maanantai 28. toukokuuta 2012

Movie monday: Nolo suosikki

"Meillä kaikilla on sellainen. Joillakin jopa useampia. Elokuva, jonka tietää olevan huono ja tyhmä, mutta josta silti pitää jostain käsittämättömästä syystä. Ei siitä pitämisestä tarvitse välttämättä niin hävetä, vaikkei sitä nyt aina niin suuresti esille toisi."

Minä en nyt oikein tiedä mitä tähän vastaisi. Puhummeko nyt guilty pleasurereista? Mutta jokainenhan tätä blogia lukenut tietää, että minä pidän aika p*skoista elokuvista, joten ei minua nolota oikeastaan mikään. Stallonen Cobra on aivan loistava leffa, vaikka sen olemassaolo varmasti nolottaa useampaakin ihmistä.
Mario Van Peeblesin Solo sai minulta aika ilkeän kohtelun ja silti se edelleen komeilee hyllyssä The Boston Stranglerin ja Firewalkerin seurassa.
Robot Monster on silkkaa hubaa. Kuten myös Komeromörkö.
Parker Kane, Pekko ja Massahurmaaja, Teho-osasto: Näin kaikki alkoi, Dallas - J.R: n paluu, Ritariässä 2000, etc.

Hmm, tehdäänpä niin, että vastaukseni löytyköön vhs-hyllyni toiselta riviltä.

Vanilla Icen mestariteos COOL AS ICE

Sen lisäksi että Vanilla Ice on aivan hiton hyvä muusikko, on hän luonnollisesti myös aivan järjettömän hyvä näyttelijä. Öö, okei.

5 kommenttia:

Tuoppi kirjoitti...

Tuossa jokin aika sitten tulin lukeneeksi uutisen, jossa kerrottiin Vanilla Icen polttaneen keikallaan vesipiippua. Olin aivan shokissa tästä... Vanilla Ice... Keikalla... :D

...noir kirjoitti...

Huh, kohta varmaan Snow esittää Informerin

Anzi kirjoitti...

Minulla on ollut tämä leffa ladattuna koneelle noin kuusi vuotta. Pitäisikö viimein katsoa se?

Tuoppi kirjoitti...

Snown Informer... Siinä kappaleessa sitä oli sanomaa kerrakseen, heh.

...noir kirjoitti...

Anssi: Ehdottomasti.

Tuokkonen: Leffavalintaa nolompaa taitaa olla se, että minulla on sekä Vanilla Icen että Snown levyt.