Päämies (The Client, 1994)

White trash-muksu Mark (Brad Renfro) näkee tupakoinnin ohessa kuinka katuva mafialakimies tekee itsemurhan ja se tarkoittaa huonoja uutisia linssiludesyyttäjä Roylle (Tommy Lee Jones) joka koettaa saada palkkamurhaaja Barrya (Anthony LaPaglia) vankilaan senaattorin murhasta ja sitä kautta myös kaadettua mafiajohtoa nurin. Roy tiimeineen haluaa Markin todistamaan vaikka väkisin, sillä hänen uskotaan tietävän jutulle olennaisia tietoja hänen oltuaan nyttemmin oman käden oikeudella edesmenneen lakimiehen seurassa, mutta pelokas Mark ei ole valmis yhteistyöhön vaan pyytää avukseen asianajaja Reggietä (Susan Sarandon). Mafiaoikeudenkäynnistä tulee sivuseikka kun Markin ja Reggien Daavid käy Royn edustamaa Goljatia vastaan muka suojellakseen pojan etuja, kun samaan aikaan kärsimätön mafiajohto puolestaan päättää omien etujensa mukaisinta olevan tappaa poika ennen kuin hän möläyttelee vääriä sanoja.

Firma (1993), Pelikaanimuistio (1993), Päämies (1994), On aika tappaa (1996), etc. Suunnilleen vuosien 1993 ja 1997 välisenä aikana lakimiestrillerit ja erityisesti John Grishamin sellaiset olivat kuumaa shittiä ja jokainen tuntui nähneen sekä lukeneen nuokin edellä mainitut teokset. Jotain tuon ajan jälkeisestä grishamfilmatisointien laskusuunnasta lienee kertovan se, että nyt perinteinen Grisham, eli Valamiehet ei enää vuonna 2003 jaksanut juuri "eh"-kommentteja suurempia tunteita herättää, vaikka olikin ihan sujuvalla rutiinilla tehtyä varmaa kamaa ja herramunjee pisti jopa ensimmäistä kertaa yhteen Dustin Hoffmanin ja Gene Hackmanin. Olen itse asiassa hieman yllättynyt tuon elokuvan suuresta IMDb-arvosanasta (tällä hetkellä 7,1) sen ollessa niin by the numbers-elokuva kuin vain on mahdollista tehdä tässä lajityypissä. Hitto, jopa Skipataan joulu on kaikessa kehnoudessaan kiinnostavampi 2000-luvun Grisham. Mutta väliäkö sillä.
Vaikka ysärigrishamit keräsivät menestystä, ovat jääneet muistikuviin ja vetosivat sellaisiin ohjaajanimiin kuten Francis Ford Coppola, Robert Altman, Alan J. Pakula ja Päämiehen ohella toisenkin Grishamin, On aika tappaan ohjannut Joel Schumacher, niin kyllähän ne silloinkin olivat keskenään sen verran samanlaisia, että olisivat kukin voineet olla yhden ja saman ohjaajan tekosia. Samoin jokaisessa olisi yhtä hyvin voinut olla sama asianajajasankari pääosassa, sillä niin yhdestä puusta ne kaikki ovat ettei edes sukupuolen vaihdosta huomannut. No, onneksi kyseessä kuitenkin on hyvä, jykevä puu, sillä se isoin niistä, Firma on varmaankin myös omasta mielestäni huonoin ja sekin on sen verran taidokkaasti tehtyä elokuvaa ettei sen katsominen oiekasti kaduta kuin vain kenties heitä jotka jäivät vaille roolia kyseisestä teoksesta.

Hienoa näissä elokuvissa on se, että vaivaa on nähty ammattilaisten yhteen haalimisessa (no vaivaa ja vaivaa, sillä uskoisin Päämiehenkin kohdalla näyttelijöiden itse tungeksineen Schumacherin pihalla), joten pelkästään lahjakkaiden näyttelijöiden kokonaisumman laskeminen käy voimille (jo mainittujen ohella mm. Ossie Davis, J.T. Walsh, William H. Macy, Will Patton, Anthony Edwards, Mary-Louise Parker). Kun mukana on vieläpä kertomus jonka tekijä tietää mistä kirjoittaa, niin Päämiehenkin kohdalla voi melkeinpä ylpeänä sanoa ainakin rahojen menneen oikeaan osoitteeseen, eli tarinaan ja sen kertojiin, eikä siten ainakaan joudu valittamaan siitä kuin annetaan pintakiillon peittää sisältöä. Se tietenkin sitten on eri asia, että haastavatko nämä tekijät itseään, vaiko luottavat vain kokonaisuuden toimivuuteen ja siinä vaiheessa alkaakin jo parin elokuvan jälkeen kaipaamaan huomattavasti rohkeampaa otetta kuin vain sitä tasalaatuista hyvyyttä. Ja hyvähän Päämieskin on, mutta koska niin Grisham kuin hänen edustamansa lajityyppikään ei ollut enää tässä vaiheessa lähellekkään uutta ihmeellistä, niin pelkkään hyvyyteen tyytyminen on lievä pettymys. Kun hyvyys edustaa tasona vain best of-kokoelmaa ilman yllätyksiä, niin sitä ihmeellisesti rupeaa kaipaamaan sitä "she's got a great ass!"-tyylistä isosilmäistä huutoa sekaan jotta arvostaisi paremmin kokonaisuutta.

Se mikä minua Päämiehen tarinassa vaivaa on se, että vaikka ymmärrettävästi Renfron esittämä muksu pelkääkin itsensä ja perheensä puolesta, ja siksi palkkaa asianajajan, niin minun on äärimmäisen vaikea uskoa etteikö tositilanteessa Sarandonin esittämä puolustaja hakeutuisi yhteistyöhän Jonesin porukan kanssa, sillä nyt se vastahakoisuus on hieman epäloogista molempien ollessa kuitenkin samalla puolella ja tiedettäessä Jonesilla olevan paremmat edellytykset ajaa asiaa. Tottakai Jones olisi vain käyttänyt Renfroa omien etujensa ajamisessa, mutta kun tiedetään mafian kätyreiden olevan hyvin halukkaita murhakekkereihin, niin Sarandonin usko hänen itsensä pystyvän yksinään suojelemaan Renfroa on aikamoista itsepetosta, vaikka hyvinhän tarinassa tietenkin käykin. Sarandonin hahmon motiiveina toimia tuntuukin välillä olevan suojelemisen sijaan vain inho ison kaupungin rehvakkaita julkkiksia vastaan, joka vain kasvaa tilanteissa joissa isot kihot isottelevat ja vihjailevat Sarandonin olevan eri seuratasolla.

Päämies on laadukasta asianajajajännäriä joka tuskin saa kokenuttakaan katsojaa kiukustumaan, mutta joka toimii varmasti parhaiten vähemmän lajityyppiä seuranneille.

Ai niin ja Päämiehessä sivuosassa oleva Anthony Heald näyttelee myös kahdessa muussa Grisham-elokuvassa: On aika tappaa ja Pelikaanimuisto.
Mutta Päämiehessa myöskin mukana oleva John Diehl kuulostaa hieman John Dahlilta, joka ohjasi muun muassa elokuvan Red Rock West jossa esiintyy myös Päämiehessä oleva J.T. Walsh, ja J.T. Walshin tavoin myös Päämiehessä näyttelevä Brad Renfro on nyttemmin edesmennyt, mutta vain John Diehl esittää Päämiehessä hahmoa nimeltä Jack Nance, joka kuten kaikki tiedämme on sama nimi kuin Jack Nancella. Ja jos mietitään tuota klassissa Nancen Eraserhead-lookkia, niin siinä on jotain kovin John Larroquettemaista.

Niin ja John Diehl on myös elokuvassa On aika tappaa.

Tähdet: ***
Päämies