Euroopan valkoinen valta saapuu siis Pocahontasin asuintiloille ja tottakai sitä ruvetaan pistämään atomi- ja fotonipommeilla kaikkea tuhannen nuuskaksi, jolloin Pocahontas rakastuu blondikomistukseen John Smith, joka osoittautuukin siksi hyväksi tyypiksi roskasakin seassa. Johnin ei todisteta olevan ihan cool dude, eikä originaaliamerikkalaisten olevan mitenkään sieluttomia eurooppalaisia parempia, joten ihan yhtä hyvin John olisi voinut Pocahontasin tavatessaan vain sanoa "hello ma'am" ja jatkaa matkaansa katselemaan pallopeliä.
Hiukan ärsyttää tuo Disneyn tapa nimetä kaikki piirroselokuvansa heti tuoreeltaan klassikoiksi. Pinokkio on klassikko. Dumbo on klassikko. Pocahontas saattaa olla joskus tulevaisuudessa klassikko, mutta tuskin on, sillä siihen titteliin vaaditaan jotain muutakin kuin kuluvat vuodet. Jos esimerkiksi pelkkä aika ja ihan hyvänä oleminen riittävät niin minullakin on satamäärin klassikoita hyllyissäni, mutta en silti menisi sellaiseksi luokittelemaan jokaista elokuvaa jonka seurassa olen viihtynyt. Disney pilaa sanan klassikko maineen samaan tapaan kuin Makuuni, joka vielä ollessaan kotikaupungissani oli asettanut omaan klassikkohyllyynsä muun muassa Nuijan ja tosinuijan. Klassikko on jotain enemmän ja sitä Pocahontas ei taatusti ole.
Mitä se on, niin paremman puutteessa kelvollista Disneytä piirrokseltaan ja menetykseen liittyvältä tarinaltaan (myöhemmin elokuvassa tapahtuvaa ihmiskuolemaa merkityksellisempänä ihmisoikeuksien, etc. menetys, jota tosin ei käsitellä yhtään sen enempää kuin avaruusteknologiaa Casablancassa), kuten myös suomalaisittain nähtynä onnistuneelta dubbaukseltaan. Se tosin mistä en laisinkaan pidä tämän elokuvan piirrostyylissä on sama asia joka on vaivannut lähes kaikkia Disneyn ns. perinteisiä animaatioita juurikin Pocahontasista eteenpäin on se kulmikas piirrostyyli.
Muistan puhuttaneen Pocahontasista ja vuoden 1998 Mulanista jostain syystä esimerkkeinä siitä kuinka disneyanimaatioissa naiset ovat vihdoinkin vahvoja itsenäisiä hahmoja, eivätkä pelkkiä prinsesssoja, mutta mitä hittoa se muka tarkoittaa? Väittääkö joku tosiaan, että Lumikki oli sitten jotenkin heikompi nainen. Lumikki joka pisti ruotuun rähjäisen mieslauman, oli vaikutusvallaltaan niin voimakas, että joutui muiden kateuden vuoksi hengenvaaraan. Lumikki jonka ansiosta Disneyn pitkät piirroselokuvat ylipäätään saivat hengen. Ja lähes samanlaisen tarinan voi yhdistää kaikkiin ns. Disneyprinsessoihin, joten jos nyt Pocahontas ja Mulan ovat vasta ne ne todelliset vahvat itsenäiset naiset tässä maailmassa, niin sen luokituksen antaneet ihmiset ovat eläneet aikoisessa tynnyrissä.
Sinänä Pocahontasin kohdalla se kehuminen päähahmon itsenäisyydestä, etc. on hiukan huvittavaa, koska se tuntuu pohjautuvan siihen kuinka hän ei ole halukas suostumaan järjestettyyn avioliittoon ja viihtyy erillään yhteisönsä toiminnasta, mutta silti suurimman osan ajasta Pocahontas tuntuu vain katselevan lumoutuneena vierasta valkoista miestä ja puu kertoo hänelle tuon miehen olevan naisen elämän suurin rakkaus, joten edelleen hän on menossa eräänlaiseen pakkoliittoon.
