Planet Terror (2007)

Eksoottinen tanssija Cherry (Rose McGowan) ottaa loparit ja pian tavataan Bruce Willisin johtamia kuppazombiesotilaita, mustasukkainen sadistinen kuppazombielääkäri (Josh Brolin), jättifinnitarantino ja joukko muita veikeitä yön kulkijoita. Kuten suurinpiirtein joka toisessa zompparipätkässä muutenkin niin pienryhmittymä tappelee eläviä kuolleita vastaan ja tällä kertaa erityisesti visvalla on osansa sopassa. Kunhan Cherrylta amputoidaan jalka, niin voidaan ruveta kunnolla räiskimään.

Ennen Planet Terroria pidin Robert Rodriguezia aivan ässätyyppinä. Tekihän hän ultracooleja B-rainoja joilla oli stadiumluokan asenne ja vetovoima, ja vaikka Spy Kidsit ja se Laavahaityttö tai mikä lie eivät juuri mieleeni olleetkaan, niin arvostin ohjaajan tapaa tehdä elokuvia myös lapsilleen sekä sellaista georgeclooneymaisuutta jonka vuoksi tehdään mielelläänkin massaelokuvia joissa kuitenkin pidetään perimmäisenä ajatuksena se, että niiden avulla voi rahoittaa omia ns. erikoisempia projekteja. Sitten tuli Planet Terror jonka vuoksi nielin pettymyksen karvaita kyyneleitä ja kertaheitolla aiempi dude sä rulaat muuttui muotoon ai siltä tuli taas leffa?
Planet Terrorin olisi pitänyt olla juuri "minun" elokuvani. Cool nimi joka muistuttaa kasariroskaklassikosta Galaxy of Terror, tyylikäs leffajuliste, lähes lähestymiskieltoon asti diggailemiani jonkinasteisessa kulttimaineessa olevia näyttelijöitä kuten Jeff "Parker Kane" Fahey ja Michael "Kyle Reese" Biehn, zombieräiskintää, soundtrack palauttamassa mieleen John Carpenterin huippuvuodet ja tietenkin Rose McGowan konekiväärijalkaisena, sekä ylipäätään koko tietoisuus Planet Terrorin kunnioittavan exploitaatioroskaa jollainen on kovin lähellä sydäntäni.

No mitä hittoa sitten siellä ruikutat?

Minua ärsyttää suunnattomasti se grindhouseroskan arvaamattomuuden ja vasemmalla kädellä vetämisen puute, jolloin Planet Terror on aivan liian puleerattu ollakseen oikeasti sitä mitä väittää. Kun sattumanvaraiselta vaikuttava leikkaus osoittaakin selvän kronologisesti kuinka savukkeen sytyttämisestä hypätään suoraan viimeisiin hatseihin (joka muistaakseni on oikea esimerkki sisarteos Death Proofista), niin se ei ole sitä mitä oikea roskaelokuvan leikkaus on, sillä tuollaiset hypyt eivät vahingossakaan eksytä katsojaa ja vaikuta olevan mukana vain jotta saataisiin esimerkiksi maksimoitua jonkin eksploitatiivisen seikan määrää. Tuolloinhan savukkeen sytyttämisestä hypättäisiin suoraan irralliseen kohtaukseen jossa Indiana Jones-teeman säestämänä karhuntaljaiset ninjat hyppäävät pakettiauton päälle ja siitä palataan takaisin oikeaan elokuvaan ilman mitään mainintaakaan äsken tapahtuneesta. Niiden leikkausten ei tule järkevöittää tarinaa taikka olla mukana vain näppäränä kikkailuna, vaan vetoamassa alimpiin tunnetiloihin. Temppua tempun vuoksi ja eräänlaista pelkuruutta esittää kohtaus jossa Freddy Rodriguezien esittämä nuori kapinallinen bylsii McGowanin kanssa ja juuri tälläisellähän eksploitaatio elää, ja sitten nimenomaan se leikataan pois jotta päästään keskelle tavanomaista goretoimintaa.
Naarmut, värimössöt ja kuvanpalamisen kaltaiset virheet ovat aseteltu aivan liian harkitusti ja niiden teho muuttuu lukumääränsä vuoksi samaksi tylsyydeksi kuin videokameran asetuksista valittu nostalginen seepiakuva joka pysyy samanlaisena ensimmäisestä huokauksesta viimeiseen hengenvetoon. Senhän pitäisi olla koko matkan sijaan vain siellä täällä ja joskus ei ollenkaan, sillä sellaista ei ole suunniteltu vaan se on tapahtunut vain koska parempaakaan ei ole ollut tarjolla tai sellaiseen pystytty. Hyvä esimerkki tästä liian huolellisesta harkitsevuudesta tulee kun Bruce Willis muuttuu syfiliszombieksi, niin tuolloin kuva rikkoontuu, vääristyy ja vääntyy, mutta ei osoittaakseen halpaa kulunutta filmilaatua, tms. vaan olemaan tietoisena tehosteena korostaakseen muutosta ja ei täten eroa mistään bayhemin kaltaisesta paukuttelusta.
Kaikki tämä suunnitelmallisuus on johtanut siihen, että myös näyttelijät tuntuvat olleen liian tietoisia mitä ovat tekemässä ja siten lopputulos vaikuttaa sarjalta silmäniskuja katsojalle ja kaiken lisäksi he osoittavat olevansa aivan liian päteviä valitsemallaan alalla, kun sitä toivoisi sen olevan enemmän sitä, että no name, no talent-näyttelijät olisivat itsekin negatiivisesti yllättyneet nähdessään mihin heidät olikaan saatu mukaan. Kaiken kaikkiaan olisin kovasti kaivannut Rodriguezin vision avuksi sitä, että tuottajat olisivat napanneet elokuvan hänen käsistään ja antaneet sen jollekin kirjanpitäjälle joka olisi leikannut sen ihan päin mäntyä. Silloin se olisi ollut mielestäni enemmän sitä mitä pitäisi, eikä jokin Stock-Aitken-Waterman-näkemys siitä mikä on alternativea. Sitä ei ole Jason Donovan.
Tälläinen tarvitsee jotain Godfrey Hon kaltaista hullua neroa avukseen, vai eikö hän vastannut puheluihin?

Kyllähän minä pidän monestakin seikasta Planet Terrorissa, sillä tokihan se on täynnä yksityiskohtia joista saa iloa irti, mutta se liiallinen ammattitaitoinen viimeistely vie siitä sen terän jota ainakin itse kaipasin lihaa leikkaamaan ja täten joudun surukseni toteamaan, että korkeintaan traileripituisena Planet Terror olisi varmaan ollut mielestäni kaikkien aikojen kovin leffa. Ehkä jos en olisi marinoinut itseni kaikella sillä roskaelokuvalla joita olen ilokseni saanut vuosien varrella nähdä olisin tyystin eri mieltä ja tahdon uskoakin olevan niin, sillä tämänhän olisi pitänyt olla mielestäni täyttä timanttia.
Haluaisin siis pitää enemmästäkin kuin vain yksittäisistä kuvista.

Rodriguez saattaa kutsua Planet Terroria kunnianosoitukseksi grindhouselle, mutta minä näen siinä enemmänkin kunnianosoituksen kuution hiomisesta kaikille soveliaaksi palloksi, jolla leikkiessä ei kenenkään tarvitse pelätä kulman aiheuttamaa mustelmaa.

Tai Resident Evil kohtaa Hello Kittyn.

Tähdet: **
Planet Terror