Joko muinaisessa italiassa olivat ihmiset ja lehmät todella pitkiä, tai sitten kuvaa on venytetty väärin. Samapa tuo sillä kuka hitto tässä on ollut leikkaajana kun jo parin minuutin sisällä ääni katkeilee ja kuva hyppii siihen malliin ettei edes Marty McFly matkusta ajassa niin ahkerasti. No kuitenkin, Ursus (Samson Burke) on ihan tavallinen maanviljelijä. Ihan tavallinen. Möyrii mullassa ja kaikkea. Älkää uskoko mitään muuta ja sitten heti kun Ursus on tuon sanonut lähtee hän legendojen suurena sankari puolustamaan menneitä urotöitään auttaessaan prinsessa Siraa (Wandisa Guida), sillä taas kerran on meneillään sota tai jotain ja paha petollinen kuningas Zargo (Livio Lorenzon) haluaa Siran vaimokseen vaikka väkisin ja siten lopullisen vallan siis niin kuin kaikkialla. Kunhan tämä paljastuu Ursukselle niin lätty lätisee.
Huonosti näytelty, ruma kuin synti ja juoni tavanomaista kakkaa, mutta tällä kertaa lisäapuna juuri sellainen epälooginen leikkaus jollaisen perään huutelin Planet Terrorista kirjoittaessani. Eli kun ääni ja kuva katkaistaan ilman järjellistä toimintaa niin se ei onneksi myöskään jatku tolkullisena, vaan jo pelkkää stabiilia keskustelukohtausta seuratessa tulee mieleen ajatuksia kuten minne se nyt katosi, vaikka se mikä onkin on edelleen paikoillaan kameran edessä. Eivät ne kömpelyydet kyllä jaksa lähellekään koko elokuvaa kantaa, sillä kuten oikeassa roskassa kuuluukin olla niin virheet tulevat esiin arvaamatta ja välillä niitä ei olekaan tarpeeksi jotta lopputuloksesta jäisi oikeasti hyvä maku suuhun.
Tälläiseltä roskan tuleekin näyttää:
Miksi aina kidutetaan kantamalla jotain myllynkiviä taikka veivaamalla wheel of painia?
Niin ja tällä kertaa Ursus on sitten Roger Daltrey.
ATLAS IN THE LAND OF THE CYCLOPS (Maciste nella terra dei ciclopi, 1961)
Arvatkaa vaan ovatko taas kerran kansakunnat sodassa ja vain Maciste (Gordon Mitchell) voi auttaa.
On hyvää kuningatarta ja on pahaa kuningatarta ja pahiksilla on apunaan kyklooppi (Aldo Padinotti) joka on ihan riivatun vihainen siitä, että Ulysses aikoinaan sokaisi hänet.
Maciste pelastaa ennustusten avainvauvan leijonalta ja toteaa ettei ole syytä itkeä ja hyvä niin, sillä ei tuo vauva jokeltelultaan sellaiseen ehtinytkään. Voi voi Maciste-parkaa kun aina pitää todistella voimia nostamalla jotain piikkipöytää taikka harrastamalla köydenvetoa.
Kohta mäiskitään pataan näkevää sokeaa yksisilmäistä jättiä. Tai siis kohta ja kohta, kun kaikki tuntuu kestävän viikon kerrallaan. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kyllähän se hiukan kismittää kun elokuva juonikuvauksellaan ja aloituksellaan hehkuttaa kyklooppitoimintaa ja sitten tuhoa kylvävä kyklis vain chillailee jossain luolassa ja vaivautuu tekemään yhtikäs mitään joka ei ole paljoa vasta lopussa kun kaikki toivo on jo menetetty.
Olipas hassu elokuva. Tässä on kyklooppi joka näyttää paenneen Dingo Picturesin animaatiosta:
Ja niin muuten, jos kerran Ulysses puhkaisi kykloopin silmän, niin mikä tuo sitten on?
Tämä elokuva kuulostaa samalta kuin pari vinyylilevyäni. Rahisee pahemmin kuin Tom Waits ja Joe Cocker yhteensä.
Kuvakin on taas kerran enimmäkseen punainen kuin helvetti jossa näitä pakanaäpäräelokuvia synnytetään.
Tähdet:
Vengeance of Ursus *
Atlas in the Land of the Cyclops *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti