Jokin aika myöhemmin hieman hajamielisen oloinen työkseen kadonneita etsivä Maggie (Heather Menzies) saapuu samaiselle alueelle tehtävänään löytää juuri tuo kadonnut pariskunta. Avukseen Maggie pyytää ihmisvihamielistä erokkoalkoholisti Paulia (Bradford Dillmann), joka suostuu vain jotta pääsisi neidistä mahdollisimman nopeasti eroon ja takaisin pullon seuraan. Kinasteleva parivaljakko saapuu edellä mainitun tutkimuslaitoksen luokse ja tietämättä seuraamusten vakavuusasteesta he valuttavat laitoksen vesialtaat tyhjiin ja läheiseen jokeen etsiessään patikoineen pariskunnan jäännöksiä. Laitoksen altaat kun toimivat koteina geneettisesti muunnelluille non stop-nälkäisille superkiukkuisille piraijoille, jotka oli alunperin suunniteltu puremaan kommunisteja. Hupsistakeikkaa vaan! Kunpa superpiraijat luonut puolihullu tohtori Hoak (Kevin McCarthy) olisi ymmärtänyt hysteerisen uhkaavan käytöksen sijaan vain pyytää etteivät sankarimme avaa piraijoille tietä vapauteeen, mutta minkäs teet, nyt on jo kiire pysäyttämään vikkelästi etenevät ja kärpästen (siis sellaisten himokkaiden kärpästen) lailla lisääntyvät petokalat. Mutta miten pysäyttää nopeasti lisääntyvät verenhimoiset tappajakalat kun edes armeijan omat myrkyt eivät niihin tehonneet? No koetetaan ainakin sulkea pato, jotta ne joutuvat käyttämään kiertotietä syödäkseen lähettyvillä olevan kesäleirin lapset.
Luonnollisesti armeija saapuu siivoamaan ongelmaa, johon pian kuuluvat myös Maggie sekä Paul, mutta ei enää kalojen ruokalistalle omaa syytään päätynyt tohtori Hoak. Armeijan ratkaisu on myrkyttää kalat, mikä toimii yhtä hyvin kuin aiemminkin. Siispä sotilaat pakkaavat kamansa ja lähtevät matkoihinsa, kun taas entistä kiukkuisemmaksi tulleet kalat jatkavat matkaansa kohti avajaisiaan viettävää lomakeskusta, jota ei tietenkään haluta sulkea varoituksista huolimatta, sillä raha puhuu ja sonnikakka kävelee. Maailma on avoin mahdollisuuksille, kalojakin odottaa Peter Murphyn sanoin deep ocean, vast sea.
Mielestäni ns. Tappajahai-kopioista se toinen onnistuneimmista, sen toisen ollessa Lewis Teaguen Alligaattori. Molemmat kun onnistuivat siinä missä pitääkin, eli reilusti osoittamaan mikä toimi innoittajana, mutta eivät kumpikaan sortuneet laiskasti vain imitoimaan esikuvaansa, jolloin sitä ei välttämättä edes ole samaa mieltä sen Tappajahain merkityksestä. Joe Dante paljastaa jo tällä ohjaustyöllään olevansa lahjakas yhdistämään huumoria kauhuun ilman että kumpikaan pilaa toisen tehoa, mikä on jo muutenkin suuri riski kauhukomediassa, mutta etenkin vahvasti jonkinlaisiin visuaalisiin tehosteisiin tukeutuvassa elokuvassa jossa pienikin virhe voi kasvaa suureksi naurettavuudeksi. Joten mistään Enzo Castellarin, Bruno Mattein tai Asylumin teoksesta ei ole kyse, vaan oikealla hyvällä harkinnalla ja keskittymisellä tehty elokuva. Mikä ei siis tarkoita etteivätkö esimerkiksi L'ultimo squalo ja Cruel Jaws olisi pirun hauskaa katseltavaa, mutta ne eivät ole hyviä omia elokuviaan Piraijan tavoin.
Dante terävöitti tyyliään Ulvonnalla (1981) ja hio sen täydellisyyteen Riiviöillä (1984), joten Piraijassa on vielä nähtävissä budjettiin liittymättömiä epävarmuuksia ja esimerkiksi tarinankuljetuksessa on hetkittäin hapuilua kun hyvä vauhti tyrehtyy ja siirtymiin jää aukkoja. Joten kun tarinassa esimerkiksi ensin pyritään estämään yksi katastrofi (padon sulkeminen ja kesäleiri) ja armeija saapuu kuvioihin, niin sen jälkeen seuraavassa osuudessa aiheeksi nousee joen varrelle rakennettu lomakylä, joka sitten on tunnelmaltaan se tutumpi Tappajahai-osuus, mutta vaikka yksi armeijaan kuuluvista henkilöistä onkin osakkaana siinä lomakeitaassa niin mihin hittoon se koko aiempi massiivinen operaatio muine armeijan tyyppeinen katosi. Aivan kuin koko edeltävä pato-ongelma olisi vain kadonnut kaikkien mielistä, sillä siihen ei enää edes viitata ja tässä vaiheessa tuntuu liiaksi siltä, että elokuva jakaantuu kahteen osaan joista kumpikin on oma Piraija-elokuvansa. Toinen on pelastakaa kesäleiri ja toinen pelastakaa lomakylä. Tämän lisäksi joukossa on joitakin tilanteita joissa ei vain yksinkertaisesti tunnu olevan mitään tolkkua ja etenkin seuraava vaivaa minua kovasti;
Maggie, Paul ja Hoak ovat lautalla kun kohtaavat ylösalaisin kääntyneen kajakin päällä olevan hätääntyneen pojan, joka on siis vaarassa valua veteen piraijoiden syötäväksi. Hänet on siis pelastettava. Jostain syystä Hoak, joka ei ole mitenkään itsetuhoinen, tms. hyppää veteen ennen aikojaan ja olettavasti syynä on se, että siten hän pääsisi lauttaa nopeammin pojan luokse. No, ottaen huomioon kuinka vikkeliä piraijat ovat uimaan niin oli Hoak kuinka sulava vedessä tahansa, niin idioottikin ymmärtää heti ettei hän ehtisi pojan luokse ennen päätymistään ateriaksi. Hän ei saavuta venettä lauttaa nopeammin, pojan kokema vaaratilanne ei ehdi kasvamaan siinä välissä ja vedessä pureskeltavana lilluva Hoak ei oikeasti pysty edes auttamaan Paulia nostamaan poikaa lauttaan, eikä Hoak edes toiminut minään houkutuslintuja antaakseen pojalle enemmän aikaa päästä turvaaan, koska tällöinhän Hoak ei olisi uinut kohti poikaa. Joten älykäs geenitutkija joka itse aiemmin koetti estää vaarallisten kalojen pääsyn vapauteen ja varoitti muita lautalla olevia edes koskemasta veteen kertoen millainen vaara siellä uiskentelee, päättää itse hypätä turhaan kuolemaansa. Sehän on kuin jos joku estäisi toista juomasta rotanmyrkkyä, kertoisi kuinka vaarallista se on ja että muitakin tulee varoittaa, mutta ensin pitää täyttää amme samaisella myrkyllä ja peseytyä siinä. Se ei ainakaan tee tilanteesta yhtään sen tolkullisempaa, että Paul ja Maggie vetävät syödyn ja oletettavasti vielä elossa olevan Hoakin lautalle, mutta heti kun piraijat tulevat keinuttamaan lauttaa dumppaavat he miehen takaisin veteen. Okei, jos Hoak oli jo edesmennyt niin ymmärrettävästi hän oli vain kuollutta painoa, mutta hänen pelastamisensa antoi ymmärtää miehen olevan vain tosi surkeassa jamassa, ei kuollut, jota hän nyt taatusti on kiitos kanssamatkustajien. Koko juttu oli siis Hoakin osalta erittäin kannattavaa.
Juuri tuo äskeinen tilanne ja pari muuta vastaavaa yhdistettynä siihen kahteen osaan jakaantumiseen aiheuttavat sen etten usko Dantella oikein olleen alusta asti kokonaisuus mielessään, ja vaikka palatakseni siihen Alligaattoriin toteankin Danten jo Ulvonnalla tehneen parempaa jälkeä kuin Teague koko urallaan, niin vertailussa Piraijaan on Alligaattori paremmin kasassa pysyvä pakkaus. Vaikka Piraija ei mielestäni olekaan täydellä tankilla kulkeva pysäyttämätön tiejyrä, niin se osaa olla ajoittain pirun jännittävä, hauska ja hetkittäin jopa kaiken pelastavan nokkela. Etenkin Bradford Dillmanin ja Heather Menziesin yhteistyö on aivan hiton toimivaa humoristista kiusoittelua ja Dantelle ominaiseen tyyliin popkulttuuriviittaukset ovat pinnallisimmillaankin (Jaws-peliä pelataan ja Moby Dickia luetaan) tilanteeseen sopivia.
Tehosteet ovat tietenkin sitä mitä käytetyllä rahalla on saanut, jolloin mitä selvemmin piraijat näkyvät niin sitä kömpelömmiltä ne näyttävät. Tehokkaimmin ne toimivatkin joko ollessaan kameran asemassa taikka kuohuvan veden sekoittaessa näkymiä. Näistä jälkimmäinen soveltuukin hyvin kuvastamaan sitä kalojen raivokasta nälän tyydyttämistä.
Joten kokonaisuus ei ehkä kulje ilman yskähtelyjä, niin se on silti erittäin hyvä rinnakkaisteos Tappajahaille ja se mikä tyrkkää Piraijan korkeammalle kuin ehkä pitäisi ei ole se lopun silmänisku siitä mitä mahdollisesti tuleman pitää, vaan hieman aiemmin tapahtunut samankaltainen temppu. Kun kerran pelkkä tavallinen myrkky ei kaloihin tehoa, niin sankarimme valuttavat veteen teollisuustason jätettä, joka kuten todetaan tappaa kaiken. Ihan kaiken. Vaikka elokuvassa annetaankin ymmärtää tilanteen päätyneen siihen pisteeseen, että pitää tehdä jotain omaa tulevaisuutta vaarantavaa ja ratkaisu saastuttaa koko läheinen ekosysteemi onkin siltä osin perusteltu, niin ajatellen mitä siitä seuraisi mahdollisten piraijoista eroon pääsemisen jälkeen on kutkuttava ironian potku kasseille. Tämä on mielestäni aivan loistava ilkikurisen mustan huumorin käänne ja tuntuu oikeasti suunnitellulta jutulta, mutta se tapahtuu sen verran ohiheittona ettei sitä pakosti edes ilman suurennuslasia huomaa.
Hieno kansikuva.
Tähdet: *** (silloin kun en muista esimerkiksi Hoakin sukellusta ****)
Piraija
2 kommenttia:
Olen joutunut uudelleen arvioimaan suhdettani Danteen, kun olen viime aikoina palannut lapsuuden suosikeihin. Pidän Joe Dantesta, pidän hänen asenteestaan. Mutta hänen elokuvansa ovat asia erikseen. Ainakin alkupään teokset tuntuvat vanhenneen käsiin. Gremlins erityisesti, minkä toteaminen oli tuskallista. Jatko-osa on parempi. Muutenkin Danten leffat tuntuvat kyhätyn muutaman hauskan idean ympärille. Piraijakin oli pettymys. Ei sen "hauskuus" oikein vakuuttanut, enemmän kiinnitti huomiota toteutuksen kömpelyys. Voisi muuten mainita, että nuo tietoisen ekotietoiset subtekstit ovat lähtöisin käsikirjoittaja John Saylesilta, joka sittemmin kehittyi Dantea monta luokkaa antoisammaksi elokuvatekijäksi.
Minä pidän kovasti myös Gremlins kakkosesta, mutta kyllä se on enemmän aikaansa sidottu ja siten vanhentuneempi elokuva kuin ykkösosa. Itse asiassa sen juppisatiiri taitaa olla muutaman vuoden myöhässäkin. Gordon Gekko on historiaa, mutta perusarvot punaisine tupineen pysyvät.
Dante on kuitenkin pohjimmiltaan edelleen Cormanin tallin tekijöitä, jolloin hänen elokuvissaan on yleensä se tietty B-asema mukana, vaikka välillä mukana onkin isommat nimet ja rahavirrat. Niinpä siinä mielessä Piraija, Howling ja Gremlinskin olivat jo syntyessään eräänlaisia cormanmaisia halpiksia, vain lahjakkaammalla ohjaajalla kuin millaisia tälläisillä elokuvilla yleensä on (nyt ei puhuta suoraan Roger Cormaniin liitettävistä ohjaajista, vaan eräänlaisesta tasosta)ja tällöin esimerkiksi nuo kolme mainittua elokuvaa olivat jo syntyessään vanhentuneita, mutta eivät vanhene samalla tavalla kuin miten on etenkin Danten Looney Tunes tehnyt. Piraija näyttää täysin vuoden 1978 tuotokselta, mutta sen yrityksessä tehdä kotikutoisuudesta parempaa kuin vain olla tyypillinen halpamakkara on jotain paljon rehellisempää ja ajattomampaa kuin juuri tuossa Looney Tunesissa, joka näytti ja tuntui heti ilmestymistään seuraavana päivänä menneiden aikojen fossiililta.
Lähetä kommentti