Elokuvan tarinasta pitääkin hieman kitistä muutoinkin, sillä vaikka siellä on joukossa perinteisen hyvin toimivia elementtejä, niin en sitten tiedä onko kyseessä vain tekoaikaan liittyvä modernin elokuvan ilmiö vain pelkkää välinpitämättömyyttä, mutta valitettavan kärsimättömästi elokuva kulkee. Vaikka toki tiedämmekin, että euroopalaiset tulevat intiaanimaille kulta mielessään, niin siihen hypätään suoraan välittämättä siitä kuinka he eivät ehkä edes tiedä aiheuttavansa samalla vaaraa alkuperäisasukkaille, joiden olemassa olosta ei edes ole tietoa. Kunhan vain loikataan suoraan siihen, että kasvottomat pahat valkoiset tulevat ryöstöretkelle. Ei esitellä ketään, annetaan vain ilkeiden ilmeiden, tms. kertoa kaikki tarvittava. Paha on paha, hyvä on hyvä. Sitten vastaavasti edes intiaanit eivät edes koeta tehdä tuttavuutta itselleen tuntemattomien ihmisten kanssa, vaan ennen tietämystä henkilöiden tarkoitusperistä he hyökkäävät. Paha on paha, hyvä on hyvä. Joten tässä vain heitetään kaksi eri ihmisryhmittymää toisiaan vastaan ja ilmeisesti oletetaan, että perinteinen rosvot ja poliisit-idea riittää.
Joten kenties Pocahontas, John Smith ja heidän suhteensa on tärkeämpi. Ja p*skat, Pocahontasista saamme tietää vain, että hän uskoo olevansa erilainen kuin muut ja John Smith on vain joku tyyppi joka ei ensimmäiseksi halua ampua muita, sitten loppuajan he tuijottavat toistensa silmiin, kunnes viime minuuteilla John joutuu ymmärrettävän erheen vuoksi teloitettavaksi ja tässä vaiheessa vihan sumentamat eri puolet ovat tilassa jolloin ei mikään voisi estää tuomiopäivää. Pocahontas estää fyysisellä toiminnallaan isäänsä iskemästä Johnin päätä irti ja isä vain totaa, että niinhän se onkin, valkoinen rotu on ihan jees. Mitä helvettiä? Ei Pocahontas todistanut Johnin viattomuutta mihinkään, eikä kertonut miksi taistelu valkoisia vastaan tulisi keskeyttää. Hän vain astui tulilinjalle ja se riitti jostain syystä sekä intiaaneille että eurooppalaisille. Loppu.
Joten vaikka Pocahontasilla onkin ehkä jonkinlainen maine normaalia syvällisempänä disneyleffana, niin tässä meillä on kertomus joka ei kerro mitään kummankaan osapuolen persoonallisuuksista, eikä edes koeta tehdä muuta kuin laulujen lomassa kulkea jollain konamikoodilla suoraan loppuun. Aluksi ei kerrota mitään, pistetään vain persoonattomat hahmot tappelemaan ja lopussa joku sanomatta mitään muka kertoo kaiken parilla lauseella ja lopputekstit.
Tämä on kuin jos E.T. alkaisi siitä kun valtion agentit jahtaavat ryppynaamaa ja Elliottia, ja sitten E.T. on jo himassa lukemassa Seuraa.
Ainoa jonkinlaista ahkerampaa pohdintaa vaatinut ratkaisu tuntuu olevan se, että vaikka tie vie suoraan siihen tilanteeseen jossa Pocahontas ja John viettävät elämänsä onnellisina loppuun asti ja pukis juokseekin miehensä perään, niin lopussa tapahtuu edes se sentimentaalinen ero jossa he ovat yhdessä vaikka eivät fyysisesti enää toistensa luona.
Jos Pocahontas on klassikko, niin silloin sitä on myös World War Z.
Tähdet: **
Pocahontas
1 kommentti:
Latteaa skeidaa, jota ei edes oikein jaksaisi parjatakaan jollei sitä massiivisen markkinointikoneiston tähden olisi yhdessä vaiheessa tuputettu tuutin täydeltä.
Lähetä kommentti