Sijainnista riippuen joko läheisessä taikka kaukaisessa lähi-idässä asuu ilkeä sulttaani, joka alistaa mirhamin ja kullan janossaan alamaisia. Hoviin tuodaan väkisin sulttaanin uusi vaimo Fatima (Irène Tunc), joka ei jostain syystä ymmärrä olla kiitollinen sulttaanin teoista. Sulttaanihan vain tapatti koko Fatiman perheen ja pakotti naisen vaimokseen kuoleman uhalla.
Toisaalla maajussi Nadir (Rik Battaglia) saa kuulla olevansa oikea valtaistuimen perijä ja sitten otetaan väkivalloin paikka johtaja, jolloin uusi kauhistuttava tyrannian aikakausi voi alkaa. Fatimakin saa olla nyt Nadirin vaimo, halusi tai ei.
Unilääkettä.
LAST OF THE VIKINGS (L'ultimo dei Vikinghi, 1961)
Italialaiset norjalaisviikingit ovat niin kovaa porukkaa, että he pystyvät muuttamaan hyökkäyksen kohteena olevan pikkupurtilon suureksi merenkyntäjäksi ja kääntämään yön päiväksi ihan noin vain kamerakulmaa vaihtamalla. Ei siis liene ihme, että he haluavat mielummin ryöstellä kultaa ja naisia kuin solmia rauhaa sekä kauppaliittoa Tanskan kanssa, jota Norjan uusi viikinkikuningas Sveno (Edmund Purdom) haluaa. Syrjäytetyn johtajan poika Harald (Cameron Mitchell) aikoo pitää huolta siitä, että jatkossakin veri virtaa valtoimenaan ja kiitos onnistuneen propagandan hän pysyy kansansuosikkina.
Tavanomaisen laiskankömpelöä kamaa, mutta ainakin osa viikingeistä näyttää kuuluvan Right Said Frediin ja miljöön, vaatetuksen sekä dubbauksen ansiosta elokuvan sijoittaa Odinin sijaan lähemmän Robin Hoodin seikkailuja.
Edmund Purdomin käsiään yhteen hieroskelevasta limaisesta notkoselästä tuli mainiosti mieleen Asterixissa ollut Anabolix, jonka puolestaan uskon toimineen esikuvana Sormusten Herran leffaversioiden Gríma Kärmekielelle.
THE TWO GLADIATORS (I due gladiatori, 1964)
Keisarin sadistinen poika Commodus (Mimmo Palmara) iloittelee osallistumalla sirkushuveihin joissa gladiaattorit eivät suuremmin uskalla vastustaa johtajansa jälkikasvun miekanheilutusta ja kaikki muuttuu vain pahemmaksi kun keisari kuolee Commoduksen käskystä, jolloin poika perii valtaistuimen. Kansa näkee nälkää ja ruttoa ja likaa, mutta Commodus sen kuin iloittelee ruuan ja naisten orgioissa.
Toisaalla pohjoisten armeijoiden komentaja tai jotain Lucius Crassus (Richard Harrison) saa kuulla olevansa Commodusin syntymässä kuolleeksi julistettu salattu veli, joka pelastettiin heittämällä vauvana jokeen. Nyt hänen tulisi palata Roomaan haastamaan ja voittamaan Commodus jotta tyrannia kokisi päätöksensä. Jostain syystä Commodus ei diggaa tästä suunnitelmasta.
Mimmo Palmara ei ole mikään erityisen hyvä näyttelijä ainakaan tämän ja aiemmin vuorossa olleen Hercules and the Masked Riderin perusteella, mutta pakko silti kehua miehen osaavan esittää ainakin kahdella tavalla nauravaa henkilöä: iloisella ilmeellä ja ilkeällä ilmeellä.
The Two Gladiators on kyllä tarinaltaan ja toteutukseltaan ihan kelvollista Rooman nousua ja tuhoa, mutta tiettyä teemaan liittyvää eeppisyyttä jää kaipaamaan. Nyt lopputulos jää jotenkin ikävän lituskaiseksi ja veljesten kuolinkamppailun tulos on yhdentekevää.
Mutta tämän voisi ainakin suht' hyvin lisätä Ridley Scottin Gladiatorin esikuviin, sillä molemmissa leffoissa keisarin tuhma poika ottaa omin käsin vallan, molemmissa keisarilla on kaksi "poikaa" ja se toinen on armeijapäällikkö joka vangitaan hetkiseksi, ja hän päätyy areenalle jossa ns. veljekset taistelevat viihdyttäen rahvasta.
URSUS IN THE LAND OF FIRE (Ursus nella terra di fuoco, 1963)
Taas on jokin muinainen maa jakaantunut kahtia hyvään ja pahaan.
Kun ns. hyvällä puolelle hyveellisiä tekoja tekevä Ursus (Ed Fury) erehtyy pelastamaan pahalla puolella asuvan prinsessa Dianan (Luciana Gilli) kuolemalta, päättävät pahikset kenraali Hamilkarin (Adriano Micantoni) johdolla pitää huolen, että Ursus maksaa tekosistaan hengellään. Täällä kun ei ketään auteta ilman siitä saatavaa kuolemantuomiota.
Samaan aikaan kun jokin paha mongoliarmeija valloittaa maat pahalta käärmekultilta (?), kulkee kenties kuoletettu Ursus oletattavasti läpi mahdollisen vainajalan liekkien (joka siis on leppoisa tallustelu kalliolla) pelastamaan maailmaa pahuudelta.
No huh, vihdoinkin jotain hieman älyvapaampaa kamaa. Aloin olla jo huolissani siitä, että ovatko kaikki tämän boksin elokuvat vain pelkästään tavallisen huonoja taikka ihan kivoja, eikä yksikään rohkenisi olla WTF-tason kuonaa, mutta onneksi Ursus in the Land of Fire valaa uskoa siitä, että onhan tähän sisällytetty sitä Ed Woodille vahingossa kunniaa tekevää roskaa. Hetkisen miljöönä toimiva tulimaa on enimmäkseen pelkkä karua kalliota ja jossain sivussa on yksi nuotio palamassa, joten mikään kunnollinen Haades ei todellakaan ole kysymyksessä. On hullua demonikulttia ja kiiluvasilmäisiä mongolisotureita, järjetöntä väkivaltaa, hysteeristä naurua ja tällä kertaa kehno dubbaus, osittain lähes mustaksi sotkeentuva kuva ja väärä kuvasuhde muuttuvat pelkästä halpahintaisesta kömpelyydestä riemun voittokuluksi. Katsokaa nyt, se on tuo oikealla oleva kaveri joka tässä kohtauksessa pitää pitkän monologin:
Valitettavasti Ursus ei kuitenkaan kunnolla hyppää pähkähulluuden puolelle, vaan pikemmin vain horjuu sen rajalla, ollen siis vieläkin liikaa siellä tavanomaisen kehnouden puolella ja alun lupauksia antava idiotismi sortuu nopeasti rutiinomaiseksi B-sankaruudeksi.
Tähdet:
The Conqueror of the Orient *
Last of the Vikings *
The Two Gladiators **
Ursus in the Land of Fire *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti