Piranha (2010)

Maanjäristys vapauttaa ihmislihalle persot muinaiset piraijat maanalaisesta vankilastaan ja on aika opiskelijoiden kevätloman.

Tuosta vähättelevän kuuloisesta, mutta koko elokuvan kiteyttävästä juonikuvauksesta huolimatta kyseessä on hyvin viihdyttävä tarkoituksellisen koominen kauhuelokuva. Onhan siellä toki joukossa sitä tavallista juonikuviota limaisesta tyypistä (Jerry O'Connell) järjestämässä bileitä, kivasta pojasta (Steven McQueen) nousemasa sankariksi ja kukaan ei taaskaan kuuntele kun koetetaan varoittaa lähestyvästä kuolemasta, sillä hei c'mon ei muutama ruumis saa olla hyvien bileiden tiellä.

Elokuvan painopiste on laskelmoidussa pinnallisuudessa, mutta kun Lakme soi kahden alastoman naisen sensuellin sijaan pornahtavalta vaikuttavassa ja silti kovin kauniissa uintikohtauksessa, niin tilanteen ylivoimainen koomisuus voittaa puolelleen sekä osoittaa, että vaikka Alexandre Aja on pitänyt kielen tiukasti poskessa, niin hän ei ole unohtanut tehdä sitä tyylillä.

Kyseessä on parodia tisseihin tukeutuvista kauhulokuvista ja se on toteutettu sen verran tarkasti, että se näyttäytyy itsekin pinnallisena. Tietyt merkit kuitenkin paljastavat, että tätä elokuvaa on tehty muullakin ajatuksella kuin nisällä ja vaikka Richard Dreyfussin ruuaksi päätyvän pikkuroolin voi vielä lukea pelkäksi halvaksi jipoksi, niin Christopher Lloydin tohtori Brownista muistuttava esiintyminen kyllä kertoo hyvää sanomaa Ajan aatoksista.
Tämä ei niinkään tunnu remakelta sillä se ei seuraa samaa tarinaa kuin Joe Danten alkuperäinen elokuva, vaan enemmän mieleen tulee Critters ja kun hemmetin innokkaasti syövät kalat käyvät ihmisten kimppuun pilke silmäkulmassaan, niin se vain vahvistaa mielikuvaa toisenlaisista riiviöistä. Lisäapuna kaloilla on mussutus-ääniefekti.
Piranhan ei liene tarkoitus olla vain jokin aiempia kopioiva, eikä siltikään mitään todellista uutta mukanaan tuova, vaan piikitellen kunnioittaen tehtyä pyörän kierrätystä. Sitä jos se ei ole rikki-shittiä. Kyseessä on kuin isommalla rahalla ja keskittymiskyvällä tehty Asylum-elokuva, ja siinä missä vihjailin samaa tuon Piraija kakkosen kohdalla, niin tällä kertaa muutamaa kehnoa erikoistehostetta lukuun ottamassa on Aja onnistunut siinä missä Cameron ei: tekemään sujuvasti kulkevan hauskan hölmön kauhistelun, jossa litroittain roiskuva veri ja paljaat tissit eivät vaikuta olevan mukana pelkästä pakosta, vaan koska ne kuuluvat olennaisesti tyyliin.
Kun ennen varsinaista loppua suoritetaan räjäyttämisellä "kaikkien" piraijoiden tuhoaminen, niin en voi olla miettimättä sen olevan kiusoittelua kohdistuen kakkososan dynamiittikalastuspäätökseen.

Ajasta pitää vielä mainita se, että olen toistaiseksi nähnyt neljä hänen ohjaamaansa elokuvaa ja pidän tästä eniten.
Haute Tension sortui liiallisen nokkeluuden tavoitteluun ja olisi ilman sitä Fight Club-paljastustaan toiminut hyvin laadukkaana slasherina.
The Hills Have Eys oli vain päivitetyillä goretehosteilla tehty uusintapoljento jo muutoinkin yliarvostetusta elokuvasta.
Mirrorsin peilikuvalopetus oli ihan kiva, mutta muutoin kyseessä on enemmänkin unilääkkeeksi soveltuva parasta ennen-päivänsä kokenut Kauna-sarjan puudutusaine.
Piranhassa Aja osoittaa ensinnäkin tuntevansa esittämänsä lajityypin säännöt ja omaavansa huumorintajua tehdessään pilaa omissakin elokuvissaan ylikäytetystä splatterista. Hurmekomediana tämä lähenteleekin Peter Jacksonin hyviä elokuvia. Ei saavuta, mutta sinne päin kuitenkin.

Olisin kyllä tullut toimeen ilman peniksensyöntivitsiäkin. Se tehtiin aivan liian alleviivaavasti, kun minä puolestani olisin kaivannut penisvitsiltä sellaista haurasta tuulenhenkäystä joka lempeästi muistuttaa kauan sitten koetusta ohikiitävästä hekumasta viljasiilossa. Ah, kesäyö.

Tähdet: ***
Piranha