lauantai 13. lokakuuta 2012

Periskooppi Pystyyn (Down Periscope, 1996)

Kyllä, sillä on seksuaalinen merkitys.

Hienoisessa vastarannakiisken, mutta samalla tehokkaan merimiehen maineessa oleva kapteeni John Dodge (Kelsey Grammer) on jo hyvän tovin odottanut ylennystä ydinsukellusveneen kippariksi, mutta aiheutettuaan harmaita hiuksia mulkeromaiselle amiraali Grahamille (Bruce Dern) ei Dodgella ole juuri mahdollisuuksia edetä armeijaurallaan. Siispä Grahamin ansiosta Dodgelle annetaan komennettavakseen kaikkien aikojen suurin luuseriporukka ja paikaksi ruosteenraiskaama dieselsukellusvene jonka olisi syytä olla pysyvästi Mariaanien haudassa. Grahamin ajatus tietenkin on siinä, että koska hän ei voi itse potkia Dodgea pihalle, toivoo hän miehen itse ymmärtävän lopettaa saadessaan tarpeeksi kuonaa niskaansa (eli hieman sama periaate kuin mitä moni työpaikka harrastaa. Tehdään työstä niin ikävää, tai vähennetään tunteja jotta työntekijä itse lopettaisi muka vapaaehtoisesti), mutta Dodgepa ei aio luovuttaa ja voitto tulevassa sotaharjoituksessa voisi mahdollistaa kunnon sukellusveneen ja miehistön saamisen. Graham varmistaa, että kyseinen sotaharjoitus on luokkaa Kobayashi Maru, mutta kuten arvata saattaa niin juuri luuserimiehistön omalaatuisten kykyjen avulla ja Dodgen omalla kurittomuudella tehtävä suoritetaan kunnialla ja oi kuinka Grahamia nolottaa. Lopussa tietenkin Dodge ei halua erota miehistöstään, mutta senhän jokainen tajusi jo siinä vaiheessa herra joukkonsa kohtasi.

Tyypillinen Poliisiopisto-sarjan (joskaan ei yhtä muistettavilla hahmoilla) komedia jossa huumoria revitään siitä kuinka lapsellisten merimiesten joukkoon on päätynyt nainen pikkutuhman vitsin kohteeksi, kuinka yksi joukosta on kireä pilkunviilaaja, kuinka joku tekee hassuja ääniä, kuinka joku saa ruuasta ilmavaivoja, kuinka joku saa sähköiskun ja koskee heti samaan paikkaan, kuinka joku päätyy kakan tai vastaavan peittämäksi ja kuinka lopussa juuri samaistumisen kohteena olevat sopimattomat ihmiset näyttävät jäykkiksille mistä kana virtsaa. Eli yhtikäs mitään uutta niin tarinan, hahmojen kuin irrallisten vitsien suhteenkaan ei ole tarjolla, mutta väsyneen mielen tyynyksi elokuva kelpaa ihan kelvollisesti. Ei ajatuksia, mutta ainakin näemme Lauren Hollyn rintavaon ja tässä tapauksessa sekin riittää loppuun saakka. Ja siltä varalta ettei joku sen vuoksi viitsi kahlata puhkikuluneita kohtauksia läpi, niin tässä yhteenveto.

Rob Schneiderin ja Harland Williamsin kaltaiset näyttelijät ovat tälläisten elokuvien vakiokalustoa ja toki on ymmärrettävää, että mukaan saadaan aina joku niin sanottu laatunäyttelijä (joskin usein he vakiinnuttavat asemansa vasta tälläisten elokuvien jälkeen [vrt. Kevin Spacey Syyttömissä Silminnäkijöissä]), mutta silti ihmeen monta sellaista näyttelijää on saatu mukaan tähän kyseiseen elokuvaan. William H. Macy, Kelsey Grammer, Bruce Dern ja Harry Dean Stanton saavat lukumäärällään miettimään, että kuinkahan tylsää heillä on täytynyt tuolloin olla suostuakseen näin liukuhihnamaiseen tuotokseen.

Kelsey Grammerin ajatukselle päästä pois televisiosta ja osoittaa olevansa muutakin kuin Frasier Crane ei Periskooppi Pystyyn ainakaan hyvää luvannut, mutta mikä ei tappanut, ei myöskään vahvistanut.

Ja hetkinen, kannessa kyllä lukee Periskooppi Pystyyn, joten onko tämä IMDb:n nimitys kirjoitusvirhe vai onko elokuva todella julkaistu täällä myös noin kömpelöllä vitsillä. Kuka Tamperelainen tässä on takana?

Tähdet: *
Periskooppi Pystyyn

5 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Jaa kukako tamperelainen? No, en ainakaan minä... muistaakseni.. :D

Eikös näitä sukellusvenekomedioita ollut toinekin? Bruce Campbell taisi olla siinä mukana, ellen (ripley) nyt ihan väärin muista...

...noir kirjoitti...

Joo, McHale's Navy muistaakseni nimeltään ja eikös siinä Kelsey Grammeria esittänyt Tom Arnold.
Taisin aikoinaan sekoittaakin nämä elokuvat keskenään.

Jessus kirjoitti...

Voi ei... Miksi ihmeessä minut valtasi juuri suunnaton tarve nähdä tämä elokuva uudestaan?!

...noir kirjoitti...

Olen pahoillani

Jessus kirjoitti...

Sen verran tarvitsee vielä tuosta nimestä sanoa, että muistan kun tämä tuli joskus telkkarista, niin kaikissa mainoksissa ja lehdissä leffan nimi oli kyllä juurikin tuo "PERSKOOPPI pystyyn"... Perskooppi...? Ohhoh...