lauantai 13. lokakuuta 2012

Capricorn One (1977)

Elokuva meille jotka epäilemme suuresti Kuu-lennon paikkaansapitävyyteen.

Astronautit Brubaker (James Brolin), Willis (Sam Waterston) ja Walker (O.J. Simpson) valmistautuvat uransa huipennukseen, avaruusmatkaan kohti Marsia ja suuri tapahtuma kerääkin koko maailman huomion itseensä. Yllättäen juuri ennen lähtöä astronautit poistetaan raketista ja viedään syrjäiseen piilopaikkaan. Raketti kuitenkin laukaistaan tyhjänä ja tapahtumaa seuranneelta kansakunnalta on astronauttien poistaminen matkasta pidetty salassa. Onneksi kuitenkin tohtori Kelloway (Hal Holbrook) saapuu astronauttien luokse kertomaan mikä on jutun juju. Koska yleisön kiinnostus avaruusmatkailuun oli ajan myötä vähentynyt roimasti ja toiminnan kustannukset ovat samalla nousseet korkeammalle kuin atmosfääriin, oli NASAn rahoituksensa turvatakseen varmistuttava Mars-lennon onnistuminen ja paras tapa siihen on kuvata tapahtumat studiossa.
Brubaker ja ystävänsä eivät luonnollisesti kovinkaan innokkaita ole myymään ihanteitaan ja moraalikäsityksiään, mutta Kelloway osoittaa että kielteinen vastaus feikkaukseen johtaisi astronauttiemme ja heidän perheidensä räjähtävään kuolemaan, joten älä sano ei. Valitettavasti parhaimmassakin suunnitelmassa on heikkoutensa ja kun eräs avaruuskeskuksen työntekijöistä huomaa televisiointisignaalin tulevan muualta kuin mistä pitäisi ja ohimennen mainitsee siitä toimittajaystävälleen Caulfieldille (Elliot Gould), alkavat epäilykset heräämään. Kun vielä samaan aikaan Brubaker, WIllis ja Walker alkavat puhumaan siitä etteivät voi olla hiljaa tapahtumista, päättää NASA aloittaa siivoukset. Epäonnistunut paluulasku ja kolme ruumista on pientä jos sillä varmistetaan avaruustutkimuksen pinnalla pysyminen.
Pääsevätkö astronauttimme pakoon ja onnistuvatko he paljastamaan totuuden kaikelle kansalle?

Charles Brubaker: We... are dead. We are dead. 
Lt. Col Peter Willis: Shit. I was such a terrific guy.

32 minuutin kohdalla on tosi häiritsevä leikkausvirhe, kun kameran suunnasta riippuen Hal Holbrookin kädet hyppivät paikasta toiseen.

Pidän Peter Hyamsin Sheriffi-versioinnista Operaatio Outlandista ja 2010 onnistui muutaman katselukerran avulla voittamaan puolelleen, mutta silti mies muistuu enemmän End of Daysin kaltaisten korkeintaan ihan ok-tason elokuvien puurtajana. Itselleni muistettavin Hyamsin elokuvista on taatusti A Sound of Thunder, koska sen kaltaiseen umpisurkeuteen harvoin onnistutaan pääsemään ja se elokuva jos mikä on niin huono että hyvä. Nämä sanottuani mainitsen myös, että pidän kovasti Capricorn Onesta, mutta en koskaan meinaa muistaa sen olevan nimenomaan Hyamsin elokuva. Joten pidän siitä kenties pikemmin hänestä huolimatta kuin hänen vuokseen. Vaikka väliäkö tuolla, sillä Capricorn Onen feikkiavaruusmatkaan liittyvä ajojahti-salaliitto-juoni on mielestäni erinomainen (etenkin kuvat joissa miehistöä näytetään tekemässä valheellista Mars-laskeutumista studiossa ovat vakuuttavia) ja pääosin hyvät näyttelijät jaksavat pitää tuota erinomaista juonta varsin uskottavasti yllä.
Tempo on tarvittavan energinen ja se ilmenee jo tuhatta ja sataa kulkevista alkuteksteistä, joten jännitys pysyy mainiosti päällä ja parhaimmillaan Capricorn One tarjoileekin täydellistä paranoiaa. Tehokkaimmillaan elokuva onkin ennen kuin varsinainen astronauttien takaa-ajo alkaa, sillä tuolloin elokuvan jännitystä luodaan enemmän muilla tekijöillä kuin varsinaisella paukuttelutoiminnalla ja tällöin hahmoihin ja tapahtumiin uskoo enemmän.
Ja Jerry Goldsmithin musiikki on loistavaa, mikä tuskin on yllätys kenellekään.

Miinuksina muutama hassu leikkaus, pari huonoa koomista osuutta joiden olisi suonut jäävän poistettuihin kohtauksiin, hupsut ideat kuten oven murtaminen kolikolla ja O.J. Simpsonin läsnäolo, sillä mies ei tunnu juuri muuta tekevän kuin murahtavan pariin otteeseen ja se ei riittäisi edes opetetun karhun esityksessä.

Tiedättehän kuinka M.A.S.H. kertoo oikeasti Vietnamin, eikä Korean sodasta. No samalla tavalla tämä elokuva tuntuu siltä kuin sen avaruusmatka ja sen feikkaus kertoisi oikeasti kuumatkasta, mutta syystä tai toisesta ei uskallettu sanoa sitä suoraan ja näin ollen Kuu vaihtui Marsiksi. MEITÄ MANIPULOIDAAN! Sillä myöhemmin O.J. Simpson päätti ruveta murhaamaan ihmisiä ja teki sen aivan varmasti vastustaakseen NASAn toimintaa. Vai onko kyseessä jälleen salaliitto jossa valtio on takana? Totuus on tuolla jossakin.

Tähdet: ****
Capricorn One

2 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Eräs mainoslause väitti kerran totuuden löytyvän kaurapuurosta. :D

...noir kirjoitti...

Kaurapuuron oheen sopii hyvin mehu. Ei mutta hetkinen.
O.J. Simpson, orange juice...

Mehu, puuro, totuus. Hyvä luoja, O.J. on syyllinen!