Emilius AKA Goliath (Mark Forest) matkaa kauhujen luolaan noutamaan ilkeän kuningas Eurystheusin (Broderick Crawford) varastaman ja piilottaman jumalten veritimantin ja miksi muuten jumalat hyväksyvät Afrikan kansan kärsimykset laittomalla timanttikaupallaan? No kuitenkin, ensin puukotettaan seinää ja Kerberosta, joten homma näyttää sujuvan varsin mallikkaasti, mikä ei miellyttäisi tuhmaa Eurystheusta, mutta onneksi hän tiedä siitä mitään.
Tässä vaiheessa lienee syytä mainita etteivät Emilius ja Eurystheus liity heihin millään tavoin:
Aivan ihastuttavaa roskaa jonka kulunut lihaksikas vapahtajakertomus saa todellisen kalkkunaenergiansa leikkauksesta joka hukkaa hahmoja ja repliikkejä kuin paikallislehti valokuvia, kuvasta joka välkkyy ja värisee, dubbauksesta joka on tavanomaiseen spagettityyliin epäsynkassa, musiikista joka katkeaa välillä kesken edellä mainitusta leikkauksesta johtuen, mutta etenkin pyrkimyksestä tehdä jotain tehoste-elokuvaa ilman kykyjä, makua taikka vähintään auttavaa rahaa ja niinpä nyt päästään loppusummassa sinne niin huonoon että hyvään. Onhan se elokuvan lohikäärme todella veikeä, mutta yhtä aito kuin Histamiini on täysverinen.
Koko elokuva ei tietenkään sitä pelkkää hauskaa roskaa ole, vaan välillä sorrutaan olemaan lähes tolkullisia, mutta onneksi heti perään Goliath tappelee karhun kanssa taikka vetää puun nurin, että tilanne pelastuu. Elokuvan ns. monsteritaistot ja kädenvääntö norsun kanssa ovatkin niin mainioita, että sama se vaikka kaikenlainen tolkku lentääkin silloin romukoppaan.
Erityisen mainiota on se, että tämä on julkaistu myös tälläisellä kannella:
MACISTE IN THE KING SOLOMON'S MINES (Maciste nelle miniere del re Salomone, 1964)
Afrikan sydämessä on suljettu kaupunki joka on samalla tie kuningas Solomonin loppumattomasti kultaa syytäviin kaivoksiin ja jotta paheellinen kulta ei pilaisi kansaa, pidetään kulta kaupungin seinien sisällä ja sulatetaan jossain hapossa kadoksiin. Kaikki eivät kuitenkaan sulata sitä, että kulta sulatetaan ja niinpä ikävä hoviherra Riad (Elio Jotta) halajaa kultasuihkuja itselleen, pyytäen siitä syystä avuksi minkä lie tuhmuriheimon ilkeää kuningatar Faziraa (Wandisa Guida). Siispä suoritetaan vallankaappaus, mutta mitä petollinen Riad ei ymmärtänyt oli että myös muut taitavat selkään puukottamisen jalon taidon ja niinpä ennemmin tai myöhemmin hän saisi tuta ettei Fazira haluakaan jakaa valtaa ja kultaa kuten oli alunperin esittänyt tekevänsä. Elleivät molemmat sitten ehdi kuolemaan ennen kuin tälläiseen tilanteeseen päädytään. Hmm...
Italian heeros Maciste (Reg Park) sattuu olemaan juurikin tuolloin Afrikassa chillailemassa ja ymmärrettävästi sekaantuu meneillä oleviin ongelmiin. Juonikas Fazira estää Riadia tapattamasta Macistea ja kieroilee sankaria tekemään pahoja töitään esittäen Riadin olevan se todellinen pahis. Mutta Macistea ei noin vain huijatakaan, vaan hän näkee Faziran todellisen luonteeen alta aikayksikön ja täten neiti vahvistaa suostuttelutaitojaan huumaavalla seppeleellä. Nyt Maciste on vain yksi kaivoksen tahdottomista orjista, vähän niin kuin Indiana Jones tuomion temppelissä. Tosin tällä kertaa mielenhallintaa ei pureta polttamalla ihoa, vaan poistamalla sankarilta nilkkakoru. Ymmärrän, sellainen varmasti vie tahdon kovimmaltakin mieheltä.
Se muuten juuri on kultainen suihku joka elokuvan pääpahikset vie hautaansa.
Hercules kohtaa Tarzanin on yhdistelmä joka tätä katsoessa tulee mieleen. On siis se peplumsankari ja Afrikka, mutta miljöö ei ole ainoa seikka jonka vuoksi Tarzan tulee mieleen, vaan sitä ajatusta tukee etenkin myös alkuperäiskansojen ja eläimistön kuvaus joka muuten näyttää erilaisuutensa vuoksi arkistomateriaalilta, ollenkin mahdollisesti juuri sitä. Heti kun siirrytään linnan muurien sisäpuolelle on tämä ihan tavallista pullistelua jossa Maciste vetää köyttä hevosten kanssa ja tuolloin jää hieman kaipaamaan sitä alun tarzanismia. Missä Baltimora ja Tarzan Boy on silloin kun sitä tarvitaan.
Mutta tuohon alkuperäiskansojen kuvaukseen palatakseni minusta on mainiota, että sellaisissa tilanteissa elokuvan kertojaääni muuttaa puheellaan tämän kuin joksikin luontodokkariksi.
Elokuvassa on mainio osuus kun sen lapsitähti kantaa leijonanpentua ja eteen tulee tilanne jossa muksu putoaa ansakuoppaan kissan kanssa, mutta tietenkin siinä vaiheessa arviolta 10 vuoden ikäinen lapsi on vaihtunut varmastikin täysi-ikäiseen stunthenkilöön (ainakin kookkaampaan heppuun) joka suorittaa sen putoamisen. Vaihtohan näkyisi liian helposti ja pilaisi jatkuvuuden jos stuntilla olisi sylissään sama leijonapentu, joka silloin mittasuhteiden muuttuessa näyttäisi pienemmältä paljastaen karmivan totuuden vaihdokkaasta. Täten asia on korjattu antamalla kannettavaksi isompi kissapeto. Paljon isompi. Liian iso. Nyt se näyttää siltä kuin olisi vaihtanut tulitikkuaskin jääkaappiin.
Riad näyttää hieman Myrskykissojen Monkianilta.
Tähdet:
Goliath and the Dragon ~ (tai *****)
Maciste in the King Solomon's Mines **
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti