Tämänkertainen paketti on kahta edellistä kokemusta hieman rajatumpi aihealueeltaan kuin myös valmistumisvuosiltaan, sillä siinä missä etenkin Drive in-kokoelma hyppi vähän sinne tänne ja Sci-fi Classics melkein sinne tänne, niin nyt kyseessä ollaan pitkälti miekan ja sandaalin linjoilla ja pysytään jossain 60-luvulla. Väliäkö tuolla tai millään muullakaan koska kyseessä on "The Best of Legendary Warriors!" ja miksi kansi valehtelisikaan, eikä niin teekään, sillä elokuvien nimet puhuvat täyttä asiaa:
Mole Men Against the Son of Hercules
Triumph of the Son of Hercules
Ulysses Against the Son of Hercules
Fire Monsters Against the Son of Hercules
Son of Hercules in the Land of Darkness
Siis mitä hittoa tämä on, kuka haluaa katsoa Napakymppiä jota vetää the son of Kari Salmelainen?
Aiemmista rasitusputkista totuttuun tapaan kirjoitan muutamasta elokuvasta kerrallaan lyhykäisesti ja niputan kaikki epäselvyyden vuoksi yhden lajityyppitunnisteen alle, kuitenkin tarvittaessa mainiten kulloisenkin elokuvan kohdalla sen mahdollisen eriävän mielipiteen esitetystä lajityypistä.
Pidemmittä puheitta tässä yksityiskohta aikoinaan tekemästäni sarjakuvastripistä jossa olen käyttänyt mallina tämänkin boksin kannessa olevaa Steve Reevesin kuvaa. Tai no, saattoi mallina olla jokin muukin kuva, sillä en muista kunnolla.
HERCULES AND THE MASKED RIDER (Golia e il cavaliere mascherato, 1963)
Tai siis tietenkin Hercules and E Masked Rid kuten alkutekstit väittävät.
Kenties syynä tuohon on vain pahasti väärässä oleva kuvasuhde.
Jos dubbauksesta oikein ymmärsin niin kuvitteellinen Etelä-Amerikkalainen Val Verden kaupunki sijaitsee sitten Saudi-Arabialaisen Medinan rajanaapurina ja jälkimmäisen ilkeä hallitsija Don Ramiro (Arturo Dominici) orjuuttaa kansaansa suolakaivoksissa, mistä edellisen maan poliittinen johto ei oikein pidä. Val Verde pelkää kuitenkin valloitusta ja niinpä rauhan ylläpitämiseksi ruhtinaan tytär Dona Blanca (José Greci) aiotaan pakkonaittaa Don Ramirolle, mikä ei tietenkään laisinkaan jarruta maan valtausta. Tämä tietää huonoja uutisia Blancan serkulle, naisia naurattavalle sotasankari Don Juanille (Mimmo Palmara), sillä hän on syvästi rakastunut Blancaan ja päinvastoin, mutta shit happens. Siispä Don Juan varmuuden vuoksi leimataan persona non grataksi ja heivataan mäkeen ruhtinaskunnasta, mikä vie miehen tien iloisten mustalaisryöväreiden vangiksi ja kaksintaisteluun joukossa viihtyvän Herculeksen (Alan Steel) kanssa. Koska kamppailu ei johda kummankaan voittoon juhlitaan Don Juania romanivarkaiden uutena johtajana ja niinpä sitten zorronaamioituneena Don Juan ryövää rikkailta antaakseen köyhille. Miekkaillaan, nauretaan ja Hercules kulkee ilman paitaa. Jälleen on kaikki hyvin ja paha kukistettu.
Zorro kohtaa Robin Hoodin kohtaa Herculeksen Kauniissa ja Rohkeissa. Siitä on tämä varsin kevyt, mutta kenties yllättävänkin viihdyttävä romanttinen seikkailuhuttu tehty. Hercules tosin on tainnut tulla mukaan vain dubbauksen yhteydessä, sillä kyllä tämä on pikemminkin Masked Rider featuring Someone Who Just Might be Called Hercules.
SPARTACUS AND THE TEN GLADIATORS (Gli invincibili dieci gladiatori, 1964)
"Film editor Bruno Mattei."
No se selittääkin jo paljon.
Gladiaattorit tarjoilevat kansalle hurmeista iloa ja vapaa-ajallaan he pelastelevat aatelisneitoja pulasta, kunnes vapaana oleville kymmenelle iloiselle chippendalegladiaattorille tarjotaan vapautta vastineeksi kapinallisen Spartacuksen (Alfredo Varelli) kiinniottamisesta. Vapaus kun ei ole vapautta ilman vapautta.
Spartacus vastustaa yläluokan huvitukseksi järjestettyjä tappoleikkejä, mutta mielenkiintoisesti kun hänen joukoissaan joidenkin välille syttyy tappelu, niin ihan sama veren maku suussaan nämä pasifistit kerääntyvät ympärille hurraamaan. No kuitenkin, gladiaattorit huomaavat, että Spartacus on ihan jees jätkä ja päättävät liittyä hänen joukkoihinsa kukistaakseen rosvoparonit.
Homoeroottinen miesseikkailu jossa nahkarannekkeet natisevat ja öljy kimmeltää iholla ja hei c'mon sinä yksikätinen mies, koeta edes teeskennellä ettei sinulla ole kahta kättä.
Huvittavaa on se, että samoin kuin tuossa Hercules and the Masked Riderissa, on tälläkin kertaa elokuvan tittelissä mainittu sankari niin sivuosassa, että yhtä hyvin olisi voinut jäädä kokonaan kotiin. Joten vaikka tällä kertaa nimihahmo oikeasti on elokuvassa, eikä vain käännöksen mukana tullut painovirhe, tms., niin silti elokuvan Spartacus on vain joku tyyppi jossain, mutta ei ainakaan pääosassa ja todelliset päähahmot ovat ne 10 gladiaattoria. Heidän johtajaansa esittävä Dan Vadis tuo muuten poikamaisen lempeällä esiintymisellään mieleen myös miekka ja sandaali-genressä esiintyneen Lou Ferrignon. Kovempi juttu on kuitenkin se, että elokuvan pääpahista, jonkinlaista gladiaattoriorjuuttajakouluttajaa esittävä tyyppi on kuin ilmetty Mortal Kombatin Goro.
Valitettavasti rytmitys on niin pirun löysä, ettei elokuvasta oikein kunnon iloa lopulta saakaan irti. Ei vaikka gladiaattorit naureskelevatkin ahkerasti.
Tähdet:
Hercules and the Masked Rider ***
Spartacus and the Ten Gladiators **
1 kommentti:
Onnea koitokseesi, toivottavasti et kuukahda matkalla!
Lähetä kommentti