsä... öö... reilulla pelillä ja normaalien tapahtumien myötä? Nick, miksi teet niin vaikeaksi tuntea sympatiaa sinua kohtaan ja olemaan puolellasi?
Toki myöhemmin osoitetaan, että Jake on täysi sika jota yleisö vihaa ja kuinka Nick ymmärtää ettei kannata kantaa kaunaa, eikä Dannyn tarvitsekaan suorittaa Nickin tahtoa vaan voi halutessaan vaikkapa iskeä hanskat tiskiin ja olla silti ylpeä saavutuksistaan. Luonnollisesti Nickin katumus tapahtuu yhdessä maailman tahattomasti huvittavimmassa kuolinkohtauksessa kun hän aluksi haastaa Jaken ns. laittomaan katutappeluun, päätyy sen seurauksena lihahyytelöksi, mutta ehtii sopivasti kuolinvuoteellaan kertoa Dannylle olevansa ylpeä hänestä ja juuri sen ei ole häpeä luovuttaa-jutun, kuten myös saa ensimmäistä kertaa eläissään sanotuksi "rakastan sinua" Maggielle ennen kuin kuolee pois. Sinänsä tämä kohtaus ei ole kaikesta koomisesta hengenhaukkomisesta ja rykimisestään huolimatta mikään onneton suoritus Lamasilta, mutta juuri se kaikkien anteeksipyyntö- ja elämänopetuskliseiden tunkeminen tähän kohtaan pariin minuuttin survottuna hänen kontolleen on aivan liikaa ja kun mies vielä pilaa sen viimeiset sanansa "rakastan sinua" sanomalla perään "kuulitko mitä sanoin?", niin siinä tavoitellaan jollekin vadelmapystiä. Hienoa tässä on vielä se, että kun kuoleva ns. viisas vanha mestari viimeisillä henkäyksillään kertoo mikä on tärkeää elämässä, eikä se todellakaan ole turpaan mättäminen taikka kosto, niin koska hänen kuolemansa on seurausta koston kohteena olleen ihmisen toimesta (joskin Nick itse haastoi hänet ei sääntöjä-tappeluun) on tietenkin tälläisessä elokuvassa luonnollista, että juurikin koston kuolleen mestarinsa puolesta Danny pistää tapahtumaan, sillä onhan tässä vielä viimeinen ottelu edessä. Joka sekin vedetään myöhempien aikojen Rocky-meiningillä jossa Jake (vrt. Ivan Dgago) ensin pulverisoi Dannyn ja kun nuori heeroksemme on siinä kunnossa, että pelkkä silmien sulkeminen vaatii vuosien fysioterapian saa hän voimaa kuin Kippari-Kalle pinaatista ja yhdellä monistetulla iskulla voittaa pelin. Tottahan se on, että aina kun minutkin hakataan Barbapapaksi niin juuri silloin siskonmakkaralihakseni ovat vahvimmillaan.

Jos oikein tihrustaa silmillään ja kaivautuu syvällä pinnan alle voi olla aistivinaan Viimeisen iskun pyrkivän Rockyn ja Karate Kidin viitoittamalle tielle jossa jonkinlainen altavastaaja saa mentorikseen entisen suuruuden taikka vaikkapa epäsovinnaisia oppeja hyödyntävän henkisyyteen pyrkivän gurun. Lorenzo Lamasista ei vain ole minkäänlaiseksi herra Miyagiksi, eikä Michael Worth osoita tarvittavaa kolmijalkaisen katukoiran kärsimystä jonka vuoksi häntä kannustaisi minkäänlaiseen voittoon. Tässä on pelkästään lihapää opastamassa lihapäätä. Siten noita edellisiä esimerkkejä käyttäen se on Rocky nelonen kostoteemoineen ja suuren pahan voittamisineen joka on kuitenkin suht' osuva vertailukohta ja samaan tapaan Viimeinen isku onkin parhaimmillaan ollessaan täydellistä paukapäisyyttä, lähennellen non stoppina niin huonoa että se on jo hyvää. Mukana on amatsoninaisia vähissä vaatteissa, isoja öljyttyjä lihaksia ja treenauskohtauksia joissa jokaisessa Dannya vatkataan kuin vispipuuroa, eikä Lamasista ole minkäälaiseksi zenmestariksi vaan ainoa opetus jonka hän pystyy antamaan on kyky pukeutua aina niin, että öljytty rintakehä on paljaana.

Kyseessä on siis riemastuttavaa roskaa ja tosiaan kun jokainen Dannyn treenausosuus taikka varsinainen ottelu johtaa siihen, että hänestä tehdään lihapataa niin tottakai hän nousee vailla ruhjeita voittajaksi, mikä onkin aivan loistavaa.
Pidän erityisesti siitä kuinka lopussa Danny kohtaa Jaken siinä viimeisessä ottelussa ja Jaken valmentaja antaa suojatilleen neuvon pitää Danny kaukana sillä hän on aivan liian nopea lähitaistelussa niin kamera siirtyy Dannyn puolelle jossa hänen valmentajansa sanoo, että pysy kaukana Jakesta. Hyvä neuvo.

Tähdet: ~ (tai hyvällä tuulella ollessa *****)
Viimeinen isku